maanantai 17. toukokuuta 2021

Karkkila toukokuu 2021

 



Perjantaina töiden jälkeen pääsin taas Karkkilaan viikonlopun viettoon.
Tällä kertaa lähdin reissuun yksin.
On tämä aikamoista, että enää ei tule joka kerta lapsia mukaan reissuille.
Aika luxusta olla jo aikuisten lasten äiti.
No mutta, perille päästin, kaupan kautta, yhden pysähdyksen tekniikalla :)
Söimme tortilloja sekä jauheliha- että kanatäytteillä.
Mia teki hyvää guacamoleakin, nam!
Istuimme iltaa ja höpöttelimme, mutta nukkumaan menimme ajoissa.
Nukuin todella hyvin ja heräsimmekin kummatkin hyvissä fiiliksissä lauantaina.


Tällä kertaa emme käyttäneet aikaa leipomiseen, vaan kakku löytyi Lidl:n  alesta ja vitsit, että olikin hyvää kakkua.
Mansikkaa, suklaata ja kermavaahtoa!


Lauantaina kaupassa ja pikaisen kirppiksellä käynnin jälkeen teimme ruoaksi vasikan paistia, valkosipuliperunoita ja ihanan raikasta salaatti, jossa oli mukana vesimelonia.
Paisti oli ihanan mureaa, valkosipuliperunat täydellisiä ja salaatissa vesimelonin ja fetan kombo oli suolaisen makea.
Kirppislöydöistä tulossa vielä oma postauksensa.


Viikonloppuun kuului leffojen katselua, ulkona istuskelua ja saunomista.
Minä saunoin seisovilteen, koska vasemman jalan polven jänne on tulehtunut ja en päässyt lauteille kiipeämään.
Hyvät oli löylyt seistenkin.
Värjättiin Mian kanssa myös meidän hiukset, ollaan kuparisen upeita nyt kummatkin.
Ennen kotiinlähtöä, sunnuntaina, kävin nappaamassa vielä kuvan Mian tulppaaneista.
Tulppaanit olivat vielä tiukasti nupuissa perjantaina, mutta sunnuntaina saimme ihailla kukkaloistoa.


Nappasin vielä itsestänikin kuvan, ennen kotiinlähtöä.
Kuvassa näkyy Outi, joka on onnellinen, että hänellä on ystävänä Mia, jonka luona saa viettää ainakin kerran kuussa viikonlopun.
Taas on maailma hetken aikaa parempi paikka!

Uusi viikko alkaa minulla sairauslomalla.
Sain fyssarilta ohjeen, että jalan hoitoon auttaa lepo ja särkylääkkeet.
Kokeillaan nyt pari päivää tätä neuvoa, toivottavasti auttaa.

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille <3



perjantai 14. toukokuuta 2021

Eid ja loppuviikon suunnitelmat

 



Eilen helatorstaina vietimme Eid juhlaa.
Ramadan paastokuukausi on ohi ja sitähän on syytä juhlistaa.
Ensimmäistä kertaa koskaan, sain Eid lahjan myös hoitolapsen perheeltä.
Olin todella otettua tästä muistamisesta.
Sain aivan ihanan huivin ja suklaata.
Kotona meidän juhlinta oli aikalailla ruokavoittoista.


Kermaista kahvijuomaa ja miehen tekemiä kana-juustopasteijoita, nam!
Söimme myös lihapataa, hernepaistosta ja paistettuja perunoita.
Oli ihanaa saada tytärkin meidän kanssa syömään.
Lapsille ostettiin pienet muistamiset myös.


En jaksanut nyt leipoa mitään, mutta ilman herkkuja ei tätäkään juhlaa vietetty.
Vaniljajäätelöä ja suklaisia sydännappeja, ihana kombo!

Tänään vielä töitä ja viikonloppu meneekin sitten Karkkilassa Mian kanssa.
Lähden reissuun ihan yksin ja hyvillä fiiliksillä.
Minulla on vaivana ikävä polvikipu, mutta ehkä se vähän helpottaa kun pääsen kunnolla saunomaan :)

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Palaan ensi viikolla taas blogijuttujen pariin <3



tiistai 11. toukokuuta 2021

Äidiksi tulemisen vaikeus

 




Lauantaina, päivää ennen äitienpäivää, vietettiin lapsettomien päivää.
Tämä päivä saa minut aina miettimään miten onnekas olen.
Oli nimittäin aika, jolloin meille sanottiin, että emme voi  ehkä koskaan saada omaa lasta, emme ainakaan ilman lääketieteellistä apua.

Tulin ensimmäisen kerran raskaaksi 18 vuotiaana.
Olimme innoissamme Rachidin kanssa ja ostimme meidän tulevalle pienelle jo tossut ja pari bodya valmiiksi, siis heti kun saimme tietää, että olen raskaana.
Ensimmäisessä neuvola tapaamisessa puhuttiin paljon siitä, miten nuori äiti olen ja miten olemme valmistelleet vauvan tuloa ja oliko raskaus vahinko.
Meillä ei ole vahinkoraskauksia tullut.
Olimme hyvin tietoisia siitä, miten eri ehkäisyt toimivat, huh huh!
Raskausviikolla 13 aloin kuitenkin vuotaa verta ja vatsa kramppasi todella pahasti.
Isäni vei minut ja Rachidin Jorvin sairaalalle ja siellä lääkäri totesi, että vauvalla ei näy enää sydänääniä.
Jäin sairaalaan yöksi ja aamulla tehtiin kaavinta.
Olimme aivan järkyttyneitä tapahtuneesta.

Rachid oli itkenyt kotimatkalla ja isäni oli yrittänyt lohduttaa häntä.
Voin sanoa, että Rachid ei helpolla itke, mutta tuo on päivä jonka hän muistaa aina ja on sen vuoksi surullinen edelleen.
Sama se on minulla.
Yritimme järkeillä asian niin, että vauva ei olisi ollut terve, jos raskaus olisi jatkunut ja ehkä meillä ei olisi Mariamia ja Mohammedia, jos olisimme saaneet meidän ensimmäisen lapsen.

Minä olisin ollut valmis aika piankin yrittämään uutta raskautta, mutta Rachidille edellisen raskauden menetys oli niin iso juttu, että hän halusi vain olla minun kanssani.
Myöhemmin ajatellen se oli ihan oikea päätös.
Ehdimme olla yhdessä useamman vuoden lisää ja menimme sinä aikana naimisiinkin.

Kun päätimme vihdoin, että vauva saisi tulla, ei raskautta kuitenkaan alkanut kuulua.
Odotimme raskautta kaksi vuotta.
Minä kävin tutkimuksissa ja todettiin, että minulla on endometrioosi, joka vaikeuttaa raskaaksi tulemista.
Tuolloin emme vielä tienneet, että Rachidilla oli kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka myös voi vaikuttaa siittiöiden määrään ja liikkuvuuteen.
Olimme varanneet ajan väestöliiton lapsettomuusklinikalle, mutta ajan odotteluun menisi vielä pari kuukautta.
Aloin kuitenkin voida huonosti läpi päivän ja päätin sitten tehdä raskaustestin.
Testi näyttikin positiivista ja yllätys oli kyllä melkoinen.
Raskauden alussa oli veristä vuotoa ja luulin jo, että menetämme taas vauvan, mutta tämä vauveli oli onneksi sitkeää tekoa ja pysyi matkassa mukana...kunhan vaan säikäytteli äitiä vähän.
Raskaus kesti 42+1 viikkoa ja synnytys olikin sitten ihan omanlaisensa, kesti 16h ja lopuksi keisarinleikkauksella saimme meidän odotetun ja niin ihanan vauvan, että luulin sydämeni pakahtuvan onnesta.
Meillä oli vauva, ruususuu prinsessa ja nimeksi tuli Mariam <3


Meni päälle neljä vuotta, kunnes aloimme miettimään toista lasta.
Vitsailimme, että  pitää varmaan alkaa treenaus, jos seuraavakin raskaaksi tuleminen kestää päälle pari vuotta.
Ehkä tulisin raskaaksi ennen kuin Mariam aloittaa koulun.
Yllätys oli taas aikamoinen kun jo toisesti kierrosta huomasinkin olevani raskaana.
Koko ajan oli kuitenkin pelko menetyksestä läsnä tässäkin raskaudessa, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.
Raskaus kesti 41+6 viikkoa ja synnytys kesti vain vähän päälle 6h.
Verenhukka ja nyrkin kokoinen hematooma välilihassa, mutta loppujen lopuksi tälläkään ei ollut väliä, koska meillä oli ihana poikavauva, jonka nimeksi tuli Mohammed, Marokon ukin mukaan.
Olin monta viikkoa kipeä synnytyksen jälkeen, mutta onneksi oli mies, äiti ja sisko apuna, koska olin aikalailla viikon kiinni sängyssä tai sohvalla.
Vauva kuitenkin kasvoi hyvin ja vähitellen tämä mammakin oli taas menossa mukana.


Ennen kuin täytin 40 vuotta ajattelimme, että olisi ihanaa saada vielä iltatähti.
Alle puolivuotta kesti, kunnes tärppäsi.
Onnea kuitenkin kesti vain kuukauden verran, kun tuttu kipu valtasi vatsan ja aloin taas vuotaa verta.
Raskaus keskeytyi heti alussa ja me pidimme tätä merkkinä siitä, että meidän lapsimäärä on täysi.
Meillä on kaksi ihanaa ja tervettä lasta ja se on enemmän kuin mitä monelle ihmiselle annetaan.
Emme halunneet enää kokea noita menetyksiä ja pelkoja uudestaan.

Tänä päivänä meidän lapset ovat jo aikuisia ja me olemme vielä "nuoria", joten nyt on taas aikaa vain meille kahdelle.
Äitiys on asia, jota toivoin aina ja olen suunnattoman onnekas, että olen sen saanut kokea.
Äitiyden ei tarvitse olla biologista vaan se voi olla ihan mitä vain.
Luulen, että jos emme olisi saaneet meidän lapsia, olisin keksinyt keinon olla äiti jollain muulla tavalla.

Tällainen oli minun tarinani äidiksi tulemisesta, ensimmäisen kerran kerrottuna kokonaan.
Toivottavasti jaksoit lukea tämän tänne loppuun asti.
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3






lauantai 8. toukokuuta 2021

Äitienpäiväviikonloppu

 



Saanko esitellä...tässä on minun äitini!
Et ehkä tiennyt, mutta hän on maailman paras äiti.
Tänäkin viikonloppuna meillä on onni viettää aikaa yhdessä.
Jotenkin olen aina pitänyt tärkeänä viettää aikaa oman äitini kanssa.
Minusta on itsekin äitinä ihanaa olla omien, jo aikuisten, lasteni kanssa.
Ihan mahtavaa huomata, miten olet äiti, mutta myös ystävä lapsillesi.
On ollut ihanaa, että meillä on aina ollut sellaiset välit, että toiselle on voinut kertoa ne hyvät ja myös huonot kuulumiset ja sama siis oman äitini kanssa.


Minulla oli onnellinen lapsuus ja samaan onnellisuuden luomiseen olen pyrkinyt omien lasteni kanssa.
Meillä ei ole ollut aina helppoa taloudellisesti, mutta meidän lapsilta ei koskaan ole puuttunut mitään.
Kysyin omilta lapsiltani, että millainen äiti olen ja vastaukset oli lyhyitä ja varsin selkeitä. 
Mohammed 18v: Sä oot maailman paras äiti, en vois pyytää parempaa. 
En mä tiedä mitä sanoo muuta kuin ton, sä oot vaan paras!
Mariam 23v: Sä oot hyvä äiti. 

Kai sitä on tullut oltua ihan kelvollinen äiti. 

Ihanaa äitienpäiväviikonloppua teille kaikille ❤️






keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Aamupalojen aatelia

 



Nyt on kuulkaa sellainen aamupalojen aatelia teille tässä esittelyssä, että oksat pois!
Tämä on helppo kaikkien itse toteuttaa ja mielestäni on myös edullinen ja terveellinen...ainakin terveellinen minun mittakaavassani.
Minun granolassani ei myöskään ole pähkinöitä eikä manteleita, joten sopii hyvin myös allergioista kärsiville herkuksi.


Granolan tekemiseen käytin:
4dl kaurahiutaleita
1 dl rusinoita
½ dl kuivattuja karpaloita
3 rkl hunajaa
1tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 rkl ruisjauhoja
½ dl vettä
2 tl sitruunanmehua

Uuni 175 astetta ja 30 minuuttia.
Sekoittelin granolaa 10 minuutin välein sen ollessa uunissa.


Innostuin niin noiden marjojen kanssa, että eipä tuolta alta granolaa näe.
Lidl:stä ostin pensasmustikoita ja mansikoita ja niitä leikkelin runsaasti granolan päälle.
Lisäksi kipposessa on maitoa.
Tämä oli niin hyvää.
Granolaa riittää vielä useampaan annokseen.
Seuraavaksi kokeilen granolaa banaanin ja kiivi hedelmän kanssa.

Herkullista keskiviikkoa kaikille <3



maanantai 3. toukokuuta 2021

Vapun kuulumiset

 



Olipa kiva vappuviikonloppu! 
Perjantaina olin aamuvuorossa ja pääsin siis jo ajoissa vapun viettoon.
Voitin instagramissa järjestetyssä arvonnassa Base cateringin vappukassin kahdelle henkilölle.
Vappukassista löytyi uskomaton määrä herkkuruokia ja koska sää oli kaunis, päätimme Rachidin kanssa syödä osan herkuista takapihalla.
Meillä oli todellinen vappupiknik kaksin, aika ihanaa kyllä!


Lakkiakin pitää kerran vuodessa ulkoiluttaa ja joka vuosi pitää tästä tilanteesta tietysti kuvakin napata :)


Ajattelin, että tänä vuonna en tee munkkeja, mutta sitten tuli soitto tyttäreltä ja kaunis pyyntö munkkirinkilöistä :D
Ei auttanut muu kuin laittaa munkkitaikina kohoamaan ja paistella munkkirinkilöitä.
Rinkilöidin päällä sokeri-kanelisekoitusta.


Äiti teki tänäkin vuonna simaa.
Vaniljan ja sitruunan maut täydellisessä sovussa, niin hyvää.
Sima on sellainen juoma, jota odotan saavani kerran vuodessa.
Taitaa olla sama juttu noiden munkkien kanssa...niitä pitää siis tehdä ainakin vappuisin!

Miten teidän vappu sujui?
Kaunista uutta viikkoa kaikille!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Mitä miettii lihava nainen?

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että nämä mietteet ja tuntemukset ovat vain omiani, enkä missään nimessä halua ketään loukata näillä ajatuksillani.

Ajattelin tähän postaukseen kerätä niitä kokemuksia ja mietteitä, mitä olen itse "isona" nuorena ja aikuisena kokenut ja kuullut.

1. Teininä olin aina Iso Outi, se kahdesta Outista isompi.
Mitäpä sitä sukunimeä avuksi ottamaan kun voi koon perusteella Outit erottaa.
En tiedä millaisia tuntemuksia pienuudesta oli Pikku Outilla?!

2. Kun koulussa valittiin joukkueita, valittiin minut aina viimeisten joukossa.
Olin oikeasti ihan hitsin hyvä pesäpallossa ja sählyssä.
Olen todella taipuisa ja tästä oli apua spagaatin muodossa, kun toimin sählyssä maalivahtina.

3. Naama kelpasi, mutta kroppa ei.
Seksiin olisin kelvannut, mutta ei minun kanssani kukaan halunnut seurustella...ei ainakaan oman ikäiset pojat.
Tiedättekö miltä tuntuu olla se kolmas pyörä aina?
Kun kaverit löytää seuraa, mutta kukaan ei halua olla sinun kanssasi.
Siinä sitten roikut mukana ja sisäisesti huudat ketutustasi ulos, koska tilanne on kertakaikkisen kiusallinen.

4. Kyläillessä en koskaan uskaltanut syödä paljon, koska syöminen on pahasta, jos valmiiksi on lihava.
Mian koti oli ainoa kyläilypaikka, jossa ruokaa ladottiin lautaselle suoraan ja oli vaan hyvä, jos kaikki jaksoit syödä.

5. Päähän iskostui ajatus, että en ole hyvä sellaisena kuin olen.
Siitä ajattelutavasta oli hitsin vaikeaa päästä eroon ja välillä kyllä tämä ajatus nostaa vieläkin päätään.

6. Oli vaikeaa luottaa toiseen rakkauden suhteen, kun oli kokenut niin paljon pettymyksiä, tullut ikään kuin  huijatuksi rakkauden suhteen.
Teininä nämä rakkausasiat tuntuivat samalta kuin maailmanloppu.



7. On totuttava tuijotuksiin, erityisesti pikaruokapaikoissa.
Ei ole oikein hyvästä, että lihava tulee hampurilaiselle, hyh olkoon!
Eikö se nyt tajua, että tuo on pahasta sille?
No nyt löytyi syy miksi tuokin on pullukka!

8. Oli sairaus mikä hyvänsä, todennäköisesti se johtuu ylipainosta.
Jopa sairastamani poskiontelontulehduksen yhteydessä piti keskustella ylipainostani.
Sain lääkärin vihat niskaani kun ilmoitin, että ylipainoiset ovat tietoisia ylipainostaan, että siitä ei joka lääkärikäynnillä tarvitse muistuttaa, että saisinko vain ne antibiootit kiitos!
Ja kyllä, tiedän että moni vaiva varmasti helpottuu, jos painoa saa tippumaan, mutta että myös poskiontelontulehdus!
Tiedän kymmeniä laihoja ihmisiä, joilla on poskiontelontulehduksia vaikka ylipainoa ei olekaan.

9. Se, että minulla on ulkomaalainen mies johtuu myös painostani, koska luoja tietää, että ei minua yksikään suomalainen mies huolisi (tämä siis sanottu minulle useamman kerran päin naamaa).

10. Se että ei joka päivä rakasta itseään täysillä, ei vie taitoa rakastaa toisia ihmisiä.

11. Olen huomaamattani kerännyt ympärilleni ihmisiä, jotka näkevät minussa hyviä asioita, joita en itse huomaa tai jotka olen kadottanut vuosien saatossa.
Paras hype man on oma rakas, jonka mielestä osaan tehdä kaikki aloittamani asia ihan mahdottoman hyvin.
Yhtenä iltana esittelin hänelle uutta mekkoani, joka päällä tunsin itseni ihan söpöksi.
Hän katsoi minua, pyöritteli päätään hyväksyvästi, avasi käsivartensa halausasentoon, rutisti minua lujaa ja kuiskasi korvaani "You are so hot""
 Ja tiedättekö mitä?
Minä uskoin mitä hän sanoi, koska hänen silmissään ilmeisesti olinkin :)


12. Body positivity eli kehopositiivisuus on saanut minutkin rakastamaan omaan vartaloani enemmän.
Meillä on vain tämä yksi vartalo ja sen rakastaminen on tärkeää.
Tämä vartalo on kannatellut kaksi raskautta loppuun asti, se on synnyttänyt elämää tähän maailmaan.
Se on ollut välillä kipeä ja välillä vähän kepeämpi.
Se on kantanut harteillaan huolia ja sydämessä surua, mutta se on niistäkin selvinnyt!
Se on aika vahvan naisen vartalo.

Olitpa sitten laiha, normaalivartaloinen, pikkuisen lihaisampi tai reilusti runsaampi, olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.
Älä anna kenenkään viedä sitä tunnetta sinulta!

Rakkautta loppuviikkoosi <3



 

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Materiaunelmasta totta ja viikonlopun kuulumisia

 



Viikonloppu alkoi saunomalla ja elokuvalla.
Viime viikko oli raskas ja tämäkin viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen.
Lauantaina lähdimme aamusta äitini ja bonusisäni kanssa kaupoille.
Kävin nappaamassa Rachidille synttärilahjan jo nyt, vaikka hänellä on synttärit vasta ensi kuun viimeinen päivä.
Ajattelin kerrankin olla ajoissa lahjan kanssa, koska sankarilla oli toiveissa kesäinen lahja, joka saatetaan myydä hyvinkin äkkiä loppuun.
Rachidhan täyttää 50 vuotta!
Lidl:stä nappasin kotia kaunistamaan myös ruusukimpun.
Ihanaa kun ruokakaupoissakin on kukkia myynnissä.


Lauantaina meillä oli ruokana lehtipihvejä maustevoilla ja itsetehtyjä lohkoperunoita.
Päätin tehdä meille myös jälkiruoaksi Lumo lifestyle blogin ohjeella sitruunaposset.
Päälle laitoin pensasmustikoita.
Ihanan raikas jälkkäri, nam!



Materiaunelma kävi toteen, kun vihdoinkin päätin sen toteuttaa.
Olen vuosia halunnut rakennekynnet takaisin itselleni.
Ajattelin, että hitsit, nyt hemmottelen itseäni ja varasin ajan kynsien laittoon.
Tällä kertaa halusin akryylikynnet, koska uskon niiden kestävän paremmin minun töissäni.
Miestä hymyilytti kun tulin takaisin kotiin kynsien laittoreissulta, olin kuulemma niin tyytyväisen näköinen.
Niin kuin moni äiti- ja vaimoihminen, minäkin asetan kaikkien muiden tarpeet aina omieni edelle ja sehän ei ole hyvä juttu pidemmän päälle.
Kynnet olkoon siis nyt se minun oma juttuni tästä lähtien.
Pikkumaista ehkä, mutta mielestäni ansaittua hemmottelua vain minulle.

Mistä sinä haaveilet?
Mikä on viimeisin unelmasi jonka olet toteuttanut?
Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3



perjantai 23. huhtikuuta 2021

Herkulliset churrot

 



Viime viikonloppuna tehtiin Mian kanssa churroja ihan ensimmäistä kertaa.
Näistä tuli niin hyviä, että tämä ei kyllä jäänyt ainoaksi kerraksi.
Churrot valmistuvat melko nopeasti ja melko vaivattomasti myös.
Ajattelinkin, että laitetaan tämä churro-ohje nyt tänne blogiinkin talteen.
Nämä muuten ovat oiva vaihtoehto myös vappumunkeille!


2dl vettä
100g leivontamargariinia
1/4 tl suolaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
2 tl raastettua sitruunankuorta

Valmistus:
Mittaa kattilaan vesi, rasva ja suola. 
Kiehauta seos ja nosta liedeltä. 
Sekoita joukkoon jauhot ja jatka sekoittamista voimakkaasti, kunnes taikinasta tulee kiinteä taikinapallo. 
Sekoita toisessa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää seos hieman jäähtyneen, lämpimän taikinan joukkoon. 
Lisää myös halutessasi sitruunankuoriraaste. 
Sekoita hyvin ja laita taikina pursotinpussiin.


Kuumenna öljy valurautapadassa tai teräksisessä kattilassa 170-180 asteeseen. (Öljy on sopivan kuumaa kun paahtoleipäpala ruskistuu kauniisti minuutissa.) 
Pursota taikinasta pienehkön tyllan läpi, peukolon paksuisia, noin 10 cm pituisia tankoja varovasti öljyyn. 
Katkaise taikinatangot esimerkiksi saksien avulla. 
Paista kerrallaan noin 3-5 munkkitankoa, noin 1 1/2 minuuttia/puoli, kauniin ruskeiksi.
Nosta churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle hetkeksi valumaan ja lisää seuraavat tangot öljyyn paistumaan. 


Kääntele churrot lämpiminä sokeri-kaneliseoksessa. 
Churroja voi myös dippailla sulaan suklaaseen.
Ai että mitä herkkua, nam!

Herkullista viikonloppua teille kaikille <3




keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Kirpparia ja kosmetiikkaa

 

* sisältää saatuja pr näytteitä


Karkkilan reissulla tulee aina käytyä Taito-Kirppiksellä ja niinhän siinä taas kävi, että itselleni en löytänyt mitään, mutta siskon pienimmille lapsille löysin ihanat asut.
Tädin prinsessalle Disney vaatetta, Minni Hiiri on vaan niin söpö ja niin on kyllä tämä asukin.
Löysin vielä punaiset sukatkin toisesta pöydästä.
Koko asu sukkineen maksoi vain 3,10€.


Pojalle löysin ihanan rennot farkut ja Villervalla merkkisen paidan.
Tuossa paidassa on juuri ne värit, jotka sopivat suloiselle siskonpojalle.
Asukokonaisuus maksoi yhteensä 2€.



Sain *Max Factorin kosmetiikkaa testiin ja voihan vitsit miten ihania nämä ovatkaan.
Vähän hassu kuva minusta maskin kanssa, mutta tässä kyllä ihan parhaiten näette sekä meikkipuuterin peittävyyden, että myös keväisen raikkaan silmämeikin.
Meikki luotu näillä Max Factorin meikeillä.
Minulla on toisessa yläluomessa, kulmakarvan alla pieni tuliluomi ja kuten näkyy niin hyvin peittyy tuo punainen piste tuolla puuterilla, mutta silti lopputulos on silkkisen pehmeä.
Meikin alla minulla on vain aurinkosuoja.
Pitkästä aikaa oli kiva laittaa silmiin mustan rajauksen sijaan sininen rajaus.
Aika kivasti tuo esiin silmieni väriä.
Ripsissä primer ja päällä False Lash Effect vedenkestävä ripsiväri.
Laitan teille tähän vielä nuo tuotteiden nimet jos haluatte käydä näitä tutkimassa.
False Lash Effect Mascara Primer
False Lash Effect Mascara Waterproof Black
tai
False Lash Effect Mascara Black
Kohl Automatic liner-kajalkynä
Facefinity Compact-meikkipuuteri (minulla sävyt 01 ja 02)
Lisäksi sain vielä Kohl Pencil-kajalkynän, jonka sävy on metallisempi ja hopeaan taittuvan sininen.


Täälle se taas on, nimittäin *Escadan ihana kausituoksu.
Tämän kesäisen tuoksun nimi on Summer Festival.
Escadan tuoksut ovat minun ykköstuoksujani ja voin sanoa, että ei ole tullut ikinä vastaan Escadan tuoksua joka ei sopisi minun ihooni.
Tuoksun sopivuus onkin hassu juttu, nimittäin kaikki tuoksut eivät tuoksu samalta eri ihmisten iholla.
Kerran olin hankkinut itselleni tuoksun, joka loppupeleissä ei tuoksunut minun ihollani hyvältä ollenkaan.
Samaan aikaa Mia oli ostanut itselleen myös tuoksun ja sama juttu kävi myös hänelle.
Testasimme sitten toistemme tuoksuostoksia ja näin vaan kävi, että tuoksut vaihtoivat omistajaansa.
Tässä Escadan tuoksussa minä tuoksutan ainakin kirsikan ja miedon sitruksen tuoksun.
Tuoksusta tulee myös mieleen aurinko ja sen tuoksu iholla, ihanat kesäfiilikset.
Tuoksu on kivan raikas ja kevyt, tykkään taas niin paljon tästä!

Tykkäätkö käydä kirppareilla?
Mitä meikkituotetta ilman et pärjäisi?
Miltä tuoksuu sinun suosikkituoksusi?

Kaunista keskiviikkoa teille kaikille <3



maanantai 19. huhtikuuta 2021

Karkkilassa huhtikuussa 2021

 



Karkkila viikonloppu taas takana, saatiinpa kyllä ihan mahtavat säät viikonlopuksi.
Perjantaina mentiin perinteisesti kebabilla ja ranskalaisilla, tällä kertaa minä kokkasin.
Rachid laittoi pojille täytetyt patongit ylläriksi ja ne tekivätkin heti kauppansa :)
Perjantaina saunottiin ja katseltiin leffaa, höpöteltiin ja mentiin taas ajoissa nukkumaan.

Lauantaina kävimme perinteisellä kirpparikäynnillä, mukaan tarttui taas pari vaatetta siskon lapsille.
Voin esitellä ostokset toisessa postauksessa, jos teitä kiinnostaa ne nähdä.
Lauantain kaunis sää käytettiin ruoanlaitossakin hyväksemme ja ruoka valmistuikin suurimmaksi osaksi grillissä.
Tein salaatin, johon yhdistin pari erilaista salaattisekoituspussia, fetaa, punasipulia, kirsikkatomaatteja ja kurkkua.


Parsakautena tulee ehdottomasti nauttia tästä herkusta.
Ostettiin pari nippua parsaa ja kaikki meni.


Lautaselta löytyi naudan pippuripihviä, kanagrillimakkaraa, salaattia, parsaa ja aurajuustolla täytettyjä herkkusieniä.
Mia teki heille herkkusienet pekoniin käärittyinä ja heillä lihana oli kassleria, johon Mia teki itse marinaadin.
Grillimestarina toimi Mian mies!
Niin hyvää ruokaa ja kerrankin tuli syötyä juuri sopivasti :)


Emme olleet Mian kanssa kummatkaan koskaan tehneet churroja, joten päätimme niiden tekemistä kokeilla.
Ei tullut suoria näistä, mutta hitsin hyviä kuitenkin.
Meidän churrot oli välillä erikoisen mallisia, löytyi katkarapua, joutsenta ja ympyröitäkin.
Churrotkin valmistuivat ulkosalla kauniissa säässä.

Leffasuosituksena The Best Exotic Marigold Hotel sekä toinen osa The second Best Exotic Marigold Hotel.
Ihania elokuvia kummatkin eikä toinen osa jää ollenkaan ykköselle huonommaksi, vaikka onkin kakkonen :D

Mitäs te puuhasitte viikonloppuna?
Onko grillikausi jo avattu?
Kaunista uutta viikkoa kaikille <3