sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Herkkupiirakka




Kesä ja marjat kuuluvat minun mielestäni yhteen, samoin kuuluu se, että saa rauhassa viettää aikaa omien ystävien kanssa.
Eilen sain kylään ystäväni, pitkästä aikaa.
En halunnut viettää pitkää aikaa keittiössä, saati sitten kuuman uunin äärellä.
Päätinkin tehdä pienen piirakkakokeilun, johon ei siis uunia tarvita.


Tein piirakkapohjan digestive kekseistä ja voista.
Puolet keksipaketista ja 50g voita sulatettuna.
Painelin vuoan pohjalle ja nostin pohjan jääkaappiin odottamaan täytettä.


Täytteessä on vain 2dl kermaa, 1dl tomusokeria ja 200g sitruunatuorejuustoa.
Teen kermavaahdon yleensä tomusokerilla, minusta siitä tulee kestävämpää tällä tavalla.


Mustikat päälle ja pariksi tunniksi jääkaappiin.
Eikö tullutkin muuten aika nätti piirakka?


Piirakasta tuli todella raikas ja sopi hyvin kahvin kaveriksi.
Maisteltiin kyllä jo pienet palat ystävän kanssa ennen kahviakin :)
Tätä tulen tekemään toistekin, ehkä ensi kerralla mansikoitten kanssa.

Herkullista uutta viikkoa teille kaikille <3


25 kommenttia:

  1. Ihanan helppo ja raikas ohje.

    Mukavaa uutta viikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla on kiva kun leipomuksetkin syntyvät välillä näin helposti :)
      Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  2. Nonni lähtee kokeiluun, tätä voisi yrittää tehdä tänään mökillä. Sitruunatuorejuusto taatusti antaa herkullisen maun, nam.

    Ihanaa päivää Outi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kivan raikas maku tässä ja noita marjojahan voi vaihdella sitten ihan oman maun mukaan!
      Ihanaa päivää sullekin Tiia <3

      Poista
  3. Herkulliselta näyttää ❤ Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hyvää. Tänään söin loput päiväkahvin kanssa.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Tarja <3

      Poista
  4. Voi miten hyvältä näyttää. Nyt rupesi tekemään mieli juustokakkua.
    Ihanaa viikkoa sinulle Outi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan oli tällainen pikaversio juustokakusta, ilman rahkaa ja liivatteita tosin!
      Ihanaa viikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  5. Yksinkertainen on monesti parasta!
    Mä olen itse tehnyt joskus samantyylistä laseihin annoksiksi tai sitten torttupohjan päälle. Joskus olen tainnut käyttää rahkaa ja joskus tuorejuustoa. Helppoa ja hyvää!

    Ihanaa viikkoa Outi! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkan kanssa tulee myös hyviä herkkuja! Lomalla on kiva tehdä tällaisia helppoja herkkuja!
      Ihanaa viikkoa Iitu <3

      Poista
  6. Oi mitä herkkuja siellä on tehty. Pitäisi muistaa, että piirakkaa ei aina tod tarvitse laittaa uuniin, hyvää tulee muutenkin. Muiskuja viikkoon <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ei jaksa kuumia uuneja :)
      Puspus Taru ja kivaa tiistai-iltaa sinulle <3

      Poista
  7. Nam, onpa herkullinen piirakka:) Oikein kivaa alkanutta viikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkkua ja tuo sitruunainen tuorejuusto sopi kivasti mustikoiden kaveriksi.
      Kivaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  8. Mustikkapiirakka on hyvää.
    Ihanaa viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kyllä, mustikka ja mansikka on niin kesää!
      Ihanaa viikkoa sinullekin Minttu <3

      Poista
  9. Tätähän on ilo kokeilla,kun ei tarvi sen liivatteen kanssa läträtä 😄. Mukavaa viikon jatkoa Outi🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en muutenkaan tavallista liivatetta käyttele, joten kaikki leivonnaiset ilman liivatetta on mun juttuja :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  10. Mustikkapiirakka on aina hyvää ja jos siinä on lisänä kermaa, niin avot :) Näyttää herkulliselta! Ihanaa tiistaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin iloisesti yllättynyt, että näin helposti sai herkkua aikaiseksi ja muuten, maistui yhtä hyvältä vielä seuraavanakin päivänä.
      Kaunista tiistai-iltaa sinulle Maikku <3

      Poista
  11. Tuohan on herkkupiirakka. Toi pölysokeri on hyvä idea, pitänee laittaa seuraavan kerralla sitä.
    Uudet mustikat piirakassa ovat iso nam !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomusokerilla tulee minun mielestäni kestävämpi kermavaahto, saa hyvin tehtyä myös koristeluja.
      Ihanaa iltaa sinulle Tuija <3

      Poista
  12. Kiva! Nopea ja maukas. Kesä antimista taipuu vaikka mitä! Ihanaa viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomailijan herkkua helppoutensa takia :) Kesäiset marjat ja vihannekset sekä palkokasvit ovat kesäisin ihan parhaita.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Sanja <3

      Poista
  13. Nam ja viel kerran nam! Hyvältä näyttää. Kivaa lomaa myös toivottelen🍓

    VastaaPoista