sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Karkkilassa tammikuu 2021

 




Aika upeissa maisemissa tuli viikonloppua taas vietettyä.
Nappasin kuvan kun kävelin Mialle Lähetystorilta (ostoksista lisää seuraavassa postauksessa).
Upea auringon paiste ja kirpakka pakkanen teki kaikesta niin kaunista.
Sisällä ei tarvinnut palella, koska leivinuunissa pidettiin lämpöä päällä.
Mian tyttö ehdotti, että mentäisiin lumihankeen saunasta, mutta siihen me mammat emme suostuneet.
Lopuksi tyttö haki kipollisen lunta saunaan ja teimme siitä lumipalloja ja seurasimme niiden sulamista löylyjen heittelyn lomassa.


Perjantaina teimme ruoaksi makkaraperunoita ja muutenkin otettiin vaan rennosti.
Kuuntelimme musiikkia ja höpöttelimme niitä näitä.
Päivä vaihtui jo yöksi ennen kuin uni viimein tuli.
Sunnuntaina heräsimme vasta yhdentoista aikoihin.
Ihan mahtavaa, kun sai nukuttua viikon aikana kertyneitä univelkoja pois.
Päiväruoaksi Mia teki meille riisiä ja tulista kanakastiketta.
Kastikkeessa oli paprikoita, chiliä ja kookosmaitoa.
Todella hyvää oli ja kivasti lämmitti kylmänä päivänä tämä ruoka.


Teimme myös kinuskikakun jälkiruoaksi.
Kakusta tuli ihan täydellinen, nam!
Täytteenä vaniljacremeä ja kermavaahtoa.
Mia kostutti kakun mantelimaidolla.
Minä pääsin taas koristelemaan kakkua, joka on ehdottomasti lempipuuhaani :)


Kun Mia näki lauantaina herkullisen salaatin kuvan netissä klo:19.30, niin ei auttanut muu kuin lähteä vauhdilla kauppaan.
Tuli muuten herkullinen salaatti meillekin.
Salaatissa on:
Pehtoorin salaattia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, punasipulia, paprikaa, nacho chipsejä ja taco maistettuja broilerin filesuikaleita sekä fetaa.

Kuten varmaan huomasitte, niin ruoat oli kohdillaan, seura oli ihan parasta mahdollista ja taas hetken maailmassa on kaikki hyvin.
Toivottavasti päästäisiin Mian kanssa taas ensi kuussa olemaan yhdessä.
Olemme miettineet jo pientä staycationia yhdessä sitten keväällä tai kesällä.
Kiva suunnitella tulevaa, vaikka tulevasta ei muuten mitään tiedetäkään!

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille <3




25 kommenttia:

  1. Sulla tuntuu taas olleen kiva viikonloppu ja herkkuja syömisiksi.
    Oikein ihanaa talvista uutta viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tosiaan nälkää nähty tänä viikonloppuna. Oli varsin broilerivoittoinen ruokavalio ja siitähän minä tykkään.
      Ihanaa talvista viikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  2. Karrkilapostaukset ovat kyllä ihan parhautta. <3 Ja sen verran herkulta kuullosti toi salaatti, että ehkä pakko kokeilla sitä itsekin <3 Valoa viikkoon muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun siskonikin sanoi, että tuota salaattia pitää kyllä testata!
      Oli taas ihana viikonloppu <3 Haleja viikkosi Taru <3

      Poista
  3. Komppaan Tarua, rakastan Karkkila postauksia. Tuo salaatti lähtee testiin, nam ja aijai mikä kakki.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkilassa olo ja siitä kirjoittaminen on aina yhtä mukavaa! Kakku oli niin täydellistä, ei yhtään liian makeaa ja mantelimaito kostuttaja oli todella hyvä idis Mialta.
      Ihanaa viikkoa sullekin Tiia <3

      Poista
  4. Onpa kaunista. En ihmettele, että viihdyt. Jotenkin näkyy se rauha, mitä aina haet sieltä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se on yksi syy miksi menen Karkkilaan, saan olla rauhassa ja sometus on minimissä ja vaan nautin. Ihanaa, että se jotenkin välittyy myös tänne <3
      Kivaa viikkoa sinulle Jonna <3

      Poista
  5. On ihanaa, että on ystävä lähellä <3
    Kirpakoita pakkaspäiviä Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mialle meno on aina sellainen miniloma minulle <3 Myös mieheni voisi tulla sinne, mutta jotenkin pidän paikkaa omanani ja haluan sen pitää paikkana, jonne pääsen olemaan vain ystäväni kanssa <3
      Ihanaa viikkoa sinulle Maarit!

      Poista
  6. Kiva lukea Karkkila -postauksia - toivottavasti pääsette yhdessä staycation-lomailemaan kevään aikana : ) Piristäviä nekin! Mukavan energistä uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haaveillaan tuosta pienestä staycation lomasta Mian kanssa. Ihanaa köllöttelyä hotellin lakanoissa ja ihanaa hotellin aamupalaa...ahhh!
      Mukavaa viikkoa sinulle Heli <3

      Poista
  7. Karkkila-postaukset on kyllä kivoja! Ihanaa rentoilua teillä taas ollut ja voih tuota kinuskikakkua, saispa palasen :D

    Talvi-iloa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli siis täydellinen, kerrankin sellainen kinuskikakku, jota voi syödä enemmän kuin palan!
      Oikein ihanaa viikkoa sinulle Maikku <3

      Poista
  8. Olipa kiva viikonloppu teillä taas Karkkilassa, ja herkullinenkin,Nam , tuo kakku on kyllä hurjan herkullisen näköinen. Vähän tuli nyt taas ikävä lunta...
    Mukavaa viikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa taas, mutta niinhän meillä aina on <3
      Lunta on nyt aivan tarpeeksi, ei tarvita enää lisää...arvaa vaan onko lunta luvassa taas lisää loppuviikosta!
      Ihanaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  9. muistakaahan käydä taito kirppiksellä,hyvä paikka karkkilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna blogissa myös Taito kirppis löytöjä. Tosi kiva kirppis kyllä ❤️

      Poista
  10. Hyvät on olleet herkut taas. Odotan innolla kuvia niistä kirppislöydöistä. Sinulla on aina niin onnistuneita ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna tulossa löytöjä näytille. Kauniita unia Sude ❤️

      Poista
  11. Ihanaa viikkoa Outi <3
    Nämä Karkkila jutut on aina kivoja. Ihana lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Minttu ja aivan ihanaa viikkoa myös sinulle ❤️

      Poista
  12. Minusta nämä Karkkila-postaukset on ihania!Mukava nähdä ja lukea,mitä tällä kertaa Karkkilassa touhuiltiin ja mitä herkuteltiin.
    Tuo kinuskikakku näyttää niiiiiin herkulliselle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos voi kinuskikakku olla täydellinen, niin tämä kakku oli juuri sitä.
      Karkkila on ihana paikka, mutta parasta siellä on oma ystävä ❤️

      Poista
  13. Ei pitäisi tulla katselemaan illalla... Mulle tuli kamala nälkä. Kinuskikakkua en ole tehnyt aikoihin. Oliskohan ensi viikonloppuna.

    Kiitos myös lumikuvista! Meillä tuli muutama hiutale viikonloppuna, mutta sulivat heti pois.

    VastaaPoista