sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Minun oma pähkinänsärkijäni

 



En edes valehtele kun sanon, että olen halunnut itselleni pähkinänsärkijä ukkelin ainakin 10 vuotta.
Ihastelin aina amerikkalaisia ohjelmia, joissa näin pähkinänsärkijöitä ja ajattelin, että joku päivä minullakin on oma sellainen ja pidän sitä kyllä sitten esillä ihan läpi vuoden :)
Lauantaina kävin Ison Omenan Sinellissä pikapyörähdyksellä ja siellä se pähkinänsärkijä minua odotteli, tosin ilman värejä.
Kaikki puiset koristeet olivat vielä 30% alessa, joten eipä tarvinnut tätä pitkään mietiskellä.
Ukkeli maksoin vain 6,20€.
Minulla on erilainen kokoelma pieniä akryylimaaleja ja ajattelin, että niillä saan hyvin maalailtua itselleni oman pähkinänsärkijän.


Maalailin ukkelin vain kolmea sävyä käyttäen.
Mustaa, punaista ja hauskaa kultaista hiekkamaalia, jolla sainkin yksityiskohtiin kivasti teksturia aikaiseksi.
En edes lähtenyt yrittämään silmien maalailua, joten minun ukkelilla on vain pieni punainen nenä ja hienot viikset :)


Että voikin pienestä saada ihminen iloa.
Minusta tästä tuli odotettua parempi ja olen ihan hurjan tyytyväinen ostokseeni ja lopputulokseen.
Vihdoinkin minulla on ihan oma pähkinänsärkijä!

Käytin viikonlopun tekemällä vaikka mitä askarteluja ja olinpa vielä sunnuntain siskonikin kanssa.
Ihana viikonloppu ja nyt taas jaksaa paahtaa töissä viikon.
Perjantaina olisi tarkoitus (jos terveinä pysytään) lähteä Karkkilaan, joten on myös taas jotain mitä odottaa!

Ihanaa viikkoa kaikille <3



26 kommenttia:

  1. Voi että onkin ihana pähkinänsärkijä kun maalasit sen.

    VastaaPoista
  2. Oi tulipas hänestä kiva! Ja itseasiassa vielä hauskempi ilman silmiä! On lakki vedetty niin syvälle päähän, ettei simmutkaan näy. 😄❤

    Ihanaa viikkoa Outi. Kohta on jo joulu!


    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/12/14/hormonaalinen-migreeni/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurit tuota minäkin ajattelin, että hattu silmillä on välillä hyvä olla :)
      Ihanaa viikkoa sullekin Iitu ja minun puolesta se joulu voi jo tulla!

      Poista
  3. Mullakaan ei ole omaa pähkinänsärkijä ukkoa. Ausburgin joulumarkkinoilta parivuotta sitten yritin etsiä sellasta isoa esimieheni pyynnöstä. Sellssts jolla saa särjettyä oukeasti sen pähkinän. Mutta eipä vaan löytynyt. Kunhan korona lievenee niin pitää kyllä yöuudelleen päästä saksan joulumarkkinoille, ne kun on muutenkin niin must go tapahtumia. Ne torit on niin upeita. Siellä veretään joulu aivan super-hyper suureksi.
    Hieno siitä tuli. Mä katoin, että nenä on silnien yläpuolella 😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin oikea Picasso pähkinänsärkijä, jos silmät olisivat nenän alapuolella. En ole käynyt kuin Helsingin ja Tallinnan joulutoreilla, Saksassa vierailu joulun aikaan on jäänyt kokematta.
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  4. Hieno pähkinänsärkijä ja kiva, kun sen on voinut tuunata mieleisekseen! Ja kun tekee itse, lopputulos palkitsee aina... mukavaa joulunodotusta sinulle, Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli kiva tuunata tästä juuri sellainen kuin ajattelin ja kun se vielä onnistui niin johan olin innoissani.
      Ihanaa joulunodotusta sinullekin Satu <3

      Poista
  5. Nyt sinulla on hieno pähkinänsärkijä eikä kellään ole ihan samanlaista. Minäkin olen viime vuosina tykästynyt näihin ja muutaman ihan pienen hankkinut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten minulla ei ole tullut yhtään vastaan missään? Kuulin tänään, että pähkinänsärkijöitä on ollut Jysk:ssä myynnissä, mutta en ole täällä meidän lähellä niitä nähnyt.
      No mutta nyt minulla on kuitenkin ihan oma ukkelini :)

      Poista
  6. Niin ihana. Oon aina himoinnut omaa pähkinänsärkijää ja wow sä teit itse. <3

    Kivaa uutta viikkoa Outi. 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos Tiia <3 Onneksi en ole ainut, joka ei ole näitä kaupoissa nähnyt. Kerran näin kirpparilla yhden, mutta siitä pyydettiin ihan törkeää hintaa.
      Ihanaa viikkoa sullekin <3

      Poista
  7. Kuten Tiia, olen aina halunnut tuollaisen pähkinänsärkijän. Sinä se sitten tehdä päräytit sellaisen itse :) Niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pakko oli päräyttää itse, kun ei ole valmiina tullut vastaan :)
      Kiitos kehuista ihana Jansku <3

      Poista
  8. Minäkin olen näitä nyt bongaillut muutamia aina silloin tällöin ja onhan ne ihan ihania. Tuossa itse maalatussa on tietty ihan oma fiilis, ihana on <3. Pysy terveenä ja ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan kuljen jotkut laput silmillä kaupoissa, kun ei ole yhtään pähkinänsärkijää vastaan tullut.
      Pysy sinäkin terveenä ja ihanaa viikkoa sulle Sari <3

      Poista
  9. Välillä sitä vaan tekee löytöjä, ja LÖYTÖ on löytö. Ja sitä ilon määrää <3 Ihana ukkeli siellä (muista ukkeleista puhumattakaan :)) Valoisaa uutta viikkoa ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä meidän kodin ihanat ukkelit tässä. Edelleen tuo liveukkeli on paras 😍
      Kivaa keskiviikkoa sinulle Taru ❤️

      Poista
  10. Tosi nätti Pähkinänsärkijä tuli maalausten jälkeen, värillisenä se onkin paljon paremman näköinen:) Kivaa uutta viikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva kun sai maalata mieleisekseen.
      Kivaa loppuviikkoa sinulle Jael ❤️

      Poista
  11. Hauskaa miten sitä usein näkee asiat omalla tavallaan. Ennen kuin luin tekstiäsi riittävän pitkälle, näin kasvoissa kiinni olevat silmät ja otsalla suukon jälkeensä jättämät huulipunan jäljet. Ehkä se oli niin mojova ylläripusu, että ukkeli suorastaan pökräsi ja silmät painui kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen kova pusuttelemaan, joten sinun tulkinta ukkelin kasvoista kuulostaa myös oikein hyvältä 😍

      Poista
  12. Ihana pähkinänsärkijä! Hyvä löytö ja taitavasti maalasit sen. Olen itse etsinyt myös pähkinänsärkijää. Kerran löysin aika täydellisen Tanskasta mutta kun menin ostamaan sitä oli puoti mennytkin jo illalla kiinni. Metsästys jatkuu siis vielä.
    Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina sanoi, että joitain pähkinänsärkijöitä on ollut Jysk:ssä myynnissä.
      Voihan harmitus tuon Tanskan kanssa, olisi ollutkin aika täydellinen matkamuisto sieltä.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marjo <3

      Poista
  13. Pähkinänsärkijä on klassikko. Joskus vielä haluaisin nähdä Pähkinänsärkijä-baletin New Yorkissa, se kuuluu siihen "joulu New Yorkissa"-unelmaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihanan kuuloinen unelma sinulla, toivottavasti se pian toteutuisi <3
      Kivaa iltaa sinulle Tuuli <3

      Poista