maanantai 3. tammikuuta 2022

Viime kuun kirppislöydöt

 



Vuoden ensimmmäistä riisipuuroa syödessä muistin yhtäkkiä, että en ole teille vielä esitellyt joulukuisia kirpparilöytöjä, joten tässäpä nämä löydöt!
Kirpparilöydöt on tehty Karkkilan Taito kirpparilta, joka sijaitsee Karkkilan teollisuusalueella.


Kuten jo varmaan arvasittekin, niin taas löysin pari kivaa vaatetta siskontytöille.
Pienelle prinsessalle löytyi ihana hame, jota voi käyttää näin talvella neuleen ja sukkahousujen kanssa!
Hame maksoi 0,50€.


Teini-ikäiselle, tädin kullalle, löysin kivan H&M:n hupparin.
Hupparillakin oli hintaa vain 0,50€.


Löysin tämän muovisen köynnöskasvin.
Kasviin on joku pujotellut sinne tänne kauniita "timantteja".
Tämän käytän joko kranssiin tai sitten teen siitä ruukkukasvin.
Katsotaan mihin tämä lopulta päätyy.
Köynnöksiä nipussa oli kaksi ja ne maksoivat yhteensä 0,50€.


Tällä kertaa tein löydön myös äidilleni lahjaksi.
Äidilläni on jo punainen lasiomena, joten tämä sopi ihan täydellisesti punaisen kaveriksi.
Rakastan tuo ompun värejä.
Lasisesta omenasta maksoin 0,75€.


Meille kotiin löysin Pentikin säilytyspurkin.
Tämä olikin tämän reissun kallein ostos, vaikka ei oikeasti ollut kallis ollenkaan.
Pulitin Pentikin purnukasta (yritäpä sanoa tuo kolme kertaa nopeasti) 2€.


Kotiin löysin vielä meidän isolle kukolle pikkuveljen.
Kukkoveljekset ovat lähes identtisiä, vaikka tämä onkin puolta pienempi.
Pikkuinen kukko maksoi 0,75€.

Minun laskujen mukaan tuhlasin kokonaiset 5€ tällä reissulla.
Aika pieni summa, jos miettii, että näistä löydöistä sai iloa ainakin neljä ihmistä :)

Innoissani odotan jo tämän vuoden löytöjä.
Toivottavasti tästäkin vuodesta tulee hyvä kirppisvuosi!
Ihanaa uutta vuotta ja uutta viikkoa kaikille <3





19 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia löytöjä ja nyt on hinnat kohdillaan. Täältäkin löytyy vastaava kukko ja tuo omppu on huikean upea.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitikin tykkäsi tuosta omenasta kovasti. Jos ei olisi hänelle kelvannut, niin itselläni olisin pitänyt :)
      Hinnat oli todella edulliset!
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tiia <3

      Poista
  2. En kestä miten halvalla teet noita hienoja löytöjä. Hyvin alkoi vuotesi kirppariostosten myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät olekaan tämän vuoden löytöjä vaan joulukuun. En ole tänä vuonna vielä kirppareille päässyt. Toivottavasti seuraavalla Karkkilan reissulla taas pääsee käväsemään myös kirppiksellä.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. hyvät löydöt.minäkin löysin sieltä ennen sen joululomaa edullista joulupaperia yms.kiva paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä, että siellä on aina väljää ja tavarat on siistissä kunnossa ja kohtuu hintaisia.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  4. Hienot löydöt edullisesti ja vaatteet oli tosi kivat. Minä en ole käynyt kirppareilla pitkään aikaan kierrätyskeskuksessa kävin ennen joulua kaksi kertaa. Nyt ajattelin pitää vähän väliä kun toi korona nostaa taas päätään. Toivottavasti rauhoittuu saan huomenna kolmannen rokotuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole mennyt mihinkään isompiin paikkoihin, ihan noissa pienissä kirppiksissä vaan käyn. Oli kyllä edulliset löydöt tosiaan.
      Minulla myös aika kolmanteen rokotukseen. Ihanaa loppiaista ja loppuviikkoa sinulle Nila <3

      Poista
  5. Näitä kirppispostauksia on niin mukava lukea ja nähdä sinun onnistuneita löytöjäsi. Minullakin on tuo punainen tähtikippo ja kukon olen joskus ostanut Madeiralta. Sieltä varmaan tuokin kukko.
    Onnistuneita kirppistelyjä tälle uudellekin vuodelle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että samanlaisia kukkoja on varmasti aika monella. Minulla on nyt kaksi kukkoa ja jos vielä yhden pikkuisen löydän, niin sen kotiutan.
      Kiitos, toivottavasti jotain kivaa tarttuu mukaan tänäkin vuonna.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  6. Mun vanhemmilla on noita kukkoja hyllyssä. Kiva yhteensattuma! Pikku prinsessa on saanut kauniita vaatteita, olet ihana täti hänelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta meillä oli pari kukkoa myös lapsuuden kodissa, en tiedä minne ne ovat aikojen saatossa kadonneet.
      Sisko kyllä arvostaa aina näitä löytöjä. Kivahan sitä on tällaisilla hinnoilla lahjoja hankkia :)
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Aikku <3

      Poista
  7. Kiva omena🍎 Lehdetkin vielä ehjät.Oiskohan Suomessa tehty,jossain pienessä lasihytissä,esim."Studiolasi".🤔. Studiolasi ei ole ollut kyllä vuosiin enää olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kun ompun pohjassa ei ollut mitään merkintää. Itseänikin kiinnostaisi tietää jotain lisää tuosta omenasta.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Hienoja löytöjä taas ! Tuo kukko on ihana, ja muutkin tavarat hyviä, ja olipa edullinen tuo Pentikin purkkikin:) Hyvää tammikuun jatkoa Outi ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuota purkkiakaan kirpparille voinut jättää. Ihanaa tammikuun jatkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  9. Ihania löytöjä! Mikä niissä purkeissa oikein ihastuttaakaan, kun aina tekisi mieli ostaa kotiin uusi... Olen jo pitkään lukenut blogiasi, mutta en koskaan vaivautunut jättämään kommenttia. Selvästi uusi vuosi saa aikaan uusia tapoja.. Hyvä niin! Ihanan rento ja aito blogi sulla!

    VastaaPoista
  10. Hyviä kirppislöytäjä olet tehnyt! Minä löysin jostain kirppikseltä useita vuosia sitten pieni haarukoita, joiden kahvaosana ovat nämä samat portugalilaiset kukot. Muistan, että ensimmäiset tällaiset kukot olen saanut joskus vuosia sitten isoäidiltäni Lissabonin reissun jälkeen.

    VastaaPoista
  11. Ihania löytöjä, erityisesti tuo Pentik purkki ja kukko. Sulla on ehdottomasti kirppissilmää <3 Mahtavia uusia löytöj tälle vuodelle <3

    VastaaPoista