tiistai 2. maaliskuuta 2021

Meidän suosikkiruokia

 



Meillähän tykätään syödä ja jopa tehdä ruokaa.
Arvatkaapa mistä ei tykätä?
Ruoan miettimisestä, siis siitä, että mitä tänään syötäisiin!
Ai että se onkin ärsyttävää.
Välillä mietitään valmiiksi viikon ruoat, siinä selviää pienemmällä päänsäryllä.
Meidän suosikkeja arkisin ovat vuoka- ja pataruoat.
Ruoka tulee vähän kuin itsestään ja ruoan valmistuessa ehtii tehdä jotain muuta puuhaa.
Myös pasta- ja nuudeliruoat ovat nopeita valmistaa pitkän työpäivän jälkeen.

Syön lähes joka päivä töissä, mutta välillä tulee vastaan ruokia joista en pidä.
Silloin nappaan mukaani omat eväät.
Suosikkini evääksi on Lidl:n kana-pestopasta-fetasalaatti.
Salaatissa on kaikki mistä tykkään ja se on myös täyttävää.
Nälkä pysyy poissa monta tuntia tämän salaatin syönnin jälkeen.


Viikonloppuisin teemme vähän "parempaa" ruokaa.
Mies teki viime viikonloppuna grillattua broileria (grillattu uunissa, kokonainen broileri), haudutettuja mausteisia herneitä sekä herkkuperunoita.
Herkkuperunat ovat keitettyjä perunoita, jotka paistetaan valkosipulilla maustetussa voissa.
Lihapata on myös yksi miehen bravuureista.
Itse tykkään tehdä pizzaa erilaisilla täytteillä tai lasagnea.
Pihvejäkin tulee välillä paisteltua ja niiden kanssa maistuu chiliset ranskalaiset.


Äitini nappasi tämän kuvan meistä viime viikonloppuna.
Tällaiset hulluttelevat kokkaajat heiluvat täällä keittiössä.
Koskaan ei tiedä millaisia mausteseoksia ruoasta löytyy, mutta ainakin tähän mennessä ei ole tullut huteja ruoan suhteen.

Mikä on sinun suosikkisi arkiruoista, entäs sitten viikonlopun ruoista?
Onko viikonpäivällä edes väliä? 
Herkullista keskiviikkoa teille kaikille <3



18 kommenttia:

  1. Suosikkiruokia on monia ja jokaisella perheenjäsenellä on omansa. Viikonloppuina on kuva kokeilla jotain uutta reseptiä. Arkena peukutan nopeille&maukkaalla perusruuille. Mahtavaa maaliskuuta hulluttelwville kokkaajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan ja toivottavasti tulee mukava maaliskuu myös sinulle. Tänään tuo miespuolinen kokki oli tehnyt minulle ruoat valmiiksi. Haudetettuja lihapullia ja perunaa...niin namia!

      Poista
  2. Mulle on tullut sun blogisgta sellainen käsitys, että teillä kokataan ja mielenkiintoisesti. Nytkin tässä oli vähän tvistillä herkkuja. Katselin tänään meidän Lidlillä sipulipussia sillä silmällä ja päätin, että ranskalainen sipulikeitto. Ei se ainakaan yksinkertaisuudessaan ja helppoudessaan siitä paremmaksi käy.

    Kokkailkaahan siellä! Olette jotenkin niin ihania yhdessä kokkaillen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulikeitto, jossa on juustopäällinen on ihan herkkua, nam! Tuliset ruoat on meidän juttu ja erityisesti talven kylmillä säillä on ihana tehdä tuhteja pataruokia joissa on kunnolla makuja.
      Voi kiitos ihana Johanna ja kivoja kokkailuja sinnekin <3

      Poista
  3. Siis tota ruoan keksimistä mäkin injoan. Ja usein tuntuu, että niitä samoja syödään aina. 😅

    Enchiladoja rakastan ja pastaruokia!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kiva, jos joku aina kertoisi, että nyt teet tätä ruokaa ja huomenna sitten tätä toista :)
      Enchiladot on niin hyviä!
      Herkullista perjantai-iltaa Iitu <3

      Poista
  4. Niin ihania ruokia ja te ootte kyllä oikea superpari. <3 Ihanaa torstaita Outi.<2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sekoja ollaan yhdessä, mutta kivempi sekoilla jonkun kanssa kuin yksinään :)
      Suukkosia iltaasi Tiia <3

      Poista
  5. Mä tykkään arkena tosi paljon erilaisista keitoista talvella. Kesällä taas enemmän just kanaa, parsaa, juureksia yms. Mut kyllä perus makaroonilaatikko ja erilaiset pastaruoat on myös lemppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin poika tasaisin väliajoin pyytää makaroonilaatikko ja sitten pitää olla vielä ketsupit päällä :)
      Miten nyt alkoikin tekemään kanakeittoa mieli?
      Kivaa iltaa Jonna <3

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä ja mahtava toi teidän hassuttelukuva <3 Ihania ootte <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan maukkaita ja mausteisia ruokia sielläkin syödään : ) Täällä syödään kaikkea laidasta laitaan, toki paljon ruokaa kuvauksien jäljiltä (mitään ei viskata) nautitaan aina iltaisin! Täällä maistuvat perus makaronilootat, bologneset, lihapullat, nuudelihässäkät ja kalaa syödään myös aika paljon. Viikonloppuna aina vähän parempaa, perjantaisin pizzaa, hamppiksia tai sushia. Huomiseksi tein jo broilerin jauhelihasta pihvitaikinan, sämpylät nekin valmistuvat kotikeittiössä, kun ei voida lähteä kauppaan pikkuisen kuumesairauden vuoksi. Herkullista viikonlopun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kuuloisia ruokia sielläkin syödään. Ihailenkin aina sinun tekemiä ruokia, jo se ulkonäkö tekee nälkäiseksi.
      Pikaista paranemista ihanan suloiselle potilaalle ja leppoisaa viikonloppua koko teidän perheelle <3

      Poista
  8. Uunifetapasta on yksi suosikkini, kuten myös uuniperunat. Yksinkertaista ja helppoa. Tänään tein etätöiden lounaaksi lämpöisiä voileipiä. Jestas, että nekin osaavat olla hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo voileipägrilli ja siinä syntyy välillä kyllä niin hyviä lämpimiä voikkareita, että oksat pois!
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Ihana kuva teistä kahdesta❤️ Olette ihana pari❤️
    Tällä hetkellä perheen yhteinen suosikkiruoka on uunifetapasta, teini haluaisi syödä sitä joka päivä😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo feta ei kuulu perheen miesten suosikkeihin, mutta tyttären kanssa voitaisiin sitä syödäkin vaikka joka päivä jossain ruoassa :)
      Kiitos kuvakehuista, näköjään meistä saa hauskoja tilannekuvia napattua :D

      Poista