maanantai 6. huhtikuuta 2020

Viikonlopun kuulumiset




Siinä meni se syntymäpäivä ja viikonloppu.
Minulla oli yksi ylimääräinen vapaa, kun otin vuosilomapäivän perjantaille, eli synttäripäivälleni.
Mies hemmotteli minua ruoalla, siivoamalla kodin ja kävi kukatkin ostamassa lähikaupasta (kaikki suojavarusteet päällä).


Tehtiin yhdessä synttärikahvien kaveriksi mansikkaisia kuppikakkuja.
Yhdessä leipominen oli sitä, että mies pilkkoi mansikat sekä taikinaan, että koristeeksi ja minä sitten leivoin nämä herkut.
Harvoin saan miestä mukaan leivontajuttuihin, mutta nyt oli päättänyt että synttärini kunniaksi tekee kaiken mitä pyydän :)
("Unohti" vaan kertoa tästä minulle, koska tiesi, että olisin pyytänyt vaikka mitä tekemään,heh heh.)


Muutenkin oli ihana viikonloppu.
Vuokrattiin pari elokuvaa, joista voisin suositella jännäriä jonka nimi oli Countdown.
Pari kertaa säpsähdin säikähdyksestä, joten silloin se on minun kriteereillä onnistunut leffa!



Käytiin myös kävelyillä ja saunottiin pariin otteeseen.
Oli todella kivan rentouttava viikonloppu!
Synttäripäivänä oli vähän äitiä ja siskoa ikävä, mutta onneksi sain laulupuhelun ja hauskan synttäritoivotuksen heiltä!
Ihanaa kun tämäkin työviikko on vain nelipäiväinen, näihin vajaisiin viikkoihin voisi vaikka tottua :)

Kaunista viikkoa juuri sinulle <3


27 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa synttäripäiväsi. Ihana perhe ympärillä ja vielä puhelimitse onnittelulaulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain vielä tuplalaulut kun myös ystäväni Mia lauloi minulle :)
      Oli ihanat synttärit, vaikka vähän poikkesivatkin normaaleista.
      Mukavaa viikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  2. Mukavan kuuloinen viikonloppu. Onneksi tosiaan kaksi tynkää työviikkoa edessä. Nautitaan vapaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi todellakin! Jotenkin se, että saa yhden ylimääräisen vapaan niin tuntuu tosi isolta jutulta aina!
      Kivaa viikkoa Jansku <3

      Poista
  3. Mums mitä leivoksia! Teillä on ollut ihana, rento viikonloppu. Näinä aikoina on hyvä ottaa kotoilusta kaikki ilo irti. Aurinkoista pääsiäisviikkoa, voikaa hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoilu on toistaiseksi ollut ihanaa, tosin minähän käyn töissä samalla. Mies vähän kaipailee ystäviään samoin kuin poika ja niin kyllä minäkin, mutta ollaan tyytyväisiä, että on koti jossa viihdytään.
      Mukavaa viikkoa sinulle Teija <3

      Poista
  4. Ihana synttäri siellä, onnea vielä tätäkin kautta. Muiskuja viikkoon, ja KYLLÄ onneksi on 4 päiväinen...niin ihanaa!!!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa synttärien jälkeistä arkea vielä täältä etänä ja virtuaalisesti <3 <3!!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa niin hyvältä ja ihana mies sulla, mutta tämä me jo tiedettiin. <3 Olen tainnut hokea sitä hih monet kerrat. Ihan oikein ottaa vapaapäivä synttäreille ja nauttia.

    Pus, pus Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tarpeeseen tuokin vapaapäivä. Sitähän me aina puhutaan, että meillä on käynyt tuuri noiden ukkeleiden suhteen :)
      Ihanaa viikkoa ja muiskuja sinnekin <3

      Poista
  7. Mansikka cupcaket on varmasti ihania ♥ Muutenkin mukava viikonloppu teillä, kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyviä ja varsinkin kun lisättiin mansikan paloja myös taikinan sekaan.
      Oli ihana viikonloppu, toivottavasti sinullakin oli!
      Mukavaa viikkoa Maikku <3

      Poista
  8. Ihanaa synttäriä näin jälkikäteen! <3

    VastaaPoista
  9. Kuulostipa kivalta ja rentouttavalta viikonlopulta! Itsellä on vähän kahtiajakoinen fiilis näistä open etätöistä. Toisaalta on kiva olla kotona, mutta tuntuu, että työmäärä on kaksinkertainen normaaliin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmäärä tuntuu näin oppilaan äitinäkin kaksinkertaistuneen. Ei ole etäopiskelu oppimisvaikeuksista kärsivällekään mitään herkkua.
      Tsemppiä sinulle Satu <3

      Poista
  10. Sinua on hemmoteltu! Kuulostaa oikein ihanalta syntymäpäivältä ja viikonlopulta. Mä olisin todella otettu jos joku muu laittaisi huushollin siivoten. Seuraava ikävuotesi starttasi sitten varsin mallikkaasti.

    Minäkin valmistelen kauppaanlähtöä. En millään viitsisi mennä. On kasvosuoja, lasit ja hanskat. Pakko kai sinne on mennä.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies siivoo todella usein, tykkää nimittäin imuroimisesta :) Harmi kun kumpikaan meistä ei tykkää pölyjen pyyhkimisestä :)
      Tsemppiä sinne Johanna <3

      Poista
  11. Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle. Suloinen viikonloppu teillä. Ja mitkä ihanat kuppikakut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista! Oli kyllä kivat synttärit taas kerran <3

      Poista
  12. Kuulosti ihan rennolta viikonlopulta ja hyvä niin, sait levättyä. <3

    Aurinkoista tiistaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana viikonloppua ja kyllä oli kiva olla yksi päivä kuningattarena :)
      Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Jonna <3

      Poista
  13. Olipa ihanat synttärit, ja herkullisen näköinen tuo kakku.Onnittelut näin jälkikäteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuppikakut oli niin hyviä ja sopivat kivasti makeutensa puolesta kahvin kanssa nautittaviksi.
      Ihanaa iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  14. Sitä se kyllä olikin, aivan ihana viikonloppu <3

    VastaaPoista