lauantai 3. huhtikuuta 2021

46 vuotta

 



Tänään on syntymäpäiväni.
Olen 46-vuotias ja oikein tyytyväinen ikääni ja olooni :)
Sain ihania kukkia lahjaksi ja mies osti minulle uudet lenkkarit.
Edelliset olinkin jo käyttänyt puhki (siis oikeasti puhki).
Tytär tietää, että äiti ei sano EI suklaalle ja sain suklaarasian myös lahjaksi.
Ystävä muisti minua kirjontakirjalla, pääsen opiskelemaan oikeita kirjontapistoja, jee!
Äitini antoi minulle vaaterahaa ja tilasinkin pari legginsit, alusasusetin sekä tunikamekon itselleni.
Niistä sitten myöhemmin kun paketti tulee perille.

Tein itse synttärikakkuni tänä vuonna.
Kakun sisällä on suklaamoussea ja päällä kermavaahtoa.
Koristeena tekemiäni sokerikukkia ja valmiita suklaalehtiä.
Kakku ei ollut liian makea, vaan oikeastaan todella onnistunut. 
Olin tästä itsekin varsin yllättänyt, koska en yleensä tee kermakakkuja vaan pitäydyn juustokakuissa.


Rakastan kukkia ja niitä ei mielestäni voi koskaan saada liikaa tai liian usein.
Tämän myös tietää minun läheiset ja siksipä minulla nyt onkin ihana kukkameri kotona.
Kaikki myös sävy sävyyn...I love it!


Minusta otettiin oikein virallinen synttärikuvakin kukkien kanssa!


Ruoaksi meillä oli tortilloja.
Kahden lettusen välissä on tortillamaustettuja broilerin filesuikaleita, emmental raastetta ja salsaa.
Paistoin kummaltakin puolelta, leikkasin osiin pizzapyörällä ja päälle vielä guacamolea, nam!

Lomailu jatkuu täällä ja tämän päivän jälkeen myös mies on seurana, joten pidän vähän hiljaiseloa tässä :)
Ihanaa pääsiäisen aikaa teille kaikille <3





38 kommenttia:

  1. Paljon Onnea 🌹🌹🌹🌹
    ihanat lahjat,sait.
    suklaa 🍫.
    Kaunis kuva.🧡
    Ihanaa Pääsiäistä,Sinulle myös 🐣🤍🐥🐤🌞💛

    VastaaPoista
  2. Onnea synttärikaimalle 🌸

    Aioin tehdä myös itselleni synttärikakun, mutta kun tein ison pääsiäisillallisen, päädyinkin tekemään helppoa possettia jälkkäriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yleensä teen juustokakun, mutta kun edellisenä viikonloppuna tein jo sellaisen, niin nyt päädyin täytekakkuun. Sinä olit tehnyt niin herkullisen illallisen, että nam!
      Mukavaa maanantaita Tuuli <3

      Poista
  3. Paljon onnea Outi! Itse täytän näinä päivinä 33 vuotta, perästä tullaan vauhdilla. :) Blogisi on ihana, meidän mielenkiinnon kohteet ovat aika samanlaisia. Mm. Kukat, tuunaukset/askartelut, vaatemaku, perhekeskeisyys jne. Ruokavinkit ja kuvat ovat myöskin kivoja! T. Enni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Enni! Onnittelut sinullekin <3 Kiitos niin ihanista blogikehuista, tämä kommenttisi lämmittää sydäntäni pitkään <3
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Paljon Onnea ja Iloa nyt kun olet päässyt aikuisen naisen ikään.🍰 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin aikuisen naisen iässä...Onneksi mieli on vielä melko nuorekas :)
      Kivaa viikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  5. Myöhästyneet synttärionnittelut! Nauti kukkamerestä! <3

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet onnitelut vielä tätäkin kautta Outi. <3 Toukokuussa tullaan perässä, mutta pari vuotta nuorempana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50 vuotta lähenee uhkaavasti :)
      Kiitos Jonna ja aivan ihanaa viikkoa sulle <3

      Poista
  7. Onnea Outi. Ihania herkkuja. Täytekakku on ihan ehdoton. Namnam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli kyllä niin hyvää, nam!
      Kiitos Viltsu ja leppoisia päiviä sinulle <3

      Poista
  8. Myöhästyneet onnittelut kauniille sankarille!
    Kukat on aina ihania ja tuo kakkukin näyttää kauniilta ja makoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti <3 Kakku oli niin herkkua ja kukista nautin vielä monen monta päivää, ne ovat aivan ihania!
      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  9. Paljon onnea Outi ihanainen 💐🎉🎂💖💝ja herkulliselta näyttävän kakunkin leivoit🎂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kuule aivan täydellinen kakku, ei liian makea ollenkaan <3
      Kiitos onnitteluista ja aivan ihanaa viikkoa sinulle Jael!

      Poista
  10. Sydämellisesti onnea sinulle! Kivat lahjat ja kakkua olisin mielelläni palasen ottanut, näytti niin herkulta ja nätiltä!
    kaikkea hyvää uuteen ikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Kikka <3 Oli ihanat synttärit ja ensi vuonna toivottavasti saadaan kokoontua jo isommalla porukalla. Aina olisi kiva saada oma äitikin juhliin mukaan <3

      Poista
  11. Onnea 😊👍🥂
    Synttärit on kivoja ja muistamiset niin koskettavia. Tuo kakku on niin kaunis, ettei sitä melkein tohdi leikatakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku syötiin eilen loppuun, mutta säästimme viimeiseksi nuo koristelut :)
      Kiitos onnitteluista ja kivaa viikkoa sinulle Titta!

      Poista
  12. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut sinulle! Jotenkin tuntuu, että koronan myötä juhlista on tullut vieläkin merkityksellisimpiä; saada juhlia omien rakkaiden ihmisten ympäröimänä... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin ja toivottavasti ensi vuonna saadaa jo juhlia isommalla porukalla kerrallaan!
      Kiitos Satu onnitteluista ja kivaa maanantai-iltaa sinulle <3

      Poista
  13. Onnea vaikkakin myöhässä mutta taisin mä jossain toivottaa oikeanakin päivänä ♥ Ihania lahjoja oot saanut! Toivottavasti pääsiäisesi oli rentouttava ♥
    Aurinkoista huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä onnitellut minua jo useamman kerran ihana Maikku <3
      Aurinkoista huhtikuuta sinullekin <3

      Poista
  14. Oih😊 myöhästyneet synttäri onnittelut🌷
    Ja ihana herkullinen kakkukin.
    NAM! Tortilloja,niitä en olekkaan tehnyt pitkään aikaan..vois joku ilta tehdä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista! Tuo kakku oli todella hyvää, pitää varmaan toistekin uskaltautua leipomaan täytekakkusia!
      Mukavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  15. Onnea ihan valtavan paljon <3 Nainen vaan kaunistuu vuosi vuodelta : )
    Kukat ovat ihania ja mahtavat herkutkin siellä loihdittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko se on niin, että nainen kaunistuu vuosi vuodelta tai sitten filtterit kameroissa paranee :D
      Ihanaa viikkoa sulle Heli ihanuus <3

      Poista
  16. Oi mikä kakku, lahjat ja herkut ja ennen kaikkea nainen. Sydämellist onnittelut vielä tätäkin kautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla täydelliset synttärit oli kyllä, äitiä oli toki kaipasin juhliin mukaan, mutta ensi vuonna sitten uusiksi!
      Ihanaa viikkoa Tiiuli <3

      Poista
  17. Onneahan ei voi koskaan olla liikaa, joten kaikki toivotukset ilolla otan vastaan!
    Ihanaa viikkoa sinulle Suvi!

    VastaaPoista
  18. Onnea onnea onnea vaan <3 ihanalle Outille vielä tätäkin kautta.
    Näytät niin onnelliselta tuossa virallisessa synttärikuvassa.
    Ja kyllä sinun tukkasi on nykyään todella pitkä. Hyvä väri - sopii erinomaisesti!
    Ihana sinä <3

    VastaaPoista