perjantai 27. maaliskuuta 2020

Porkkanakakku




Minulla on tässä ollut menossa sellainen "kokeellinen viikko".
Olen tehnyt asioita, joita en ole aiemmin tehnyt.
Jos nyt ajattelet, että herran jestas, eikö se nyt ole porkkanakakkua ennen leiponut, niin voin sanoa, että olen.
Kakkua on leivottu, mutta tällaista oikeanlaista päällistä en ole koskaan testannut.


Kylläpä muuten näyttääkin kirkkaalta tuo porkkanaraaste tässä turkoosissa kipossa!
Ihanan kesäisiä värejä nämäkin.


200g sulatettua leivontamargariinia
3 kananmuna
2½ dl sokeria
3 dl hienoksi raastettua porkkanaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ tlk leivinjauhetta
1rkl kanelia tai piparkakkumaustetta

Paista kakku 175 asteisessa uunissa n.40-45 minuuttia.


Kuorrutteeseen käytin:
75g sulatettua leivontamargariinia
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa
2tlk vaniljasokeria
3dl tomusokeria

Päälle raastoin vielä tummaa suklaata.
Tämä kakku ei välttämättä tarvitse mitään koristeluja, mutta halutessaan tuohon voi laittaa vaikka nonparelleja tai pähkinärouhetta.
Ihanan mehevä ja herkullinen kakku on valmis.
Kahvin kanssa oli todella hyvää tämäkin herkku <3


Herkullista perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille <3


32 kommenttia:

  1. Nam! Porkkanakakku onkin kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa kun muutenkin olen lisäillyt porkkanaa eri ruokiin. Taidan kuitenkin ensin tehdä kesäkurpitsabrownieita jotka ovat olleet mielessäni myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä pitkästä aikaa taas niin hyvää ja varsinkin tuo päällinen vei kielen mennessään. Kesäkurpitsabrowniet kuulostavat mielenkiintoisilta.
      Herkulllista viikonloppua Tuuli <3

      Poista
  2. Porkkanakakku on mun lempikakkuja täällä. Kaikki muut ovat joko liian makeita tai muuten vain ihan kummallisia. Mutta porkkanakakkuun voi aina luottaa. Mulla taitaa olla resepti, johon tulee vähän myös ananasta. Täytyykin kaivaa esille esimerkkisi innoittamana. Tosin nyt en ole varma tykkääkö meillä kukaan muu porkkanakakusta... Aika paha jos mun pitää syödä kaikki itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies tykkäsi kovasti myös tästä kakusta, mutta poika ei suostunut edes maistamaan :)
      Ananas sopiikin kivasti porkkanan kanssa yhteen. Mukavaa viikonloppua sinulle Johanna <3

      Poista
  3. Porkkanakakku on aivan ihanaa ♥ Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli kyllä todella ihanaa kakkusta!
      Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku <3

      Poista
  4. Porkkanakakku on ihan mun favorite, juuri toi päällys on se juttu.
    Leipominen onkin ihanan terapeuttista näitä hulluina aikoina, pitää itsekin aktivoitua.

    Muiskuja Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan hurahtanut nyt leivontaan! Onneksi nyt hetkeksi nuo pojan amistehtävät vievät tämänkin mamman huomion, niin ei lähde ihan leipominen lapasesta...tai patakintaasta :D
      Puspus Taru <3

      Poista
  5. Porkkanakakku on minunkin suosikkejani. Mutta, nyt on tunnustettava; koskaan en ole sitä itse tehnyt! Pitäisköhän?
    Ihanaa viikonloppua sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, oli todella helppo ohje tässä!
      Ihanaa viikonloppua Kristiina <3

      Poista
  6. Porkkanakakku on yks mun lemppareista. Teen sitä aina pellillisen kerrallaan ettei vaan lopu kesken :D

    Aurinoista viikonloppua sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tosiaan varata vähän enemmän tätä kakkua :)
      Aurinkoa sinunkin viikonloppuusi Marina <3

      Poista
  7. Porkkanakakku on niiiin hyvää <3 Ja terveellistä - onhan siinä porkkanaa ;D Herkullista viikonloppua, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein terveyskakku kun unohtaa tuon sokerin ja voin :D
      Leppoisaa viikonloppua sinulle Tarja <3

      Poista
  8. Hyvältä näyttää ❣️Kyllähän se olisi monessa kohtaa virkistävää,kun muistaisi rikkoa niitä omia rutiineja. Minä olen usein mennyt porkkanakakku päällystyksessä siitä missä aita on matalin,eli turvautunut appelsiinirahkaan 🙄 Aina on kuitenkin kelvannut 😋 Kivaa viikonloppua sinulle ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo rahkankin käyttö kuorrutteessa. Minä olen yleensä tehnyt vain tomusokerista ja vedestä massan ja lätkäissyt sen kakun päälle. Täytyy kyllä sanoa, että tämä päällinen oli sata kertaa paremman makuista.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  9. Ihanan keväistä viikonloppua Sinulle ♥️

    Porkkanakakku näyttää todella herkulliselta, NAM !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sellaista herkkua, että meinasi viedä kielen mennessään :)
      Herkullista viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Nam, porkkanakakku on niin hyvää:) Hyvää viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanakakku on ihana mehevää! Hyvää viikonloppua sinullekin Jael <3

      Poista
  11. Nam mikä resepti, niin rakastan porkkanakakkua, heh etenkin päällistä. :) Kivaa viikonloppua Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuolin nuolijasta tuon päällisen :D
      Kivaa viikkistä sullekin Tiia <3

      Poista
  12. Ihanan makoista viikonloppua <3
    Täälläkin koko pesue porkkanakakkufaneja, joten sitä leivotaan usein ja aina pitää kuorrutetta olla iso kerros! Eilen leivottiin Amoksen kanssa tiikerikakkua, sekin maistui aika namilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän tiikerikakkukin näytti niin herkulta. Meinasin eilen jo taas käydä leipomaan, mutta meillä olikin kananmunat loppu. Tänään mies uskaltautui lähikauppaan ja huomenna kyllä aion leipoa vähän pullaa :)
      Mukavaa viikonloppua Heli ja halit Amokselle <3

      Poista
  13. Porkkanakakku on niin hyvää! 10-vuotias mietti pitkään viikko sitten tekeekö täytekakun vai porkkanakakun. Päötyi täytekakkuun. Ehkä hän leipoo meille joku päivä porkkanakakkua...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin muuten hieno se täytekakku! Näytä vähän näitä porkkanakakkukuvia hänelle, jos vaikka innostuisi leipomaan :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin Minna <3

      Poista
  14. Herkulta näyttää! Leivonnaisia on mukava syödä, vaan kuka leipoisi.. Hmm.

    VastaaPoista
  15. Oi nam! En ole syönytkään porkkakakkua aikoihin mutta mun taidoilla tulis varmaan porkkanapannukakkua. Mukavaa viikon alkua ja erityisesti terveyttä. Pestään käsiä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä ohjeella kuule varmasti onnistuisit tekemään kakun eikä pannukakun :)
      Pysytään terveinä <3

      Poista