maanantai 25. toukokuuta 2020

Unohtelijan leipä




Pitkien vapaiden ja Eid juhlan kunniaksi päätin tehdä unohtelijan leipää.
Mitä ihmettä se nyt on?
Saattaapi olla, että vuokaleipä tai pataleipä voisi kuvata tämän tyylistä leipää myös hyvin.

Lauantaina puolenpäivän aikaan tein leipätaikinan tällä ohjeella:

3dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1tlk suolaa
1tkl öljyä
1dl ruisjauhoja
5dl vehnäjauhoja

Hiiva liotetaan lämpöiseen veteen, lisätään suola.
Jauhot sekaisin ja taikinaan.
Lopuksi sekaan vielä öljy.
Kun taikina on hyvin alustettu se nostetaan suoraan silikonivuokaan.
Leivän päälle ripotellaan vielä vähän jauhoja.
Vuoka peitetään kelmulla ja nostetaan jääkaappiin.
Tämän jälkeen taikinan voi unohtaa jääkaappiin jopa pariksi päiväksi.


Minulla taikina oli jääkaapissa vuorokauden verran.
Leipä paistetaan 175 asteisessa uunissa, mutta niin, että leipä laitetaan jo kylmään uuniin.
Leipä saa olla uunissa tunnin ajan ja tämän jälkeen se on valmista syötäväksi.


Herran jestas miten hyvää tästä unohtelijan leivästä tuli.
Kuten näkyy, rakenne on ihanan ilmava ja kuori vähän rapsakka.
Tätä tehdään meillä kyllä jatkossakin ja ehkä vähän useamminkin.

Herkullista toukokuun viimeistä viikkoa teille kaikille <3


34 kommenttia:

  1. Näyttää niin herkulliselta, että tätä täytyy kokeilla ja nimensä perusteella tämä leipä sopii just mulle😃
    Ihanaa alkanutta viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä leipä sopii meille, joilla voi olla idis leipoa jotain ja sitten unohtaa ja parin päivän jälkeen taas vois leipoa :D
      Ihanaa viikkoa sullekin ihanuus <3

      Poista
  2. Oi, pakko kokeilla����Kiitos vinkist�

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vaan ja kiva, jos menee muillakin kokeiluun!
      Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Unohtelijan leipä! Kuulostaa hauskalta. Ja näyttää niin herkulliselta. Voisinpa tulla teille päiväkaffelle. Minusta kahvi maistuu niin hyvälle leivän kanssa.
    Mukavaa uutta viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just äitini kanssa juttelin ja hänelle tällaisen leivän tein myös, niin sanoi, että kyllä oli kuule hyvää kahvin kanssa :) Minä söin leipää kahvin kanssa ja kylmän maidon!
      Ihanaa viikkoa sinullekin Tuula <3

      Poista
  4. Nam kiitos reseptistä Outi, just tälläisiä reseptejä kaipaan. <3 Ihanaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihanan simppeleitä ohjeita ja niitähän arjessa tarvitaan!
      Kaunista toukokuun viimeistä viikkoa sinulle Tiia <3

      Poista
  5. Kylmänostatettu leipä on niin hyvää. Viime viikolla ruisleipätakina sai kohota viileässä kuusi päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se sinun tekemä ruisleipä näytti täydelliseltä <3
      Ihanaa viikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  6. Kiitos reseptistä! Tällainen kylmänostatettu leipä on hyvää ja vaivaton tehdä - tekee, jos muistaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole katsos niin päivistä kiinni, jos vähän unohtuu leipätaikina jääkaappiin :)

      Poista
  7. Itsepaistettu leipä on ihan parasta! Mukavaa viikon alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi! Mukavaa viikkoa sinullekin Maikku <3

      Poista
  8. OIkein hyvältä näyttää tuo leipäsi,itsekin tykkään usein kylmänostattaa jääkaapissa leipätaikinan, ja pizzataikinan. Mukavaa uutta viikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vielä niin simppeli ohje, että ei paljon helpommaksi voi leipominen mennä :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  9. Siitä tuli varmasti hyvää.
    Ihanaa viimoista viikkoa. Säät näyttää suosivan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan hurjan hyvää leipää <3
      Ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa sinullekin Minttu <3

      Poista
  10. Näyttää herkulta, pitäisi kyllä tehdä leipää useammin itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää. Omatekemä leipä on aina hyvää ja varsinkin kun sen saa tehtyä näin helposti :)

      Poista
  11. Ah miten hyvältä kuulostaa, rapsakka päältä ja ilmava sisältä!
    Hyviä leipäohjeita kaivataan aina - kiitos Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Jos tykkää leipomisesta niin on välillä kiva testailla uusia ohjeita.
      Ihanaa iltaa sinulle Maarit <3

      Poista
  12. Tuo näyttää ihan samanlaiselta kuin ahvenanmaalainen "Hemvete" eli kotivehnä-leipä. Se on täällä oikeastaan se varsinainen leipä näille syntyperäisille.
    Hyvältä näyttää leipäsi ja tekisipä mieli nyt sitä maistaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihanaa leipää. Sen vaan sanon, että kylmäkohotuksella tulee todella hyvää.
      Ihanaa iltaa sinulle Kristiina <3

      Poista
  13. Kuulostaa ihan mun tyyliseltä leivältä :) Voi välillä vähän unohtaakin. Kuvissa näyttää juuri sellaiselta leivältä, josta pidän. Pitää kokeilla. On se muuten kumma, miten parhaat ohjeet ovat aina tosi yksinkertaisia. Niitä ei vaan osaa edes tulla ajatelleeksi.

    Mukavaa viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin itsekin kun tämän ohjeen aikanaan sain itselleni. Tässä ohjeessa on kivaa myös se, että erilaisia jauhoja voi huoletta sekoitella.
      Mukavaa viikkoa sinullekin Johanna <3

      Poista
  14. Herkulta näyttää, josko vaikka viikonloppuna tekisi tätä aamupalaleiväksi. Helpot ohjeet ovat parhaita <3 Muiskuja ja valoa viikkoon Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teet tässä joku ilta taikinan valmiiksi jääkaappiin ja sitten vaan vuoka uuniin lauantai aamuna.
      Puspus Taru <3

      Poista
  15. Helppo ja hyvä,mikäs sen parempaa😋☀️

    VastaaPoista
  16. Siis mä niin rakastan tuoretta leipää ja voisin syödä sitä loputtomiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin leipä, sipaisu voita ja lasillinen kylmää maitoa on minulle ihan taivas :)

      Poista