tiistai 3. marraskuuta 2020

Unelmieni musiikkielokuva

 




Olen teille jo varmaan sata kertaa kertonut, miten tärkeänä pidän musiikkia elämässäni.
Ei mene päivääkään, että en kuuntelisi, soittaisi tai laulaisi musiikin tahdissa.
Musiikki on aina ollut isossa roolissa jo ihan lapsuuden perheessänikin.
Olin 3-9 luokat musiikkiluokalla, kävin piano- ja laulutunneilla ja olin koulun kuorossa.
Mian kanssa käytiin välillä tuuramassa Mian mummin kavereita kirkkokuorossakin :)
Rakastan laulamista ja vaikka en osaakaan hyvin, niin myös tanssimista.
Tämän alkupuheen jälkeen onkin kiva päästä näyttämään teille, että miltä näyttäisi minun elämästäni tehty musiikkielokuva ja keitä olisi elokuvan rooleissa.
Vain mielikuvitus oli rajana, kun mietin tähän hauskaan haasteeseen vastauksia.
Minä en juurikaan kuuntele suomalaista musiikkia, joten menin ison maailman mukaan ja valitsin "näyttelijät" tällä periaatteella.
Kivan postausidean nappasin Kristiinan blogista.
Jos sinun elämästäsi tehtäisiin musiikkielokuva...





1. Kuka esittäisi sinua?
Minua esittäisi tietysti Adele!
Upea ääni ja kaunis ulkonäkö.
Hänellä on juuri sellainen ääni, josta voin vain haaveilla, joten siksi valitsin hänet.


2. Kuka esittäisi rakkauden kohdettasi?
Rakkauden kohdettani esittäisi Enrique Iglesias.
Tätä valintaa tarvitsee tuskin selitellä :)
Enrique laulaisi pehmeällä äänellään laulut ja minä sulisin hänen jalkoihinsa, ai että!


3. Kuka esittäisi parasta ystävääsi?
Parasta ystävääni esittäisi monilahjakkuus Lady Gaga.
Mahtava artisti, jossa on särmää.
Ja särmää ei puutu minun parhaasta ystävästänikään :)


4. Kuka esittäisi pahinta vihollistasi?
Pahinta vihollistani esittäisi Madonna ja nimenomaan tämä nykyinen Madonna, joka on menettänyt jo Lady Gagan omaaman särmän.
Hän laulaisi pahojaan vähän nuotin vierestä ja ihmiset kauhistelisivat, että voi hurjaa millainen vihollinen tuolla Outilla on!


5. Kuka esittäisi flirttailun kohdettasi?
Tämä oli helppo, rooli lankeaisi Chris Brownille.
Olen aina ollut heikkona pahoihin poikiin, joten hän sopii rooliin loistavasti.

Mistä musiikkielokuva sitten kertoisi?
Se olisi rakkaustarina (kenelle tuli yllätyksenä?), jossa kaksi pääosan esittäjää voittaisi kaikki vastoinkäymiset ja ihmisten vähättelyt yhdessä ja lopulta eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti <3

Miltä näyttäisi sinun musiikkielokuvasi?
Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3





19 kommenttia:

  1. Olipas hauska! :)

    Mulla soi kanssa musiikki päivittäin ja musiikki on mulle tärkeää. :)

    Ihanaa keskiviikkoa! <3


    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/11/02/kunpa-itsestansa-lomaa-ottaa-voisi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla musiikki on auttanut suruissa ja iloissa, ihan mieletöntä millainen vaikutus sillä voikaan olla.
      Ihanaa torstaita sinulle Iitu <3

      Poista
  2. Voi että. Ihailen ja vähän aidosti kadehdinkin (hyvällä tavalla) sua ja muita musikaalisesti lahjakkaita. Ja sitäpaitsi olen kuullut sun laulavan täällä blogissa, joten tiedän, että sulla on myös todella kaunis lauluääni <3.

    Musiikkielokuvan miettiminen on mulle liian vaikea tehtävä, mutta varmaan siitä tulisi aikalailla kotimainen, jossa esiintyisi ainakin mun yksi meneillään olevan Vain Elämää-kauden suosikeista Herra Ylppö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhistus, unohdin jo, että olen tänne jotain laulelujakin laittanut :)
      Herra Ylppö voisi sitten olla sun ihastuksen kohde...katos jo nyt tuli yksi roolittaja valittua sun musiikkielokuvaan.
      Ihanaa torstaita Annukka <3

      Poista
  3. Olipa hauska haaste. Ja sinun vastauksesi ovat loistavia. Sopisit loistavasti Adeleksi. Ja Enrique <3 Eikä Lady Gagakaan hassumpi ystävä olisi. Tähän olisi kiva tarttua. Katsotaan onnistunko jossakin vaiheessa?
    Kivaa keskiviikkoiltaa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuule vähän kesti minullakin keksiä näitä roolijakoja. Vain pahis ja flirttailija tulivat heti mieleen :)
      Ihanaa iltaa sinulle Tuula <3

      Poista
  4. Hauska haaste:) Musiikki on kyllä ihanaa, olen itse opiskellut sitä nuorena, ja minusta piti tulla...no se ei sitten mennytkään kuin piti, mutta en voisi elää ilman musiikkia. Ihanaa loppuviikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sinusta piti tulla??? Nyt kävi kiinnostamaan. Kyllä sitä itse tuli tehtyä musiikin osalta pari typerää ratkaisua. Harmittaa kun en piano-opettajan suosituksista huolimatta lähtenyt hakemaan Sibelius-akatemiaan enkä myöskään mennyt laulamaan mainosmusiikkia, huoh nuoruus ja no tässä tapauksessa myös typeryys!
      Ihanaa torstaita sinulle Jael <3

      Poista
    2. No Sibelius-Akatemiassa tuli opiskeltua lukion ohessa joitakin vuosia.

      Poista
  5. OI miten hauska postaus ja mahtavat laulajat olit valinnut rooleihin.

    Mullekin musiikki (niin kuin luontokin) on supertärkeää, ja laulelen autossa kun kukaan ei kuule, se on ihanaa.

    Mut nyt pistit vaikean, mikä olisi elämästäni tehty musiikkielokuva? Apuva. ehkä Mamma mia, sähellystä ja iloa enemmäm kuin murheita :D

    Iloa viikkoon muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma Miat on niin mun suosikki musiikkielokuvia, mutta ihan ykkönen on kyllä Queen leffa! Minä laulan joka paikassa. Kerran lauleskelin vaatekaupassa ja yksi vanhempi nainen kulki ohi ja sanoi, että laulatpa sinä nätisti. Vähän nolotti, mutta kiitin häntä kuitenkin :)
      Ihanaa torstai-iltaa Taru <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli tosi kiva ja vähän laittoi kyllä miettimään, että kuka esittäisi ketä.
      Ihanaa iltaa sinulle Maikku <3

      Poista
  7. Tää oli hauska ja huikeita kamuja ja seuraa sulla. <3 Juu Gagan lauluääni on jotain mieletöntä ja Madonnan kaltainen karisma, joten peittoaa kyllä Madonnan, joka ei muuten koskaan ole sytyttänyt. Gagan biisit taas on mahtavia.

    Ihanaa viikonloppua Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madonnalta löytyy muutama hyvä biisi, mutta en itsekään ole mikään fani koskaan ollut. Gaga on upea ja niin lahjakas moniosaaja.
      Ihanaa viikkoa sinulle Tiia ❤️

      Poista
  8. Voi, tämä oli hauska! Olen samaa mieltä tuon pahimman vihollisen suhteen: Madonna voi kuulostaa aika hurjalta niinä päivinä kun ei oikein lähde. Mä en kyllä ole jäävi arvostelemaan kenenkään lauluääntä, omassani ei ole kehumista.

    Oli kiva myös lukea musiikista muutoinkin elämässäsi.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yksin sellainen laulava Krimoun perhe, nuo muut vaan räppää 😂
      Ihanaa viikkoa sinulle Johanna ❤️

      Poista
  9. Adele on myös minun voimabiisien takana ja aina autolla yksin ajaessani vedän lujaa ja korkealta. Antti osaakin jo käynnistäessään autoa (minun jäljiltäni) laittaa volyymit heti pienemmäksi, minä kun käytän hyödyksi ajomatkat ja laulan omaksi ilokseni - ja musiikki soi täysillä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me h harrastetaan Mian kanssa autolaulelua, lauletaan kaksäänisesti biisejä.
      Autossa laulelu rules ❤️

      Poista