tiistai 17. elokuuta 2021

Viikonlopun kuulumiset ja arvonnan voittaja!

 





Miksi viikonloput menevät aina niin nopeasti?
Olen joskus "vitsillä" sanonut, että teen lakialoitteen nelipäiväisistä työviikoista, mutta tietysti niin, että palkka ei pienenisi :D
No mutta aina nuo viikonloput tulevat tarpeeseen, vaikka ovatkin liian lyhyitä.
Viikonloppuna syötiin tortilloja ja ihan perinteisesti täytettiin jauhelihalla, salaatilla, kurkulla, tomaatilla, salsalla ja fetalla meidän lettuset.
Jämätäytteistä tehdään aina kuvassa näkyviä paistoksia.
Lettusten välissä on myös juustoa, joka sitoo kivasti täytteet lettuihin kiinni.
Sitten vaan paistellaan kummaltakin puolelta rapsakoiksi ja pizzapyörällä paloiksi ja nauttimaan.
Lauantaina kävin viikon ruokaostoksia hankkimassa ja ensin törmäsin serkkuuni ja vielä myöhemmin setääni.
Kaikkia on ollut niin ikävä, että tuntui, että sedässäkin olisi vaan halunnut roikkua kiinni, ihan niin kuin pikkutyttösenä tein.
Taas ilmestyi yksi uusi mekko minulle, instagramissa kuvaa mekon ihanasta selkämyksestä.
Minulle ilmestyi vasemman silmän yläluomeen näärännäppy, joka on ollut yllättävän kipeä.
Ja en ole kurkkinut avaimenreiästä, jos joku sitä väittää (vanhan kansan väite näärännäppyjen tulemisesta).
Olen hautonut silmää lämpimällä hauteella ja toivottavasti tämä nyt pian puhkeaa pois.
Rentouttava, täyttävä, herkutteleva, saunova ja halittava viikonloppu kaikkinensa.


Sitten siihen arvonnan voittajaan!
Arvontakone arpoi voittajaksi:
Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia
Tykkään blogisi monipuolisista aiheista. Kauniita elokuun päiviä sinulle, Outi <3

Oikein paljon onnea Tarja voitostasi ja kiitos kaikille osallistujille!
Ihanaa tiistaita...kohti perjantaita mennään!!





9 kommenttia:

  1. Oi oi kun on herkullisen näköisiä lettusia. Mulla onkin nälkä, mutta meillä on kanaa ja pottuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana ja potut kuulostavat oikein hyviltä myös.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuija <3

      Poista
  2. Nelipäiväinen työviikko tekisi niin hyvää ihmisten hyvinvoinnille. Mähän sitä jo koitan toteuttaa niin paljon ja hyvin kuin pystyn. Teen 2 päivää muualla ja 2 päivää blogia. Blogi tosin vaatii sen, että vapaapäivistä ei kovin tiukasti voi pitää kii, koska joskus sähköposteihin joutuu vastaan ns. vapaapäivänäkin, mutta en koe minuutin keskeytystä pahaksikaan häiriöksi.

    Ihanaa viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkärit vapaalla on ihan ok, jos niiden hoitamiseen ei mene kauan aikaa. Ihanaa, että olet pystynyt järjestämään sun työt niin, että pääset myös vapaista nauttimaan. Mä olen vitsillä heittänyt, että pitäisi alkaa hoitamaan lapsia etänä :D
      Kivaa loppuviikkoa sulle Jonna <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Onneksi olkoon vielä kerran. Paketti lähtee sinulle päin huomenna <3

      Poista
  4. Herkullisen näköistä :) Toivottavasti pääsit eroon näärännäpystä.
    Oikein hyvää loppuviikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari päivää sitten tuo näärännäppy katosi yhtä äkkiä kuin ilmestyikin...onneksi!
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  5. Onnea voittajalle. Aijai nyt alkoi tekemään just noita tortilloja mieli tuollaisena. Näärännäppy on inha, meikäläiselle tuli sellainen 11 vuotiaana ja koko silmäluomi turposi ja muurautui umpeen. Muistan miten ujona olin lääkärissä ja koko opiskelijaluokka piti hakea kammoa näkyä katsomaan, hih. Näärännäppy omalla kohdalla ei tavallaan hävinnyt vuosiin vaan pieni herne oli luomessa pitkään. Mutta se olikin kummallinen näärännäppy se.

    Toivottavasti siellä näppy haihtuu pian. Ihanaa viikkistä Outi. <3

    VastaaPoista