sunnuntai 9. elokuuta 2020

Kloorileikkejä

Viime aikoina olen innostunut tuunailemaan paitoja.
Kävin Punaisen Ristin Kontissa ja nappasin mukaani uuden veroisen miesten t-paidan. 
Tähän paitaan päätin kokeilla solmutekniikkaa. 
Tein solmuja sinne tänne ja sidoin ne silikonilenksuilla. 
Sitten siirryin suihkuttelemaan paitaa kloorilla yläkerran pesuhuoneeseen. 
Annoin paidan kuivua pari tuntia, irrotin solmut ja pesin paidan pesukoneessa 40 asteessa ja ripustin kuivumaan.
Tällainen kuviosta tuli, kun aamulla menin katsomaan, että kuinka onnistuin!
 Olin yllättynyt siitä, miten vähän paidan sävy muuttui käsittelyssä, mutta samalla tykkäsin todella paljon noista kukkamaisista kuvioista.
Olisi kiva testata samaa hommaa mustaan ja punaiseen t-paitaan.
Taidanpa testata, jahka saan jostain paidat itselleni hankittua.

Olenko ainoa jolle paidasta tulee vähän Hawaiji fiiliksiä?
Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille <3




30 kommenttia:

  1. Kivan sävyinen paita, myös minulla löytyy paitoja joita voisi ihan hyvin tuunailla hieman eri näköiseksi :)

    Eloisaa elokuun jatkoa Sinulle <3

    https://arjenpieniahelmiani.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuule nyt Suvi kun kuvioita kehittelemään paitoihin ja klooria suihkimaan!
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Vau, hieno! On Hawaji fiilistä🌴🌼
    Ihanaa viikkoa sullekin☀
    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa ja arvasin, että en ole ainoa, joka saa tuosta paidasta samoja fiboja!
      Aurinkoa päivääsi <3

      Poista
  3. Teininä kloorilla tuli farkkuja valkaistua ja erilaisia kuvioita tehtyä. Ihan jo olin unohtanut. Kiva kuvio tuli tuohon sinun paitaan. Täydellinen kesäpaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäpaidaksi tosiaan sopii kivasti. Tänään sain mustan t-paidan käsiini ja se kokee kyllä kloorikäsittelyn myös :)
      Kaunista maanantaita Jani <3

      Poista
  4. Kieltämättä siellä vilahtelee palmukuvioita :) Kiva tuunaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingossa onnistuin tekemään palmuja, ihan mahtavaa :)
      Ihanaa viikkoa sinulle Maikku <3

      Poista
  5. Tulipa kiva, hyvin hillitty, pidän kovasti. :)

    VastaaPoista
  6. Siitähän tuli kiva:)Kivaa maanantai-iltaa Outi:)

    VastaaPoista
  7. Silloin nuorena Hippi-vaiheessa näitä kloorilla värjättyjä paitoja tuli tehtyä useitakin.=) Eipä ole enää tullut tuotakaan harrastettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt tuolla vielä musta t-paita odottamassa suihkimista :)
      Olen ihan innoissani tästä hommasta!

      Poista
  8. Tulipas siitä kivan näköinen. En muista, miten joskus tehtiin, kun kuvioksi tuli pyöreitä renkaita keskelle paitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä rullataan koko paita. Napataan kiinni keskeltä ja pyöritellään rullaksi :)

      Poista
  9. Kyllä on ihana :)
    Mukavaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti ihana Minttu ja mukavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  10. Tosi hieno tuli ja onhan toi nyt paljon kivampi kuin tavallinen yksivärinen! Niinkuin moni muukin tässä edellä mainitsi niin teininä on minunkin tullut kokeiltua farkkujen vaalentamista kloriitilla. Ämpäriin vaan kloriittivettä ja farkut sinne myttyyn muutamaksi tunniksi. Jännä oli nähdä mitä sieltä paljastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tainnut värjätä nuorena farkkuja, mutta muistan miten farkkujen sivuille piti ommella kangas suikaleita, huoh :D

      Poista
  11. Sude muisteli nuoruutta, joo, silloin kloorattiin farkkuja, kuten moni muistaa, farkuthan oli silloin, suloisella 60-luvulla, erittäin hyvin värjättyjä, väri ei lähtenyt sopivan kuluneen näköiseksi millään - paitsi kloriitilla. Äiti oli kiukkuinen, kun koti haisi kloorilta, kun tytär vaalensi farkkuja.
    Valkoisia aluspaitoja värjättiin otenkin niin, että solmittiin naruilla pitkin paitaa pieniä nyyttejä, sitten paita väripataan, olisikohan Dylonia ollut jo silloin, en muista, narunyyttikohdat jäivät valkoisiksi muun paidan saadessa väriä. En ollut hippi, mutta hiukan piti psykedeeliseen muotiin mennä mukaan. Nuoremmille tiedoksi, ettei silloin ollut sellaista t-paitatarjontaa kuin nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä todellakin haluan testata tuota värjäämistä myös. Haluaisin tehdä sellaisen monivärisen paidan. Luulen, että värejä ehkä löytyy nyt myös askartelukaupoista.
      Oi mitä muistoja nämä minut tuunailut ovatkaan tuoneet, ihan mahtavaa <3

      Poista
  12. Siitä tuli oikein hyvä👍 Kuvio kiva,sopivasti kontrastia pohjaväriin. Mukavaa viikon jatkoa Outi 🌸☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio ei tosiaan hyppää silmille, aika hillitty!
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin <3

      Poista
  13. Hieno tuli! Meillä harrastetaan paljon tie dye -tekniikkaa ja käytetään paljon värejä. Mutta toihan on paljon nopeampi ja yksinkertaisempi ja lopputulos on hauska. Kiitos taas vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan. Minulla tosiaan haaveissa testata tuota tie dye-tekniikkaa. Olen TikTokissa nähnyt niin hienoja paitoja, wau!
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Johanna <3

      Poista
  14. Voi kuinka kiva tuli. Tuota minäkin kokeilen joskus. Näyttää vähän samalta kuin aurinkovärjäys tai siis lopputulos näyttää samalta. Sulla aivan ihania nuo pyyhkeet tuossa edellä joihin ompelit pampulanauhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu, tosiaan samanlainen tekniikka tässä oli kuin aurinkovärjäyksessä. Minustakin tuosta pampulaisesta pyyhkeestä tuli aika söpö!
      Kivaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  15. Tää on niin kiva idea, meillä tytöt tehneet näitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan helppo homma tehdä ja aika kivoja tulee näistä paidoista!

      Poista