torstai 17. syyskuuta 2020

7 asiaa minusta

 


Nappasin hauskan postausidean Kristiinan blogista ja ajattelin tämän täällä omassa blogissanikin toteuttaa.
Jouduin oikein kunnolla miettimään näitä juttuja, että tulisi kerrankin jotain uutta tietoa minusta teille.
Tässä  postausideassa on mukavinta se, että voi kertoa itsestään mitkä vaan 7 asiaa, ei tarvitse olla samoja joita blogikamu on jo kirjoittanut!

Kuvat eivät liity kirjoituksiin, mutta kerron niistä kuitenkin teille vähän.
Ylemmässä kuvassa on taideteos nimeltään Metsä.
Tämä taide syntyi pienryhmäni kanssa metsäretkellä.
Pääsimme myös ihastelemaan kahta muuta taideteosta nimiltään Hiljaisuus sekä Leirinuotio.
Alemmassa kuvassa on eilen illalla ompelemani satupussit töihin.
Pussukoihin tulee kuvitettuja tarinoita.
Alimmassa kuvassa on bloggaaja itse lähettämässä teille suukkosia <3


1. Nukun arkiöinä vain 5-6h, mutta viikonloppuisin posotan menemään 10h yöunet.
Olen aina pärjännyt lyhyillä unilla, jos nukkuisin joka yö enemmän kuin 7 tuntia olisi pää aivan puuroa.

2. Meillä ei ole lemmikkieläimiä.
Meillä on ollut hamstereita ja pupuja, mutta minun allergiani ovat pahentuneet ja nyt ei voi karvakamuja enää meille muuttaa.

3. Osaan tehdä hyviä marokkolaisia ruokia.
Lihapadat ovat suosikkejani.
Olen oppinut maustamisen salat mieheltäni.


4. Olen TikTok fani!
Että voikin tällainen ikäihminen tykästyä tuohon sovellukseen.
Aluksi kesti saada omalle listalle niitä juttuja joista eniten tykkää.
Tykkään katsella tanssi- ja lauluvideoita sekä hauskoja eläinvideoita.
Olen luvannut lapsille, että en tee omia videoita...välillä kaduttaa tämä lupaus!
Osaan myös aika monta TikTok tanssia :)

5. Sain kerran ihmettelyjä siitä miten nuorena olen mennyt naimisiin.
Olen kuulemma ollut lapsivaimo!!!
Tämä nyt ei pidä paikkansa ollenkaan.
Olin 20-vuotias kun sanoin tahdon elämäni rakkaudelle.
Olimme tuolloin neljättä vuotta yhdessä, joten minusta oli aika luontevaa, että seuraava etappi suhteessa oli avioituminen.
Ensi vuonna vietämme hopeahääpäivää Rachidin kanssa <3

6. Jos saisin valita millainen tulevaisuuden kotini olisi, valitsisin omakotitalon tai erillistalon.
Pääasia olisi, että seinän takana ei olisi naapureita.
Olisi ihanaa laulella kotona silloin kuin haluan tai soitella pianoa vielä kello kahdeksankin jälkeen.
Olen itse tarkka noudattamaan talonyhtiön sääntöjä...ikävä kyllä meidän naapurit eivät ole.
Olen myös huomannut, että näin vanhemmiten sitä kaipaa yhä enemmän hiljaisuutta, varsinkin työpäivien jälkeen.

7. Katselen paljon elokuvia ja kauhuleffat ovat suosikkejani.
Kauhu yhdistää myös minua ja ystävääni Miaa.
Odotammekin jo innolla muutamaa jatko-osaa kauhuleffoihin, joista olemme tykänneet.
Kauhun vastapainoksi tykkään katsella teinileffoja, kuten Kissing booth tai To all the boys I´ve loved before.
Rachidin kanssa sitten katsellaan toimintaleffoja.
Poika tykkää animeleffoista ja -sarjoista.
Tytär ei tykkää kauhuleffoista, mutta muuten katselee eri genren elokuvia.
Meidän perheen yhteinen harrastus onkin elokuvat.

Kerrankin voin sanoa, että nyt tuli juttuja mukaan, joita en usko kaikkia kertoneeni teille ennen.
Yllättikö jokin vastaukseni?
Löysitkö jotain samaa, josta olet samaa mieltä kanssani?

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua kaikille <3




24 kommenttia:

  1. Teinivaimo voi elämän kevät, ihmiset ovat hassuja. <3

    Oi pärjäät noin vähillä unilla. Täällä tarvitaan pitkiä ja nyt kun on tuo Huawein älykello, joka kertoo unet, syykin selvisi, vain pitkissä yöunissa saan riittävästi syvää unta.

    Kissing Booth leffat niin ihanat, teinisarjat ja teinileffat, kyllä kiitos. Kauhua pelkään liikaa, mutta zombie ja vampyyrijutut kyllä kiitos.

    Ihanaa viikkistä Outisein. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä ihana viikonloppu taas kerran! Teinivaimopa todellakin, vähän huvitti kyllä tuolloin ja no nytkin vielä :)
      Teinileffat on niin ihania ja yleensä melko viattomia ja siksi varmaan toimivatkin niin hyvin kompensoimassa noita kauhuleffoja.
      Ihanaa sunnuntaita Tiiuli <3

      Poista
  2. Kiva postaus idea ja nyt tuli mulle monta uutta faktaa, esim tiktok ja kauhuleffafanitus.

    Ihailen, että pärjäät noin vähillä unilla arkena. Itse tarvitsen min 8 h unta (mielellään 9h), muuten olen aivan heikkopäinen. Nukkuminen on vaan niin parhautta, yksi elämän iloja niin kuin esim hyvän ruuan syöminen.

    Valoisaa weekendiä Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen on ihanaa ja syöminen myös! Täällä on nyt nukuttu 10h viime yönä ja innoilla olen jo touhunnut päivän ruoat valmiiksi, leikannut pojan hiukset ja pullataikinan laittanut nousemaan myös :)
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Taru <3

      Poista
  3. Tosi kiva tutustua sinuun tällaisella postauksella. Minulla on saman mittaiset yöunet, mutta harmikseni myös viikonloppunakin. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäs siinä jos aina pärjää pienemmillä unilla. Minä tarvitsen ainakin yhden unitankkausyön :)
      Ihanaa sunnuntaita Tarja <3

      Poista
  4. Olisinpa pieni tyttö ja sinun päiväkotiryhmässä💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanasti sanottu, kiitos <3
      Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  5. Mä mietinkin teidän viimeisen Karkkilan matkan zombie-elokuvavalintaa :) Kivoja juttuja. Ja ainahan ihmisillä on mielipide toisten asioista, milloin ollaan liian nuoria, milloin liian vanhoja tai vaan muuten asiaan sopimattomia.

    Siellä on kasvamassa uusi sukupolvi taiteilijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein hienoa taiteellista silmää näissä taideteoksissa. Lapsen mielikuvituksella ei ole rajoja.
      Mian kanssa ollaan tosiaan aika nuorista lähtien tykätty kauhuleffoista ja välillä oikein odotetaan, että päästään joku leffa yhdessä katsomaan.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Johanna <3

      Poista
  6. Kiva kun tartuit aiheeseen ja linkitit blogiini. Yhteneväisyyttä meillä on ainakin siinä että mekin menimme naimisiin neljän vuoden seurustelun jälkeen.
    Eriäväisyyttä meillä on ainakin siinä että katson tosi vähän elokuvia ja kauhuleffoja en uskalla vilkaistakaan. Nuorena menin katsomaan "Manaaja"-elokuvaa, mutta se oli mielestäni niin järkyttävän pelottava että lähdin puolessa välissä pois.
    Oikein kivaa viikonloppua sinulle ja perheellesi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manaaja leffa on klassikko kauhuleffojen genressä, ai että! Alkuperäinen Pet sematary ( Uinu, uinu lemmikkini) oli minusta vielä hurjempi kuin Manaaja. Nykyään saa olla tyytyväinen, jos löytää jostain hyvän kauhuleffan, sellaisen josta jää hyytävä tai vähän ahdistunut olo katsomisen jälkeen. Tiedän, olen vähän outo Outi :)
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

      Poista
  7. Kiva oli taas oppia susta uusia asioita.En minäkään nuku paljon.Voihan harmi että allergiasi ovat pahentuneet niin ettei lemmikkejä voi olla. Kauhuleffoja katselen harvemmin mutta ovathan ne aika jänniä. Mukavaa viikonloppua Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän olisi ihan ehdottomasti kissa tai koira täällä, jos ei olisi tätä allergiaa. Kerrankin onnistuin jotain uutta itsestäni kertomaan, olen aina niin avoimesti kaikista jutuista jo kertonut :)
      Leppoisaa sunnuntaita sinulle Jael <3

      Poista
  8. Tämä olikin kiva kirjoitus. Löytyy samoja asioita...Tällä hetkellä asun ihanassa omakotitalossa jossa olen lapsuuteni viettänyt ja toivon, että voin jatkossakin pitää sen. <3
    Katson elokuvia. Melkein kaikki menee paitsi ei sota elokuvat.

    Lapsimorsian...En koskaan ajattele noin, kun äitini oli 20.v. kun meni naimisiin. Sen mulle luonnollista.

    Mutta nyt täytyy sanoa etten edes tiedä mikä on tik tok.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän kotitalo onkin aivan ihana, sellaisessa itsekin haluaisin olla. Täällä meidän lähellä on muutama pienempi omakotitalo, sellainen rintamamiestalo, joista aina haaveilen.
      Tik Tok on sovellus, johon voi tehdä tai josta voi katsella max minuutin kestäviä videoita.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Minttu <3

      Poista
  9. Tämä Kristiinan blogissa ollut haaste on hauska ja olen itsekin miettinyt sen tekemistä. Minusta sinä olet todellakaan ole ollut "lapsivaimo" ja en ymmärrä miksi joku tuosta on edes laukonut suustaan. Minä nukun yhtä monta tuntia kuin sinä arkiöinä enkä koskaan ole kaivannut enempää unta. Viikonloppuna voi sitten nukkua vähän enemmän. Päikkäreitä en ota yleensä koskaan. Minusta sinun jos kenen pitäisi tehdä TikTok videoita kun olet niin idearikas tyyppi. Kurjaa jos allergia on niin paha ettei enää voi ottaa karvakamuja. Itse katsoin aiemmin todella paljon kauhua - nykyään ehkä vähemmän mutta pidän siitä kyllä.
    Mukavaa lauantaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olikin sitten paljon lisää yhteisiä juttuja! Lapsivaimo nauratti itseäni myös. Kai 20-vuotias on nykyaikana sitten nuori menemään naimisiin, mutta jos tuntee olevansa siihen valmis, niin miksipä ei menisi naimisiin!
      Minä tosiaan olen todella allerginen nykyään ja ei tarvita kuin 10 minuuttia samassa tilassa kissan tai koiran kanssa, niin nenä menee tukkuun, käy yskittämään ja silmät alkava kutisemaan.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

      Poista
  10. Sinulla on tosi mukavia postauksia, mutta nuo kuvat huulistasi on ihan j ä r k y t t ä v i ä ! Jopa ällöttäviä. Älä laita niitä enää tai vaihtoehtona tietenkin on, että lakkaan seuraamasta blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja haukuista. Sinun itse täytyy nyt tehdä se päätös, että lopetatko blogini seuraamisen vai et. Nämä huulet on luoja minulle suonut ja tuolta ne suukotellessa näyttävät. Terveisiä täältä Espoosta sinne Haapajärvelle ❤️

      Poista
  11. Olipas kurja lukea tuo yllä oleva kommentti, mutta kiva tutustua sinuun lisää näin ♥ Mä en ikinä pärjäis noin lyhyillä yöunilla, oisin ihan zombie mutta viikonloppuisin nukun mielelläni kans 10h putkeen :)
    Mä oon koittanut kans tutustua Tiktokiin ja siinä saa kummasti ajan kulumaan, sieltä löytyy paljon hauskaa materiaalia mutta en oo saanut aikaseksi itse tehtyä kuin muutaman koiravideon :D

    Ihanaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta jos toisen haukkuminen on se mielipide, niin itse pitäisin sen omana tietonani :)
      Viime yö meni ihan susille, nukuin vain 3,5h. Nukuin niin pitkät unet lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että eipä tullut uni ajoissa.
      Tik Tokissa menee aika ihan hurjan nopeasti :)
      Ihanaa maanantaita sinulle Maikku <3

      Poista
  12. Olipa sinulla kiva postausaihe! En ole muodostanut sinusta mitään erityistä mielikuvaa, mutta olipa mielenkiintoista, että pidät kauhuleffoista. Minä en voi katsoa niitä ollenkaan :)
    Näitä juttuja on kyllä niin kiva lukea, sillä enhän minä tunne sinua kuin blogiystävänä ja siitä huolimatta vaikutat erittäin sympaattiselta ihmiseltä. Kaikkea hyvää sinulle tähän päivään ja viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän poika sanoi yhtenä päivänä, kun taas katselin kauhuleffoja, että Äiti, mikä sua vaivaa, kun yksin näitä leffoja katsot? :D
      Tällaisissa postauksissa onkin just kivaa, että aina oppii jotain uutta bloggaajakamusta.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

      Poista