sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Perjantaista sunnuntaihin

 



Perjantaina olikin vähän erilainen lopetus työviikolle.
Meillä pidettiin töissä pikkujoulut Teamsin välityksellä.
Enpä ollut koskaan aiemmin viettänyt "etäpikkujouluja" ja en ollut muutenkaan vuosiin ollut työpaikan pikkujouluissa.
Omissa tiimeissä olimme läppärin kanssa ja pidimme niin kamalaa mekkalaa, että taisimme vähän häiritä toisen tiimin juhlintaa...minkäs sille voi että huumorintajut osuvat yhteen :)


Meillä oli erilaisia pelejä, joissa kierreltiin aina oman tiimin kanssa.
Lopuksi aina siivosimme pelit seuraavaa tiimiä varten.
Ruokien hakukin oli porrastettu, että ei tullut ryysistä.
Tarjolla oli hyvää salaattia, ihania patonkeja, kakkuja, suklaata ja glögiä.
Muita herkkuja sai sitten oman tiimin kanssa syödä.
Me pääsimme nauttimaan myös itämaisista herkuista, kiitos siitä meidän tiimin avustajalle.
Kuvassa näkyvä peli oli muuten ihan ehdoton suosikkini. 
Siinä piti tehdä ennätyksiä painamalla valaistuja nappuloita.
Kotiin lähdimme oman tiimin kanssa ajoissa.


Lauantaina kävin ensin ruokakaupassa äitini kanssa ja myöhemmin pääsin vielä kahvittelemaan yhdessä siskoni ja hänen lastensa kanssa.
Löysin myös itselleni tätiyteen liittyvän paidan, jonka hyväksyi vanhin siskontyttöni :)

Sunnuntaina heräsin kellon ollessa melkein 12.00.
Ihan tuli nuoruusvuodet mieleen, aika ennen lapsia, kun tuli nukuttua ties kuinka pitkään.
Ruoaksi tein jauheliha-mozzarellapizzaa ja päiväkahvina nautin frappen.
Olohuoneessa polttelimme piparin tuoksuisia kynttilöitä.

Ihana viikonloppu, nyt taas jaksaa puurtaa viikon töissä.
Mukavaa viikkoa teille kaikille <3



14 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mukavilta pikkujouluilta ja kiva, että pystyitte ne pitämään pienellä porukalla porrastaen. Mukavaa uutta viikkoa ja alkavaa joulukuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätä keinot keksii ja ihan mahtavaa kun onnistuu nykytekniikan avulla vaikka mitkä bileet!
      Ihanaa marraskuun viimeistä päivää sinulle Tinsku <3

      Poista
  2. Taidan käydä vähän hitaalla, kun mulla meni tosi pitkään miettiessä, että miten ihmeessä te pystyitte Teamsin välityksellä pelaamaan niitä pelejä :D. Ja syömään :D. Mutta tajusin sitten lopulta, kun luin tekstin toiseen kertaan.

    Nappulapeli vaikuttaa koukuttavalta. Tuli ihan Speden pelit mieleen.

    Olet onnellisen näköinen ja kaunis tossa kuvassasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelit tosiaan olivat Speden pelejä. Oli myös sellainen peli, jossa niitä erivärisiä nappuloita piti painella ja sitten sitä ampumista myös. Ampuminen oli kaikkein vaikeinta.
      Kiitos kehuista, kiva, että se hyvä fiilis näkyy myös ulospäin.
      Ihanaa viikkoa sinulle Annukka <3

      Poista
  3. Ihanan kuuloiset pikkujoulut siellä! Jotenkin sopivan rennot, eikä mennyt yömyöhään...jotkut jaksaa, itse en jaksaisi. Tiekkö, en muista illoin olisin nukkunut klo 12 ....oikeasti varmasti ennen lasten tuloa, ihan hassua tai suorastaa järkkyä. Ehkä sitten mummona, paitsi että rakastan koiria ja ne ovat valitettavasti usein aamuvirkkuja.

    Muiskuja viikkoon - olkoon se muutenkin kaunis ja hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän pitäisi vanhempana aina herätä ajoissa, mutta nyt tuli kyllä nukuttua, huh! Ei sitä enää jaksa heilua yömyöhään missään. Oli kiva kun juhlista sai lähteä heti kun siltä tuntui.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Taru <3

      Poista
  4. Kuulostaa just tähän tilanteeseen sopivalta pikkujoulujen vietolta & aika hauskassa seurassakin! Nyt taitavat jäädä kaikki ystävien kanssa suunnitellut kokoontumiset toteutumatta, nyyh, mutta näillä rajoituksilla mennään. Itsenäisyyspäivää täytyy juhlistaa sitäkin enemmän, ehkä voisi pukeutua hienosti sinne kotisohvalle! Ainakin ruokiin ja herkkuihin aiotaan panostaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ajattelimme nähdä Mian kanssa ensi kuussa vielä. Toivottavasti vaan saadaan olla terveinä. Siinäpä nuo minunkin näkemiset ovat. Tosi kurjaa, mutta näillä on nyt mentävä.
      Jotain herkkuja pitää kyllä viikonlopuksi saada myös <3

      Poista
  5. Ihana kuva susta Outi:) Ja tosi kivalta ja namilta kuulostavat nuo etäpikkujoulut. Luulin että etäpikkujoulut on sellaisia että jokainen on kotona läppärinsä kanssa, ja sitten tulee kaikille ohjelmaa ja sellaista, mutta teillä olikin kivat juhlat tiimin kanssa:) Kivaa viikkoa Outi:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän olemme tiimin kanssa muutenkin lähes joka päivä, niin uskalsi hyvin tällä tavalla juhlistaa pikkujouluja.
      Kiitos Jael kehuista, ne tuntuvat aina niin hyviltä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  6. Niin kauniina. <3 Ihana teeppari, pikkujoulut ja ah tuo uni on tullut kuule tarpeeseen. Mekin tehtiin pitsaa eilen. :)

    Mitä mukavinta uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
  7. No teillä on ollut pikkujoulut! Kuulostaa kyllä hauskalta. Teillä on ollut hyvä järjestelijä, tuollaista juhlaa ei ole ihan helppo järjestää.

    T-paitahan sopii sulle kuin nakutettu!

    Mä nukuin lauantaina melkein 10. Se on aika hyvin, kun menin nukkumaan n. 12 tuntia aikaisemmin :) Mulla ei paljon lahjoja ole mihinkään, mutta unenlahjat ovat kohtuullisen hyvät.

    Hyvää joulukuuta!

    VastaaPoista
  8. Sulla on ollut kyllä mukava viikonloppu. :)
    Ihanaa joulukuun alkua Outi <3

    VastaaPoista
  9. Mukavat ja tämän korona-ajan mukaiset pikkujoulut. Viikonloppunne on ollut tosi mukava. Kylläpä sinulle on uni maittanut - peukkua myös sille!

    VastaaPoista