perjantai 5. kesäkuuta 2020

Hiuspampuloista korvakoruiksi




Pitkästä aikaa päätin minäkin vähän tuunailla.
Minulla oli tällaiset meloni hiuslenkit, joista toinen poksahti rikki.
Nuo melonin palaset ovat sen verran kivan näköiset, että päätin niistä tuunata korvakorut.


Rikoin siis toisenkin pampulan ja rapsuttelin muoviosia irti palan nurialta puolelta.
Keltainen muoviosa oli siis se, jossa itse hiuslenkki oli kiinni.
Hiomalla olisi varmaan lähtenyt lähes kaikki pois, mutta minua nuo pienet keltaiset osat eivät haittaa ollenkaan.
Kiinnitin korvakorun piikkiosan Pattex liimalla kiinni ja annoin kuivua vuorokauden verran.


Eikö vaan olisikin ollut hukkaan heitettyä söpöisyyttä, jos tällaisista ei olisi koruja tehnyt?
Sitten testaamaan valmiita korvakoruja.


Näistä tuli kyllä aika hauskat.
Sopivat kivoiksi piristäjiksi kesäisiin asuihin.

Korvakorujen osia minulla oli valmiiksi kotona ja ne on muutamia vuosia sitten ostettu Sinellistä.
Tällainen kierrätystuunaus tällä kertaa!

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle <3


15 kommenttia:

  1. Oi, vesimeloni on mun lemppari! Näyttää ihanan kesäiseltä asusteissa ja maistuukin hyvältä. Mä olen tänä keväänä innostunut korvakoruista. Useammat suomalaisen pienyrittäjän korvikset on tullut jo hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olenkin ihastellut sun korvakoruja blogissasi. Nämä tosiaan piristää kivasta kesäisiä asuja.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

      Poista
  2. Hauskat vesimelonikorvikset <3 Novitalla on vesimelonivillasukkien ohje. Eikö olisikin hieno kokonaisuus - korvikset ja sukat :D Rentouttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit kun on niin onneton neuloja, että en varmasti osaisi vesimelonisukkia tehdä. Ois kyllä aika hauska kokonaisuus todellakin <3
      Rentouttavaa viikonloppua sinulle Tarja <3

      Poista
  3. Miten taas keksitkin,kerrassaan ihanat korvikset kesään😃. Ja epäilen, että sulla on joku luovuusgeeni, kun vähänpäästä tupsahtelee noita oivalluksia 😉. Lämmintä viikonloppua sinulle ja perheellesi ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiitos taas niin ihanasta kommentista. En tiedä mikä geeni lie, mutta välillä välähtää kyllä aika hauskojakin ideoita päähän.
      Kaunista viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  4. Supersuloiset, vesimeloneissa on vaan sitä jotain ja toinen on mansikka, niin kauniita ja aargh vielä sitruuna. Mansikkamekkokin jo on, mutta vesimeloni ja sitruunamekot uupuu.

    Ihanaa viikonloppua Outi. <

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiätkö, että just mietin, että jos sitruunakorut vielä saisi!!!
      Great minds think alike <3
      Ihanaista viikonloppua Tiiuli <3

      Poista
  5. On kyllä todella nätit korvikset. Se saa hymyn aikaseks kun katsoo niitä. Sopii juuri tähän kesään. :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näistä tuli ihanan kesäiset ja vähän leikkisätkin korvikset!
      Mukavaa viikonloppua sinullekin Minttu <3

      Poista
  6. Kesä ja melonikorut kuuluvat selvästi yhteen! Aina ihmettelen kuinka voitkaan olla niin kekseliäs ja ahkera askartelija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy myöntää, että viime aikoina ajatukset ovat olleet jossain aivan muualla kuin askarteluissa ja siksi olikin niin ihanaa pitkästä aikaa vähän puuhastella tuunauksia.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Maarit <3

      Poista
  7. Ihanan kesäiset korvikset, sulla on aina niin kivoja ideoita:) Hyvää viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jael! Oli pitkästä aikaa kiva tehdä jotain tuunausta.
      Kaunista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Ihanaa viikonloppua ja kesän aikaa Sinulle ♥️

    https://meidankotiblogi.blogspot.com

    VastaaPoista