tiistai 21. heinäkuuta 2020

Ystävyys tatuoinnit




Nyt on tiedossa kimara Karkkila postauksia.
Niin paljon kaikkea ehdimme tällä reissulla tekemään, että en viitsi niitä yhdeksi postaukseksi koota, koska postaus olisi kilometrien mittainen.
Lauantaina meillä oli Mian kanssa jännä aamupäivä.
Meidän 20 vuotta vaatinut suunnittelu ja pähkäily sai vihdoinkin päätöksen.
Meillä oli aika ystävyys tatuointien ottamiseen Karkkilassa.
Rusty Garagen Anu tuli Karkkilaan Hennan kauneuspilkkuun tekemään pienehköjä tatuointeja yhdeksi päiväksi. 
Olemme näitä aikoja Mian kanssa aiemminkin kytänneet, mutta aina jääneet ilman.
Nyt kävi hyvä mäihä ja saimme päivän ensimmäiset ajat.
Hauska juttu sattui kuvaa miettiessä.
Emme meinanneet päästä yhteisymmärrykseen kuvasta.
Mietimme muffinsia, nuotteja ja kukkia yms.
Lopulta näin unen, jossa näkyi äärettömyyden merkki.
Pari tuntia siitä kun heräsin unestani, Mia lähetti minulle kuvan, joka oli tarkoitettu juuri meille!


Mia lähetti valitsemamme kuvan tatuoijalle etukäteen ja kertoi myös mihin kohtaan tatuoinnit tulisivat.
Minulle tatuointi tuli vasempaan ranteeseen.


Sitten aloitettiin, kääk!
Täytyy sanoa, että nipisteli jonkin verran.
Ranne on paikkana ilmeisesti aika herkkä.
Tatuoinnin tekeminen kuitenkin kesti alle puolituntia, joten ei paha ollenkaan.


Sitten olikin Mian vuoro!
Mialle sama kuva tehtiin oikeaan ranteeseen.


Tässä ne nyt ovat!
Mikä sitten on näiden tatuointien merkitys?
Tämä alkuperäisamerikkalainen symboli edustaa ystävyyttä. 
Ylempi silmukka yhdistyy sinuun ja alempi silmukka yhdistää sinut ystävääsi. 
Nämä naiselliset ystävyyden pyörteet yhdistävät meidät kaksi ikuisesti.

Sanoisin, että 36 vuoden ystävyys alkaa olemaan jo aika hyvä saavutus!
Ikuisesti paras ystäväsi  <3

Leppoisaa keskiviikkoa teille kaikille!


23 kommenttia:

  1. Niistä tuli ihanat! <3

    Mulla kun noita tatuointeja löytyy kuudesta kohdasta, niin on sanottava, etten yhdenkään niiden laitosta ole tuntopuolen suhteen nauttinut! Haha. Mun mielestä se tuntuu ärsyttävältä. Se ei ole kovaa kipua, mutta ymmärrän jos tuolissa pari tuntia istuneen tekis jo mieli motata tatuoijaa ihan vaan koska se "kipu" ärsyttää. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli viides tatuointi. Edellisestä tatuoinnista olikin jo kulunut 8 vuotta. Ei tosiaan varsinaista kipua, mutta sellaista, kun epilaattorilla revittäisiin 100 karvaa kerrallaan. Tietysti se tuntuu kun iho menee rikki, kyllähän sen tietää, mutta taaskin kipu oli sen väärti :D

      Poista
  2. Niin mieletöntä Outi. <3 Rohkea veto ja upea sinetti teidän mielettömälle ystävyydelle. <3 Jos tatuoinnin laittaisin, niin jotain tälläistä juuri. Miehelle olen sanonut, että laitetaan nimettömään toisemme nimet, vielä ei ole lämmennyt hehe, mutta ehkä joskus. Eli ei ole tatuointeja, mutta jos tulisi, niin jokin tälläinen symbolinen olisi ihana. <3

    Pus päivään ja jee Karkkila postauksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä tatuointi nyt tuli kuule mietittyä, joten jo oli aika toteuttaa. Jotain uutta ja pysyvää :D
      Minulle tämä oli viides tatuointi ja vain yksi on oikeastaan otettu ilman mitään ideaa, nuoruuden huumassa!
      Ihanaa keskiviikkoa ystis Tiiuli <3

      Poista
  3. Ystävät ovat parhautta! Ihana tuo tarina <3

    Kivaa keskiviikkoa Outi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihana merkitys noilla merkeillä <3
      Kivaa keskiviikkoa sinullekin Marina!

      Poista
  4. Hieno ja merkityksellinen ystävyyden sinetti👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo merkitys oli kyllä just nappiin!
      Mukavaa iltaa sinulle <3

      Poista
  5. Ystävyys on niin sydän! Hienolta näyttävät teidän tatskat. Mukavaa heinäkuuta🍓☀️🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina! Ystävät ovat kyllä kultaakin kalliimpia <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Meidänkin mielestä tämä oli tosi kiva sinetti meidän pitkälle ystävyydelle <3

      Poista
  7. Kyllä noin vahva ystävyys ansaitseekin tatuoinnit. Ja löysittepä kauniit symbolit! Ovat kuin korut. Onnea tatuoinneille ja onnea ystävyydelle. Ihana ja mieltäylentävä tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuossa miettimisessä mennytkään kuin parikymmentä vuotta. Kannatti tosiaan odottaa kun vastaan tuli näin täydelliset symbolit <3
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Johanna <3

      Poista
  8. IHANAT ystistatskat <3 Kaunis symbolinen kuva! Kyllä 20 vuotta ystävyyttä todellakin tuollaiset tatskat vaatii. Noin pitkä ystävyys ei ole todellakaan itsestään selvyys; elämä tuo ja vie, kuljettaa ja kujeilee - ken ystävä rinnalla pysyy, hän siihen ikuisesti jää. Ihanaa viikon jatkoa teille ystikset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ystävyyttähän on jo 36 vuotta takana, mutta itse kuvan miettimiseen meni 20 vuotta :D Aina ei ole helppoa löytää jotain täydellistä, vaikka kuinka oltaisiin parhaita ystäviä :)
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Tarja <3

      Poista
  9. Mahtavaa! Sekä pitkä ystävyys että tatuoinnit! Mukavaa viikonloppua!
    Ps. Mua alkoi kiinnostaa myös sun muut tatuoinnit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ruusu oikealla puolella selkää, niin kuin tuossa olassa :), pieni sydän vasemman rinnan päällä, RK (Rachidin nimikirjaimet) oikeassa nilkassa, ÄITI & ISI teksti niskassa ja nyt tämä uusi tatuointi sitten :)
      Kivaa viikonloppua sinullekin Minna <3

      Poista
    2. Kiva kun vastasit! Itselläni ei ole yhtään tatuointia, mutta joskus olen harkinnut vakavastikin tatuoinnin ottamista.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tykkään tosi paljon itsekin tästä tatuoinnista <3

      Poista