tiistai 28. heinäkuuta 2020

Tuunattu collagepaita


Meidän pojalla on ihan omanlaisensa maku vaatteiden suhteen.
Hän ei pelkää värejä, eikä halua olla mikään massapukeutuja.
Toki vaatekaapista löytyy myös vaatteita, jotka ovat suosittuja nuorten keskuudessa, mutta viime aikoina ollaan tultu siihen, että tilataan vaatteita usein ulkomailta hänelle.
Nämä aatokset mielessäni ajattelin tuunata pojalle peruscollagen.
Collagepaita maksoin 9€ Tokmannin alesta ostettuna.
Poika on 185cm pitkä ja melko harteikas, joten ostin koon xl ja se olikin juuri oikea koko hänelle.


Suihkupulloon klooria ja ei muuta kuin suihkuttelemaan.
Minä en halunnut valkaista koko paitaa, joten suihkuttelin vain toisen puolen paidan etuosasta sekä toisen hihan.
Annoin tulla reilusti valumia.
Paidan selkäpuoli jäi kokonaan mustaksi.


Annoin paidan kuivua pari tuntia.
Tämän jälkeen pesin paidan 40 asteessa pesukoneessa.
Ei muita pyykkejä samaan koneeseen.
Pesun jälkeen ripustin paidan kuivumaan ja lähdin suostuttelemaan poikaa mallikuvaan seuraavalle päivälle :D


Valmis paita pojan päällä <3
Tämä paita jäi heti käyttöön.
Aika helposti saa kyllä persoonallisuutta perusvaatteeseen vai mitä mieltä olet?

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3


26 kommenttia:

  1. Vau, onpa upea ja todellakin persoonallinen. Meilläkin välillä nuorimmainen tuunailee omia paitojaan, mutta ei kovin pesunkestäviksi :) Ihanaa loppuviikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoriso on kyllä hauskaa kansaa :) Ihana kun haluavat olla omanlaisiaan <3
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Sari <3

      Poista
  2. No tuli kyllä kiva! Eikä tule ihan samanlaista heti vastaan! :)



    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/07/28/maalaislapsista-kaupunkilaisiksi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan pitäisi tulla samanlaista vastaan kaduilla :)
      Ihanaa loppuviikkoa Iitu <3

      Poista
  3. Huippuidea ja hyvin toteutettu! Etikasta on moneksi ja vastaava paita voisi maksaa hyvinkin useita kymppejä.
    Mukavaa keskiviikkoa Outi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika sanoi, että vastaavia paitoja myydään n.30€ hintaan, joten aika hyvä, että äiti tykkää suihkutella klooria, niin tuli paljon halvemmaksi :D
      Mukavaa keskiviikkoa sinullekin Maarit <3

      Poista
  4. Kristiina Kortelahti29. heinäkuuta 2020 klo 12.18

    Wau, aivan älyttömän upea!!!

    VastaaPoista
  5. Hieno paitatuunaus! Ai että, kun tuli ihan 80 -luku ja oma nuoruus mieleen. Farkkuja ostettiin Aholaidalta halvalla ja pullo Kloritea. Sitten vaan farkut solmussa tai rutussa vatiin valkaistumaan. Kyllä tuli hienot! Tein itselleni jokunen vuosi sellaiset taas ja olen käyttänyt ne ihan puhki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mielettömän hienoja juttuja saa kyllä valkaisemalla tehtyä. Taisinpa sitä minäkin tehdä nuorena itselleni paidan tällä tavalla.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marketta!

      Poista
  6. Tosi upea lopputulos! Eikä varmasti tule toista samanlaista vastaan. Olet kyllä tosi kätevä ja kekseliäs. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan vain yksi juuri tällainen paita! Kiitos ihanasta kommentistasi ja kivaa keskiviikkoa sinulle Satu!

      Poista
  7. Kerrassaan loistava idea. Kyllä tuli hienon näköinen. Tuota vois kokeilla johonkin omaankin tylsään puseroon. Silloin nuorena kloriitin kanssa tehtiin niitä kirjavia hippipaitoja ja farkkuja vaalennettiin. Mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti testailuun, on niin helppo tuunaus <3
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Sude!

      Poista
  8. No vau mikä paita! Kelpaisi kyllä itsellenikin tollainen ja miten ihanan helppo idea sitten kuitenkin. Enpä olisi itse uskaltanut lähteä samaa tekemään kyllä. Upea lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika ihastui tähän täysillä ja vähän väliä pitää pestä paitaa hänelle <3
      Reippaasti vaan suihkimaan hei!
      Kivaa viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  9. Onpa kivannäköinen paita! Meillä tytöt haaveilevat solmuvärjätyistä paidoista. Tällaistakin vaihtoehtoa voisi heille vilauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tumma paita, solmuja ja klooria, saatte vähän samanlaista efektiä kuin solmuvärjäyksessä.
      Mukavaa viikkoa Minna <3

      Poista
  10. Ompa hauska, tosi pienellä vaivalla hyvännäköinen ja personoitu kollari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin ja mikä parasta niin on ollut jo kovassa käytössä. Onnistunut tuunaus tältä mammalta :)

      Poista
  11. moi! siis aivan mahtava!!!

    terkuin Tiina

    VastaaPoista