torstai 7. tammikuuta 2021

Viikon varrelta

 



Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on tämän päivän jälkeen ohi.
Rauhallisissa merkeissä on mennyt työn jälkeiset illatkin. 
Keskiviikkona pidin oikein kunnon siivouspäivän ja laittelin kotona tavaroita paikoilleen, imuroin, pesin lattiat ja tiskailin ja pesin pyykkiä.
Kyllä vaan oli ihana kaiken höyryämisen jälkeen istahtaa sohvalle ja sytyttää sohvapöydällä olevat kynttilät palamaan ja ihastella puhdasta kotia.
Kuvassa muuten kummitytöltäni saadut Muumi pussukat, kummatkin jo käytössä.
Minun lempparini Pikku Myy tietysti koristaa kumpaakin pussukkaa.


Loppiaisena testasin kukkien tekoa eväspusseista.
Halpaa hommaa tämäkin, koska Saga merkkiset eväspussit maksoivat Citymarketissa vain 2,30€ ja pakkauksessa on 60kpl.
Yhteen tähteen menee 9 pussia.
Tein kaksi erilaista kukkaa (tähteä) ja kummatkin nappasi kotiinsa minun siskoni <3


Nuoremmalla kummitytöllä oli pyyntö, että voisinko yrittää tehdä hänelle Saika K hahmosta (Anime) taulun.
Minä sitten hänen lähettämänsä kuvan avulla yritin maalailla hänelle tämän hahmon ja jopa itse yllätyin siitä, että tästä tuli oikein onnistunut ensimmäinen Anime maalaukseni :)
Kaikkea sitä pitääkin mennä lupailemaan!

Tänään työpäivän jälkeen taidan vain lysähtää sohvalle ja katsella suosikkileffani Holiday:n Netflix:stä.
Jos oikein hurjaksi heittäydyn, niin voin jopa popsia vähän juustonaksuja siinä samalla.

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille <3




23 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet taas päässyt toteuttamaan luovuuttasi. Ihana sinä! Täällä kaikenlaista, enkä valitettavasti voi siitä kirjoittaa. Halaus ja rentoa viikkistä muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti voit hyvin ja nyt kyllä kävi vähän huolettamaan, että mitä sinulle on sattunut tai tapahtunut!
      Halauksia ja voimia Taru <3

      Poista
  2. Enpä tiennytkään, että eväspusseista voi tehdä kukkia. Hieno! Eväispusseista tuli mieleen, että pitäisi varmaan ihan nostalgiasyistä tehdä eväspussiin leipia lounastauolle. Lapsuuden yksi lämpimämpiä muistoja on, kun sai kaivaa kesäpäivänä rannalla, ne hieman lämmenneet voi leivät uimisen jälkeen esiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida monella olla enää eväspussukat käytössä. Onneksi sentään kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on retkieväille vielä pussukat olemassa. Minulla muistui heti mieleen matkaeväät mökille. Lähdimme Espoosta kohti Puhosta ja jo Porvoon kohdalla oli suurin osa eväistä syöty :)

      Poista
  3. Aika nopeasti sitä arkeen pääsi kiinni, vaikka oli tuo keskiviikkolomapäivä välissä : ) Meillä on paketillinen valkoisia eväspusseja, niihin voisi joskus taiteilla jotakin hauskaa! Retkiä luontoon varmaan tuleekin tässä kevään kuluessa! Ihanan rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä yllättävän monikäyttöisiä ja edullisia <3 Aika nostalgisia on jo nuo eväspussukat :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Heli <3

      Poista
  4. Arki vei mennessään, onneksi oli yksi vapaapäivä välissä. Tänään sentään lähdin ajoissa töistä, ihana päästä aloittamaan viikonloppu aikaisin.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä päädyinkin olemaan perjantaina kotona, kun iski niin mahdottomat vatsakrampit päälle. Onneksi helpottivat lääkkeillä iltaan mennessä, mutta olivat kyllä varsin kivuliaita kuitenkin.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Tuuli ja toivottavasti sinulla on ollut ihana viikonloppu <3

      Poista
  5. Hieno tähti ja mikä taidokas taulu! Enpä ole tiennyt tuollaisia eväspusseja olevan olemassakaan. Missä pussissa minä mahdankaan elää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiennyt minäkään, ennen kuin tuli puhe näistä eräässä facebook ryhmässä. Pakkohan se oli mennä heti tutkimaan kaupan hyllyjä. Löysin näitä vasta kolmannesta kaupasta.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Kristiina <3

      Poista
  6. Ihanat pussukat <3 Arki asettui täälläkin uomiinsa joululoman jälkeen. Viikonloppuna siivoillaan joulukoristeet varastoon. Tänään ollaan syöty pizzaa (koska perjantai) ja katsottu Netflixistä leffaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan rentoa oleskelua siellä ollut. Täällä on tämä päivä mennyt pianoa soitellessa. Heti käytin tilaisuutta hyväkseni kun huomasin, että naapurit lähtivät jonnekin :)
      Ihanaa iltaa sinulle Tarja <3

      Poista
  7. Ihanat Pikku Myy pussukat, etenkin tuo punainen:) Ja tosi nätti tähti tuli pusseista, olet taitava:) Hieno on myös tuo anime-tyylinen taulusi:) Hyvää viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo punasävyinen pussukka on oikea tilaihme ja siinä on todella hyvä lukkosysteemi.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  8. Tosi hieno taulu, sulta sitten sujuu kaikki taiteellinen ♥ Ihanat noi muumipussukat, mullakin pari ja ne on kovassa käytössä.

    Rentouttavaa viikkistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin tuo harmaan käyttöön töihin, siihen mahtuu mainiosti puhelin, silmälasit ja avaimet.
      Kiitos ihanista kehuista <3 ja mukavaa iltaa sinulle Maikku <3

      Poista
  9. Oi tuo taulu vie heti ❤️n. Ja täytyy sanoa, että Muumi-pussukat ovat aina niin ihania. Mullakin on vaikka Marimekkoa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän noissa Muumeissa on, niin kovin moni niistä tykkää!? Itsekin olen oikea Muumi fani ja kotona löytyy sieltä täältä jotain Muumimaista :)
      Mukavaa iltaa sinulle Titta <3

      Poista
  10. Ihanat Muumi pussukat! Hahmoista Pikku Myy on oma suosikkini vaikka pidän kyllä monesta muustakin kirjan hahmoista. Olet kyllä taitava käsistäsi ja tuo anime taulu ilahduttaa varmasti kummityttöäsi. Kivaa sunnuntaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään Pikku Myystä siksi, että hänellä on koostaan huolimatta oikein riittävästi (ja vähän enemmänkin) asennetta :)
      Laitoin tytölle jo kuvan taulusta ja kovasti oli mieleinen. Hän saakin taulun toivottavasti jo perjantaina.
      Kivaa sunnuntaita sinullekin Marjo <3

      Poista
  11. Ihana kummityttö ja sinä, noi muumipussukat on supersöpöt.

    Kivaa sunnuntain jatkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä vanhemmalta kummitytöltä ihan täydelliset lahjat tälle kummitädille nuo pussukat.
      Kivaa sunnuntaita sullekin Tiiuli <3

      Poista
  12. Kyllä sussa on taiteilijan vikaa. Taulu on hieno. Itse muuten pyysin aikanana kummitätiä neulomaan nallelle mekon. Täti teki työtä käskettyä. Harmi vaan, kun mekko on kadonnut maailman tuuliin.

    Tykkään myös Pikku Myystä. Siinä tytössä on ytyä. Sopii sinulle oikein hyvin :)

    VastaaPoista