tiistai 11. toukokuuta 2021

Äidiksi tulemisen vaikeus

 




Lauantaina, päivää ennen äitienpäivää, vietettiin lapsettomien päivää.
Tämä päivä saa minut aina miettimään miten onnekas olen.
Oli nimittäin aika, jolloin meille sanottiin, että emme voi  ehkä koskaan saada omaa lasta, emme ainakaan ilman lääketieteellistä apua.

Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi 18 vuotiaana.
Olimme innoissamme Rachidin kanssa ja ostimme meidän tulevalle pienelle jo tossut ja pari bodya valmiiksi, siis heti kun saimme tietää, että olen raskaana.
Ensimmäisessä neuvola tapaamisessa puhuttiin paljon siitä, miten nuori äiti olen ja miten olemme valmistelleet vauvan tuloa ja oliko raskaus vahinko.
Meillä ei ole vahinkoraskauksia tullut.
Olimme hyvin tietoisia siitä, miten eri ehkäisyt toimivat, huh huh!
Raskausviikolla 13 aloin kuitenkin vuotaa verta ja vatsa kramppasi todella pahasti.
Isäni vei minut ja Rachidin Jorvin sairaalalle ja siellä lääkäri totesi, että vauvalla ei näy enää sydänääniä.
Jäin sairaalaan yöksi ja aamulla tehtiin kaavinta.
Olimme aivan järkyttyneitä tapahtuneesta.

Rachid oli itkenyt kotimatkalla ja isäni oli yrittänyt lohduttaa häntä.
Voin sanoa, että Rachid ei helpolla itke, mutta tuo on päivä jonka hän muistaa aina ja on sen vuoksi surullinen edelleen.
Sama se on minulla.
Yritimme järkeillä asian niin, että vauva ei olisi ollut terve, jos raskaus olisi jatkunut ja ehkä meillä ei olisi Mariamia ja Mohammedia, jos olisimme saaneet meidän ensimmäisen lapsen.

Minä olisin ollut valmis aika piankin yrittämään uutta raskautta, mutta Rachidille edellisen raskauden menetys oli niin iso juttu, että hän halusi vain olla minun kanssani.
Myöhemmin ajatellen se oli ihan oikea päätös.
Ehdimme olla yhdessä useamman vuoden lisää ja menimme sinä aikana naimisiinkin.

Kun päätimme vihdoin, että vauva saisi tulla, ei raskautta kuitenkaan alkanut kuulua.
Odotimme raskautta kaksi vuotta.
Minä kävin tutkimuksissa ja todettiin, että minulla on endometrioosi, joka vaikeuttaa raskaaksi tulemista.
Tuolloin emme vielä tienneet, että Rachidilla oli kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka myös voi vaikuttaa siittiöiden määrään ja liikkuvuuteen.
Olimme varanneet ajan väestöliiton lapsettomuusklinikalle, mutta ajan odotteluun menisi vielä pari kuukautta.
Aloin kuitenkin voida huonosti läpi päivän ja päätin sitten tehdä raskaustestin.
Testi näyttikin positiivista ja yllätys oli kyllä melkoinen.
Raskauden alussa oli veristä vuotoa ja luulin jo, että menetämme taas vauvan, mutta tämä vauveli oli onneksi sitkeää tekoa ja pysyi matkassa mukana...kunhan vaan säikäytteli äitiä vähän.
Raskaus kesti 42+1 viikkoa ja synnytys olikin sitten ihan omanlaisensa, kesti 16h ja lopuksi keisarinleikkauksella saimme meidän odotetun ja niin ihanan vauvan, että luulin sydämeni pakahtuvan onnesta.
Meillä oli vauva, ruususuu prinsessa ja nimeksi tuli Mariam <3


Meni päälle neljä vuotta, kunnes aloimme miettimään toista lasta.
Vitsailimme, että  pitää varmaan alkaa treenaus, jos seuraavakin raskaaksi tuleminen kestää päälle pari vuotta.
Ehkä tulisin raskaaksi ennen kuin Mariam aloittaa koulun.
Yllätys oli taas aikamoinen kun jo toisesti kierrosta huomasinkin olevani raskaana.
Koko ajan oli kuitenkin pelko menetyksestä läsnä tässäkin raskaudessa, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.
Raskaus kesti 41+6 viikkoa ja synnytys kesti vain vähän päälle 6h.
Verenhukka ja nyrkin kokoinen hematooma välilihassa, mutta loppujen lopuksi tälläkään ei ollut väliä, koska meillä oli ihana poikavauva, jonka nimeksi tuli Mohammed, Marokon ukin mukaan.
Olin monta viikkoa kipeä synnytyksen jälkeen, mutta onneksi oli mies, äiti ja sisko apuna, koska olin aikalailla viikon kiinni sängyssä tai sohvalla.
Vauva kuitenkin kasvoi hyvin ja vähitellen tämä mammakin oli taas menossa mukana.


Ennen kuin täytin 40 vuotta ajattelimme, että olisi ihanaa saada vielä iltatähti.
Alle puolivuotta kesti, kunnes tärppäsi.
Onnea kuitenkin kesti vain kuukauden verran, kun tuttu kipu valtasi vatsan ja aloin taas vuotaa verta.
Raskaus keskeytyi heti alussa ja me pidimme tätä merkkinä siitä, että meidän lapsimäärä on täysi.
Meillä on kaksi ihanaa ja tervettä lasta ja se on enemmän kuin mitä monelle ihmiselle annetaan.
Emme halunneet enää kokea noita menetyksiä ja pelkoja uudestaan.

Tänä päivänä meidän lapset ovat jo aikuisia ja me olemme vielä "nuoria", joten nyt on taas aikaa vain meille kahdelle.
Äitiys on asia, jota toivoin aina ja olen suunnattoman onnekas, että olen sen saanut kokea.
Äitiyden ei tarvitse olla biologista vaan se voi olla ihan mitä vain.
Luulen, että jos emme olisi saaneet meidän lapsia, olisin keksinyt keinon olla äiti jollain muulla tavalla.

Tällainen oli minun tarinani äidiksi tulemisesta, ensimmäisen kerran kerrottuna kokonaan.
Toivottavasti jaksoit lukea tämän tänne loppuun asti.
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3






32 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaoit tarinasi. ❤

    Ihanaa viikkoa Outi. ❤

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus Outi, ja kiitos kun jaoit. Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin lopulta.Minulla on ollut kaksi keskenmenoa, ja ensimmäisessä, viikolla 20+, jouduin synnyttämään kuolleen sikiön, mikä oli aika kamalaa. ja olen ihan poistanut sen muistista kun se oli aika traumaattista, joten voin kuvitella miltä teillä on tuntunut kun kaikki ei mennytkään kuten piti.
    Kaunista viikkoa sinulle Outi ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit myös omasta kokemuksestasi, todella surullista, että jouduit tuon kokemaan. Sitä jotenkin arvostaa noita omia lapsia vielä enemmän, kun on joutunut kokemaan vaikeuksia saadakseen tulla heidän äidiksi ja isäksi.
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  3. Lapsia ei todellakaan "tehdä" kuin liukuhihnalta, vaan joskus kohtalo puuttuu peliin. Paljon vasoinkäymistä olet saanut kokea saadaksesi nuo kaksi ihanaa lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Mutta onneksi kuitenkin pääsin kokemaan myös äitiyden.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  4. Kiitos tarinastasi! Äitiyden takana on monenlaisia tarinoita.
    Mukavaa keväistä viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monta on tarinoita kun on meitä erilaisia äitejäkin <3
      Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  5. Kiitos, kun jaoit tarinasi <3Minulla on ystäviä ja tuttuja, jotka eivät ole saaneet lapsia tai lasten saaminen ei ole ollut itsestään selvyys. Minä en toivota yleisesti hyvää äitienpäivää, koska se ei ole äitienpäivä kaikille. Toivottelen vain äitienpäiväviikonloppua, sillä äiti meillä kaikilla on :) Aurinkoista viikon jatkoa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitienpäiväviikonloppua minäkin toivottelen, varsinkin jos en ole varma, että onko ihminen äiti vai ei. On surullista, että kaikista halukkaista ei tule äitejä ja varsinkin sellaisista ihmisistä, joista tiedät, että he olisivat äiteinä ihan huippuja. Itse kuitenkin koen, että minun onneni ei ole toiselta pois ja toisin päin tietysti myös (iloitsen toisten ihmisten saavutuksista ja onnesta kuin omastani) ja siksi myös tykkään juhlistaa erilaisia päiviä, kuten nyt tätä äitienpäivää.
      Kivaa loppuviikkoa sinulle Tarja!

      Poista
  6. Kiitos tarinastasi. Sydäntä särkevää ajatella ihmisiä,jotka eivät syystä tai toisesta voi saada lasta. Meillä on kaksi aikuista,rakastettavaa, ihanaa,huolehtivaa lasta ja olisi kaiksi lisää,jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti.Itku tulee,kun muistaa ne menetyksen ajat. Hyvää kesäistä viikkoa☀️🌷🐦

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo menetykset ovat kyllä sellaisia, että ne muistaa aina ja aina ne tekevät surulliseksi. Ihanaa kuitenkin, että kummatkin saatiin lapsia.
      Kaunista loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  7. Kiitos, kun kerroit!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, kun jaoit tarinasi ja kokemuksesi. Minä tulin äidiksi puoli vuotta ennen kuin täytin 40 v ja olin myös jo ajatellut, että en ehkä saa enää lasta. Lapsi olisi saanut tulla jo vuosia aikaisemmin, mutta näköjään hyvää kannatti odottaa:)
    Olen samaa mieltä, että lasten hankkiminen ei ole koskaan itsestäänselvyys. Raskaaksi tuleminen ja lapsen syntymä ovat elämän suurimpia ihmeitä. Eläisin varmasti onnellista elämää ilman lastakin, mutta oman lapsen myöstä siihen on tullut toisenlaista sisältöä (huolineen ja murheineen)ja onnellisuutta. Äitiyden "tunne" yllätti minut täysin ja sitä ei voi oikein kuvitella mitenkään ennen kuin sen kokee. Ja vaikka kuulostaa kliseiseltä uskon, että kaikella on merkityksensä...myös niillä vastoinkäymisillä, vaikka se ihan kamalaa onkin...

    Leppoista loppu viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin osasit hyvin pukea sanoiksi äitiyden ihanuuden ja kamaluuden. Erilaista onnellisuutta, sitä se on <3
      Leppoisaa loppuviikkoa sinullekin Satu!

      Poista
  9. Kiitos tästä Outi, tämä on tärkeä aihe. <3. Ja olen pahoillani, että olen kokenut menetyksiä, voin vain kuvitella miten raskasta se on ollut. <3 <3

    Olen sitä mieltä että lapsien saaminen on NIIN suuri kiitollisuuden aihe, että aiheeesta pitäisi puhua ja kirjoittaa enemmän. Niin paljon kirjoitetaan siitä, miten raskasta on lapsen kanssa ja kuitenkin lapsen saaminen (olisi se sitten biologinen tai ei, esim adoptio) on niin suuri lahja, aarre että oksat pois, eikä mikään itsestäänselvyys.

    Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Taru! Ei todellakaan mikään itsestään selvyys. Jotenkin pitäisi puhua enemmän äitiyden ihanasta puolestakin, vaikka onhan tämä myös hiton rankkaa puuhaa. Tuntuu, että vieläkin meidän äitillä aina huoli minusta ja siskostani, vaikka me kaksi ollaan kummatkin jo päälle nelikymppisiä äiti-ihmisiä. Äitiys ei lopu siihen, että lapsi täyttää 18 vuotta :)
      Ihanaa loppuviikkoa sulle <3

      Poista
  10. "Ensimmäisessä neuvola tapaamisessa puhuttiin paljon siitä, miten nuori äiti olen ja miten olemme valmistelleet vauvan tuloa ja oliko raskaus vahinko."

    Minusta tällaista on alan ammattilaisilta tosi rumaa puhua. Toki on hyvä olla selvillä eri vaihtoehdoista, mutta nuoretkin ihmiset voivat olla huippuja vanhempia siinä missä 35-vuotiaat taas aivan kauheita. Tapauskohtainen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Tiedän erään näisen joka tuli äidiksi 15 vuotiaana ja hän on ihan mielettömän hyvä äiti ollut aina lapselleen. Ei todellakaan katso ikää se miten vanhemmuuden hoidat!

      Poista
  11. Niin hienoa, että kirjoitat näin avoimesti. Ihan varmasti keskenmenneistä lapsista tulee joskus mietittyä, mitä jos ja miten elämä sitten olisi mennyt ja on ollut suuri järkytys ja suru.

    Molemmissa raskauksissa tuli verta ja pelko oli valtava, mutta te jouduitte kokemaan tuon pahimman.

    Koskaan ei voi tietää miten paljon surua kätkeytyy kunkin perheen tarinaan.

    Olet kultaa Outi ja mieletön äiti lapsillesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri. Kaikilla perheillä on oma tarinansa ja toinen ei ole toistaan parempi tai huonompi...vain erilainen. Kiitollisuus on kyllä tässä vanhemmuudessa aina mukana, vaikka välillä on pitänyt vähän hampaita kiristellyt. Sinäkin olet Tiia ihana ja mun ainainen tukipilari <3

      Poista
  12. Kiitos, ihanasti kerroit. Mukava kun kerroit avoimesti.

    VastaaPoista
  13. Oli koskettavaa lukea teidän kokemuksista. <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos kun jaoit teidän kokemuksen ♥ Koskettava teksti ja pystyn samaistumaan moniin ajatuksiin myös omakohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä todella henkilökohtainen postaus, mutta olen iloinen, että sen kirjoitin. Monella meistä on varmasti kokemusta keskenmenoista ja lapsettomuudestakin.
      Haleja viikkoosi Marjo <3

      Poista