keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Viimeisimmät ostokset




Vitsit, että tykkään aina kertoa teille Karkkilan kuulumisista.
Kiitos myös tsempeistä minun työjuttuihin.
Meillä työt jatkuu normaalisti, mutta lapsia on vain vähemmän hoidossa.
Mennäänpä nyt kuitenkin kevyempiin juttuihin eli viimeisimpiin ostoksiin (jos ruokia ei lasketa mukaan).
Kun pyydetään niin kerrotaan, joten tässäpä näitä Vahinkokeskus ostoksia hintoineen nyt olisi teille :)


Korvakorut, hiuspanta ja papiljottien piikit, kaikki yhteensä 1€.
Voi olla, että näistä vaan panta pysyy pantana, mutta katsotaan miten käy :)


Iso rulla trikookudetta maksoin 4.50€.
Ajattelin vielä yhden korin virkata ja lopusta voisi jonkun pienen solmutyön tehdä.


Välillä pitää saada vähän väriä elämään ja siksipä nappasin hiusvärin mukaan.
Väri maksoi 2,50€.
Kahden naamion paketilla oli hintaa 0,60€.


Ostin suihkupullon yhtä projektia varten.
Suihkupullo maksoin 0,60€.
Lenkkarisukat olivat aika suloiset sydämineen ja nekin sain hintaan 0,60€.


Ostin myös pikkuisen bodyn ja kylpykirjan kaappiin odottamaan...eihän sitä koskaan tiedä, että kuka seuraavaksi saa vauvan!
(Se en ole minä)
Body maksoi 2€ ja kylpykirja saman verran.

Kuvista jäi pois tarkoituksella kahdet pikkarit, 3L pyykinpesuainetta, kloriittia ja tukkeutuneita putkia avaavaa ainetta pullollinen.
Näiden yhteishinta oli 7,20€.

Kaikki ostokset maksoivat siis vain 21€.
Tällaiset löydöt tällä kertaa!

Mukavaa keskiviikkopäivää teille kaikille <3


35 kommenttia:

  1. Vitsi sä teet AINA hyviä löytöjä, tekee melkein itsekin lähteä Karkkilaan ihan vaan Vahinkokeskuksen vuoksi. Helsingista harvoin tekee noin edukkaita löytöjä...
    Iloa viikkoon Outiliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka ei olekaan Karkkilassa vaan Riihimäellä ja samanmoinen mesta löytyy myös Vantaalta, joten ei tarvitse niin pitkälle lähteä!
      Iloa sinunkin viikkoosi Taruseni <3

      Poista
  2. Tsemppiä Outi. Olemme molemmat nyt maalilinjoilla töissä. Joten virtuaalihali ♡ mut pitäisi joskus käydä tuolla Karkkilassa uhan vain uteliaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahinkokeskus löytyy Riihimäeltä, mutta Karkkilassa on ihan paras Lähetystori :)
      Tsemppiä sinullekin Marika työhommiin, on tämä kyllä aikamoista <3

      Poista
  3. Löytöjä, löytöjä! Hyvia ja edullisia ostoksia olet jälleen tehnyt. Mitähän noista tulee?
    Tuo trikookude on ihan saman värinen ja saman merkkistä kuin se jota itse ostin paikallisesta "halpahallista" ja maksoin 4,95. Sekin oli jo osi edullinen siihen nähden mitä näistä yleensä maksetaan, mutta sinä sait vielä hiukan halvemmalla. Taidatkin olla oikea "tarjoushaukka" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki paketissa blogin pojat kutsuu mua kirppishaukaksi :D
      Todella halvalla ollaan molemmat saatu kudetta. Katsoin kerran Prisman alelaarista trikookudetta ja sen hinta oli 12€, että huh huh!
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  4. Hyviä löytöjä ja mä niin tykkään kun on vielä hinnatkin esillä😊
    Mukavaa keskiviikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin tykkään laittaa aina noi hinnat näkyville :)
      Mukavaa keskiviikkoa sullekin ihanuus <3

      Poista
  5. Kai tästä on kohta muutettava Karkkilaan kun siellä on näitä hyviä ostopaikkoja ;D Jyväskylän seudulla on osa kierrätyskeskuksista sulkenut jo ovensa coronan takia, tosi harmillista. Nythän olisi hyvä aika myydä kirjahyllyjä tyhjiksi kun lukuihmiset ei pääse enää kirjastoonkaan. Menenkin tänään katsomaan olisiko meidän kylän pienellä kirpparilla vielä kirjoja tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka löytyy Riihimäeltä :) Tsemppiä kirjahankintoihin. En muuten tiedäkään, että onko täällä jo kierrätyskeskukset kiinni!

      Poista
  6. En ole kuullutkaan, että täällä on Vahinkokeskus lähettyvillä - kiitos Outi vinkistä. Joskus kun lapset oli pieniä, muistaakseni Munkkivuoressa oli jonkin vakuutusyhtiön kauppa, missä käytiin ja siellähän oli vaikka mitä! Hyvät löydöt olet tehnyt ja oivaa matskua myös DIY-projekteihin.
    Ihanaa päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riihimäen kauppa löytyy osoitteesta:
      Tienhaarantie 8, 11310 Riihimäki ja Vantaan liike: Porttikaari 2, 01200 Vantaa
      Kyllä näillä ostoksilla jo muutaman tuunauksen ja askartelun saa tehtyä :)
      Ihanaa päivää sinullekin Maarit <3

      Poista
    2. Maarit: se oli Munkkivuoren ja Etelä-Haagan rajalla, asuttiin silloin ihan lähellä ja minäkin tein siellä mahtavia löytöjä:)

      Poista
  7. Sulla on kyllä silmää edullisille ja luoville ostoksille!
    Jään taas innolla odottamaan, mitä kaikkea kivaa keksit :)

    Kivaa päivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jo itseänikin jännittää, että mitä näistä hommista tulee :D
      Kivaa päivää sinullekin Maikku <3

      Poista
  8. Kivoja löytöjä taas Outi ihana. Hih täälläkin vauvanpeitto odottaa, kuka saa ensimmäisenä pienen vauveliinin.

    Tsemppiä sinne kovasti Outi, oot mun sankari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kamuseni! Ei sitä koskaan tiedä, että kenelle niitä vauvoja tupsahtelee :)
      Oot ihana, en kestä <3

      Poista
  9. Sähäkkä punatukkalookki siis suunnitteilla siellä : )
    Kylläpä kahdella kympillä sai paljon hyödyllistä ja mieltä ilahduttavaa, jään odottelemaan että mitä tuunailet osasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ollut jo useamman kuukauden punapää, mutta silleen hillitymmin. Ajattelin, että nyt voi räväyttää vähän punaisemmaksi vielä :)
      Ihan älyttömästi sain tavaraa parilla kympillä.
      Kivaa päivää sulle Heli <3

      Poista
  10. Hyvät löydöt! Lenkkarisukat ovat minullakin ostoslistalla. Ostin valkoiset nahkalenkkarit helmikuun alussa ja ne ovat olleet ahkerassa käytössä. Odotan vain, että saan jättää nilkkasukat pois ja käyttää vain tennari/lenkkarisukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan samanlaisia näissä sukka-asioisssa myös. Pienet sukat on aika ok, mutta mielummin ihan ilman sukkia :)
      Ihanaa iltaa sulle Tuuli <3

      Poista
  11. Vitsi miten hyviä löytöjä. Olen tainnut kerran kertoa että asuin Helsingissä lähellä Vahinkokeskusta, ja tein siellä aina tosi hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuosta tainnut olla puhetta aiemmin. Aina tuoltakin jotain kivaa löytyy mukaan :)

      Poista
  12. Jostain syystä mun kommenttini täältä hävisi jonnekin joten uusi yritys:) Mä olen tainnut kertoa että asuin Helsingissä lähellä Vahinkokeskusta, ja tein siellä silloin tosi hyviä löytöjä. Löysit taas aivan ihania juttuja tuolta:) Mukavaa keskiviikko-iltaa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näytti tulleen perille, siis tuo ensimmäinen kommenttisikin. Välillä kommentit katoaa ja välillä niitä tulee muutama kerrallaan :)
      Ihanaa iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  13. Jopas jotakin! Ja kaikenlaista! :) Hienoja ostoksia jälleen kerran ja millaisilla hinnoilla, jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hinnat oli kyllä taas kohdillaan ja kaikkea kivaa tarttui mukaan!
      Ihanaa iltaa sinulle Tarja <3

      Poista
  14. Monenlaista olet löytänyt. Mielenkiinnolla odottelen, mitä kuteesta saat aikaiseksi :) Tsemppiä Outi loppuviikkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin nyt lupaamaan jotain solmutyötä, apua!
      Tsemppiä sinunkin loppuviikkoosi Jani, onneksi huomenna on jo perjantai <3

      Poista
  15. Se on aina kivaa kun jotain saa pienellä rahalla tai jotain sinne suuntaan.
    Mukavaa loppu viikkoa Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin siihen suuntaan :)
      Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle ihana Minttu <3

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan. Jo nyt jaksaminen on eri tasoa kun pääsee nauttimaan aurinkoisista päivistä ☀️

      Poista