perjantai 27. elokuuta 2021

Kirppislöydöt elokuussa

 



Viime viikonloppu oli todellinen hyvien löytöjen viikonloppu.
Tietysti löysin taas kivoja juttuja siskon lapsille.
Heille on ihanaa ostella pieniä lahjoja, koska lahjoja oikeasti arvostetaan aina ja lahjat voivat olla kierrätettyjäkin <3
Tämän ihanan Muumi paidan ostin Nummelan kirpparilta eurolla.
Tämä täti on oikea Muumien fanittaja, joten yritän näin vähän levittää tätä intoa myös siskon lapsiin:)





Siskon pienimmälle prinsessalle tuntuu löytyvän aina jotain ihanaa.
Mukaan lähti kahdet housut, ihana tähtineule sekä tämä vähän erilainen ja lämpöinenkin mekko.
Kaikki nämä vaatteet maksoivat yhteensä 4,50€.
Pikkuneidin vaatteet ostin Karkkilan kirpparilta.


Löysin Nummelan Hiiden kirppikseltä pari juttua meille kotiinkin.
Toinen oli tämä ihana lehden muotoinen koristelautanen 1,50€ hintaan.
Viime vuosina olen ihastunut vähitellen vihreään väriin ja tämä lautanen oli juuri oikean värinen vihreä meidän kotiin.
Laitoin lautasen meidän olohuoneen sohvapöydälle.


Tämän reissun ehkä paras löytö on tämä ihana harmaa villamatto.
Tässä testattiin mattoa meidän keittiöön, mutta en raaski sitä tuohon jättää, menee vielä ruokatahroille.
Veinkin maton meidän makuuhuoneeseen, jossa on harmaan ja beigen sävyjä muutenkin.
Matosta maksoin 5€.
Tämä matto on jotenkin tosi ihana simppeleineen  kuvioineen ja sävyineen ja kaiken kukkuraksi tuntuu mukavalta jalkojen alla.



Vantaan Bella kirpparilta löysin itselleni uuden meikkipussin.
Pussia ei varmasti ollut käytetty ollenkaan, koska se oli virheetön.
Meikkipussi maksoi euron.
Samalta kirpparilta löysin myös kuvassa näkyvän collagepaidan.
Minulle ei ole yhtään tämän väristä paitaa ollut vuosiin ja tämäkään ei ole ihan peruscollage.
Helmassa ihanat rusettinauhat ja normaalia leveämmät ja rypytetyt hihansuut.
Paita on alunperin Elloksen mallistosta, mutta minäpä sain sen itselleni 4€:lla.

Mitäs tykkäätte tämän kuukauden löydöistä?
Mikä on ollut sinun paras löytösi tässä kuussa, eikä sen tarvitse olla kirppislöytö?
Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille <3




28 kommenttia:

  1. Aivan ihanat löydöt! Mulla on nyt menossa se decluttering-kausi, joten en käy missään kaupoissa. Yritän pysyä päätöksessäni vielä hetken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se on olla ostamatta turhaa roinaa. Itse yritän välttää turhia ostoksia, mutta välillä lähtee vähän mopo käsistä :)

      Poista
  2. Hienot löydöt, niinkuin aina sulla.En ole mitään ostanut viime aikoina, joten mitään löytöjä ei ole esittääkään.
    Ihanaa vikkonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei löydä mitään kirppareilta. Välillä on ollut kuukausia, että en ole ostanut mitään. Ihanaa elokuun viimeistä sunnuntaita sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. Hyviä löytöjä! Muumipaidan ja ihanan collegen olisin itsekin napannut heti ostoskoriin :) Odottelen huomista Siivouspäivää, toivottavasti tulee tehtyä kivoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysitkö mitään siivouspäivänä? Itse en löytänyt mitään, joten nautin nyt näistä ostoksista jotka täällä esittelin :)
      Kivaa sunnuntaita sinulle Tintti!

      Poista
  4. Voi miten kivoja shoppailuja ja ihana tuo paita :) Bella-kirppiksellä ei ole aikoihin tullutkaan käytyä, mutta löysin paikallisen kirppiksen josta tehnyt myös kivoja löytöjä. Lastenvaatteita ja muutaman paidan löysin itselleni.

    Ihanaa viikonloppua :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille saa vaikka mitä kivaa kirppareilta. Minulla nyt etsinnässä pieni lipasto seuraavaksi :)
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Maikku <3

      Poista
  5. Huippu kirppislöytöjä! Tuo lehden muotoinen koristelautanen on tosi hieno. Ihanaa viikonloppua sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lautanen sopii niin kivasti meidän olkkariin. Siirsin sen jo sohvapöydältä lipaston päälle ja jotenkin se nyt siellä viherkasvin vieressä tuleekin tosi hyvin oikeuksiinsa.
      Kaunista elokuun viimeistä sunnuntaita sinulle Tarja <3

      Poista
  6. Tosi hyviä löytöjä!

    Mä olen löytänyt lapsille vaatteita ja itselleni hameen, mekon ja villapaidan kirpparilta tässä kuussa. 😊



    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/08/27/somejulkkis-sut-tunnistetaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten vaatteiden hankinnoissa voi säästää ison rahan ostamalla kirppareilta. Hyviä löytöjä olet itsellesikin tehnyt.
      Kaunista sunnuntaita sulle Iitu <3

      Poista
  7. Hyviä löytöjä! Kirppikseltä olen ostanut itselleni vain kirjan, mutta se vaikuttaa hyvältä. Kaupasta on tullut ostettua sadetta pitävä takki ja muumitunika. Nämä ostokset toivottavasti ilahduttavat pitkään. Syyskuussa ajattelin osallistua #shopyourcloset haasteeseen. Ostella vähemmän ja inspiroitua oman vaatekaapin sisällöstä. Vaatteista ja pukeutumisesta kiinnostunutta 11-vuotiasta tyttöäkin houkuttelin haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä tuo haaste! Ihana tytär kun vinkkasi sinulle haasteesta.
      Muumitunika kuulostaa söpöltä, olenhan Muumi fani.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Minna <3

      Poista
  8. Hyvät on olleet löydöt taas. Pienten lasten vaatteita näkyykin kirppareilla tosi paljon, mutta yritäppäs löytää itselle numeroa 54, ei onnistu. Yleensä joko tosi rumia mummomalleja ja hinta pilvissä. Sinä sait edullisesti nätin puseron ja matto on tosiaan löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä suunnilla taitaa olla enemmän isojakin kokoja myynnissä kirppareille, koska plussa koon nainen olen minäkin (tai monen plussan).
      Matto oli mieletön löytö ja taas kuin uusi. Harvoin villamattoja saa viidellä eurolla.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Sude <3

      Poista
  9. Vitsi miten mahtavia löytöjä taas ja kaikkea kivaa kotiin. Niin ihana tuo lehtilautanen, sun paituli ja matto sopii tuohon paikkaan kuin olisi tehty ja tietty kaikki muu.

    Oikein mukavaa viikonloppua Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nämä kirpparikierrokset sattuu aina yks yhteen Karkkilan reissujen kanssa, niin onneksi ei tule sitten liikaa osteltua. Nämä kaikki tuli onneksi käyttöön. Paitakin on jo käynyt kerran pesussa :)
      Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sulle Tiiuli <3

      Poista
  10. Hienoja löytöjä! Paras löytö taitavat olla maalla löydetyt tatit ja itseasiassa kokonainen uusi sienimetsä.

    En ole pahemmin ostanut mitään tässä kuussa. Ihmettelin eilen hetken nettipankissa kun tilin saldo oli pysynyt samana, mutta en ollut yksin kotona ollessani käynyt kaupassakaan kuin kerran tai kaksi viikossa. Olen miehen ollessa reissussa siivonnut kaappeja rankalla kädellä / emme tarvitse esim. 20 settiä lakanoita, kun käytännössä haluaisin nukkua mieluiten pellavalakanoissa, joita on kaksi paria. Nyt jäljellä on kuitenkin kymmenen paria lakanoita, joista edelleen pidän. Ihan riittävästi kahdelle vielä vuosikausiksi. Olenkin vienyt eri kierrätyspisteisiin säkkikaupalla tavaraa, eilen meni pelkkää tekstiiliä 10 muovikassillista ja tänään olen jatkanut seulomalla kaulahuivejani. Toivottavasti kiertoon laittamistani on muille vielä iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on paljonkin iloa muille noista sinun tekstiileistä ja huiveista. Itsekin koen aina iloa kun löydän jotain itselleni ja vielä edullisesti.
      Uusi sienimetsä kuulostaa hyvältä löydöltä ja siitä on sitten iloa useampana vuonna.
      Kivaa sunnuntaita sinulle Tuuli <3

      Poista
  11. Bella kirpparista luinkin sun kautta ja sinnehän oli mentävä(ja kierrätyskeskukseen vieressä) tällä viikolla.
    Kaikkea kivaa löytyi ja paras oli uggin aamutossut.
    Tänään siivouspäivänä tein myös hyviä ja älyttömän halpoja löytöjä mm.addun lenkkarit 3e itselleni ja uuden avaamattoman muoveissa olevan versacen 50ml hajuveden 8e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit mitä löytöjä olet tehnyt ja ihanan edullisesti. Kyllä se niin on, että kierrättäminen kannattaa :)
      Kivaa elokuun viimeistä sunnuntaita sinulle!

      Poista
  12. Huippulöytöjä! Itse olen tässä kuussa löytänyt valkoisen puuvillapuseron.
    - Seijahannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia paitoja muuten tarvitsee aina. Minulla on pari omaa suosikkipaitaa, joita tykkään yhdistellä erilaisten alaosien kanssa.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  13. Hyviä löytöjä olet tehnyt.
    Kirppareilla en ole käynyt pariin vuoteen, enkä vaatekaupoissa. Nyt alkaa omat vaatteet jo hajota eli pakko ostaa uutta. Lapsenlapselle saisi kirppareilta, mutta hänellä on vaatteitta enemmän kuin ennättää käyttää.
    Mukavaa sunnuntaita sinulle ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten vaatteita on kyllä todella paljon kirppareilla tarjolla. Yritetään siskon kanssa aina katsoa ensin isotkin vaatehankinnat (lapsille) kirppareilta ja sitten vasta kaupasta, jos ei käytettynä löydy. Onkin kiva aina heille ostaa, varsinkin jo sisko on vaatteita jo pidempään etsinyt lapsille. Karkkilan tarjonta on kuitenkin erilaista ja edullisempaa kuin meillä täällä Espoossa.
      Mukavaa elokuun viimeistä sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  14. Ihan mahtavia löytöjä taas, etenkin tuo muumivaate , ja matto, joka tosi ihana. Hyvää sunnnuntai-iltaa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jael! Parasta on just se, että nämäkin ihanuudet ovat jo olleet käytössä ja ei siis tullut hutiostoksia tälläkään kertaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista