perjantai 20. maaliskuuta 2020

Olisiko hetki aikaa puhua vv-oireista?




Monien mielestä on noloa puhua näistä asioista, mutta hei, nämäkin asiat kuuluvat naisen elämään.
Vv-oireet, mitä ihmettä ne ovat?
No ne ovat vaihdevuosioireita.
Kyllä vain, allekirjoittaneella on alkanut tulemaan enemmän näitä "vaivoja".
Sain aiemmin muutaman viestin siitä, että olisin liian nuori kärsimään näistä vaivoista.
Enpäs olekaan.
Terveyskirjastosta löytyi tämä teksti:
Menopaussi on suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä ja suurimmalla osalla naisista 45:n ja 55:n ikävuoden välillä, mutta vaihtelu on jopa 40:stä 60:een ikävuoteen.

Millaisista oireista olen sitten kärsinyt?
Ensin pukkasi vähän normaalia enemmän hikeä pintaan joka tilanteessa.
Sitten heräilin jo yöllä siihen, että tyyny oli märkänä hiestä.
Kun yöhikoilu vähän helpotti alkoivat levottomat jalat lyhentää yöunia.
Tuntuu kuin jalkapohjat olisivat tulessa.
Kärsin väsymyksestä.

Kaikista pahinta on kuitenkin ollut melkein 3 viikkoa kestäneet kuukautiset.
Aluksi kuukautiset kestivät sen viikon verran, mutta vuoto oli niin runsasta, että piti olla suurin tamponi ja yöside (päivälläkin) ja silti vuoto meni läpi tunnissa.
Sanoinkin siskolleni, että elämä on taas kuin vastasyntyneen kanssa, silloin syötetään vauvaa lähes kerran tunnissa, mutta nyt vaihdetaan tamponia!


Pari kuukautta sitten sain tarpeekseni ja varasin itselleni lääkäriajan.
Ikävä kyllä en saanut kovin osaavaa lääkäriä, mutta sain sentään keltarauhashormonit lopettamaan nuo megamenkat!
Lisäksi kävin verikokeissa ja minulle sanottiin, että kärsin anemiasta.

Koska en kuitenkaan tällä käynnillä saanut selvyyttä, että mistä nuo pitkät ja todella runsaat vuodot johtuvat, tilasin itselleni uuden ajan.
Ensin piti käydä laajemmissa verikokeissa.
Nyt sattui asiansa tunteva lääkäri kohdalle ja tutkittiin kaikki uudestaan.
Ultralla kohdusta löytyi myoma, joka kuulemma lisää vuotoa, mutta oli söpö.
Kyllä, minun myomani on söpö :)
Endometrioosia löytyi myös, mutta se ei ollut minulle uusi uutinen.
Kaikki muuten oli ok.
Sitten kävimme läpi verikokeiden tuloksia.
Minulla on pitkälle kehittynyt anemia, jonka hoitoon varattiin nyt aikaa suoraan vuodeksi.
Verikokeita otetaan parin kuukauden välein.
Syön vahvaa rautaa ja lisäksi c-vitamiinia.
Hemoglobiini oli 94 kun naisella se pitäisi olla 117-155.
Ferritiinit pitäisi olla 15-125, minulla on 3.
Transferriini-reseptorin pitoisuuden kohdalla lukee, että tulostaso on 70% normaalia matalampi.
Vereni myös hyytyy tavallista helpommin, joka lisää riskiä saada veritulppia.
Nämä kaikki vaikuttavat myös yleisvointiin, eli väsyttää normaalia helpommin, on välillä vähän alakuloinen olo ja hengästyn todella helposti.

Lääkärin mielestä ainoa apu on nyt hankkia hormonikierukka, koska en missään nimessä saisi enää vuotaa näin runsaasti.
Lääkäri oli kyllä aivan ihana ja hymähti vaan, että näytät kyllä hyvältä, vaikka sinun arvot ovatkin vähän huonot :)

Ja sitten vähän vinkkejä: 
Olen saanut levottomiin jalkoihin apua magnesium suihkeesta ja kylmäpusseista.
Älä odota melkein vuotta oireiden kanssa ennen kuin varaat lääkäriin ajan.
Kuuntele kroppaasi! 
Liiku mieluisalla tavalla, koska se auttaa helpottamaan oireita!

Ei ehkä mikään piristävin perjantaipostaus, mutta onpahan ajankohtainen aihe allekirjoittaneelle kuitenkin!

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!





53 kommenttia:

  1. Hyvä, että sait apua. Anemia on kurjaa ja vähentää myöskin vastustuskykyä. Hyvää viikonloppua, Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen kyllä erityisen varovainen ollut, kun tuo astmataustakin minulla vielä.
      Hyvää viikonloppua sinullekin Satu <3

      Poista
  2. Ihanaa, että sait apua <3 Olen sua vuoden nuorempi ja mulla alkoi premenopaussin oireet nelisen vuotta sitten. Kyllä, sinä vuonna kun täytin 40. Mulla on tosi paljon suolisto-oireita viikkoa ennen menkkoja ja heti menkkojen jälkeen. Vuotopäivät ovat lisääntyneet, ennen niitä oli 3, nyt niitä on 7, jopa 8. Hikoilua ei vielä ole (kop kop), mutta kai sekin on sieltä tulossa. Mua vähän pelottaa mitä kaikkea nämä vaihtarit tuo mulle tullessaan, koska mä en saa mitään hormonaalista ehkäisyä enkä hormonihoitoja, koska mulla oli raskausaikana hepatoosi. Hormoonit tuhoaa mun maksan muuten. Näin mulle sanottiin synnytksen jälkeen ja näillä on menty. Olen kyllä miettinyt josko menisin lääkäriin jossain kohtaa ja varmistaisin vielä tuon. Kuparikierukkaa en halua, olen kuullut siitä niin karmeita juttuja.

    Ihanaa viikonloppua teidän perheelle :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ole ollut hormonaalista ehkäisyä sitten teinivuosien. Luotan kuitenkin siihen, että lääkäri tietää mistä puhuu ja tuo hormoonikierukka on vain paikallinen hoitokeino, joten ei pitäisi lisätä syöpäriskiä ainakaan kovasti (sormet ristissä).
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Jonna <3

      Poista
  3. Ei aina voi olla piristävää, älä huoli siitä! Pistipä nyt pahan sinulle, harmi! En ole millään tavoin lääketieteen enkä sairaanhoidon kanssa tekemisissä enkä osaamisessa, kunhan itse kävin kahdesti tuon vv-oireilun läpi. Siitä on jo vuosia ja osittain aika kultaa muistot, vaan ei kokonaan.
    Itse huomasin hiukan alle viiskymppisenä näitä tuntemuksia ja gynekologini selitti tämän naiseuden kaaren ja tosiaan hänen asiakkaissaan oli 41-vuotias nuorin vaihdevuotinen.
    Yritin ensin kaikki lempeät metodit, syömiset, liikunnat, yrttipuristeet ym. kunnes tuli se luovuttamisen päivä, jolloin pyysin lääkäriltäni reseptiä korvaushoitoon. Olin kuin uudestisyntynyt.
    Muutaman huolettoman vuoden jälkeen sainkin diagnoosin rintasyöpään, jonka jälkeen alkoi lääkekuuri, missä palasivat osittain nämä vv-oireet. Senkin selätin tyyliin "ketuttaa, muttei muutakaan voi".
    Tuntuu naisen elämänkaari jotenkin kohtuuttomalta, ensin toisella vuosikymmenellä kuukautisrumba, sitten raskaudet ja synnytykset omine ongelmineen, sitten ehkäisyt omine ongelmineen, lopulta kun jo soisi itselleen hetken rauhaa ja tyyntä eloa, paukkaavat kimppuun vaihdevuodet.
    Tuntuu, että miehillä ei ole kuin armeija, eikä sinnekään enää ole pakko mennä. Nainen ei voi kuukautisistaan sanoa, että ei huvita, emmä jaksa.
    Ainakin olet osaavissa ja huolehtivissa käsissä, noudata ohjeita ja säilytä maltti! Jos tänään on kettupäivä ja mieli matalalla, niin huomenna ehkä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kikka! No on tuota taakkaa sinullekin kertynyt, mutta aikamoisella sisulla ja onnella olet kaikesta selvinnyt. Minäkin uskon, että kun saan nuo ferriinit ja rauta-arvot muutenkin nousuun, niin varmasti myös yleisolo helpottaa!
      Yritän ajatella niin, että jokaisessa päivässä on enemmän hyvää kuin pahaa!
      Leppoisaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  4. Minä pääsin ohi ilman muita oireita kuin hurjat mielialanvaihtelut. Kun tyttärellä oli samaan aikaan murrosikä, niin siinä huutoa ja itkua piisasi puolin ja toisin. Onneksi se on ohi. Olen miettinyt että pääsinköhän niin helpolla kun en ole koskaan syönyt e-pillereitä enkä muita hormonivalmisteita. Kai niistäkin jotakin seurauksia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, tästä ollaan montaa mieltä. Tutuissani on pari sellaista, joilla mitään - ainakin väittivät - oireita vaihdevuositteluun ei ollut, sitten väite, että hormonikorvaushoito johtaa rintasyöpään, ei pidä paikkaansa, ainakaan niin kuin väitetään. Eli joillekin jotain vaan näköjään osuu kohdalle, toinen pujahtaa kuin koira veräjästä, ilmaan oirettakaan.

      Poista
    2. Sude, minulla ei ole ollut hormonaalista ehkäisyä sitten teinivuosien ja tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Uskon, että me kaikki olemme yksilöllisiä näissäkin jutuissa. Toivon, että olo tästä alkaa vähitellen helpottamaan kun saan nuo raudat taas kohoamaan!
      Kivaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  5. Mielialavaihteluilta ja kuumilta aalloilta olen onneksi - toistaiseksi - säästynyt. Saa nähdä mitä on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkin näyttävät olevan niin yksilöllisiä juttuja. Minulla on ystävissä naisia, joilla on ihan mahdottomia oireita.
      Näillä se on nyt mentävä eteenpäin, huoh! Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

      Poista
  6. Ihanaa, että löytyi osaava ja ammattitaitoinen lääkäri, välillä tuntuu, ettei niitä ole niin kovinkaan paljon. Mulla ei ole vielä vv oireita, mutta perästä tullaan, varmasti. Hormoonikierukka on kyllä kätevä, koska mulla ei ole ollut kuukautisia vuosiin.

    Valoa viikkikseen Outiliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinulla on tuo hormoonikierukka, niin on kyllä varmasti auttanut myös näihin oireisiin tai sitten sinulla ei vaan ole oireita!
      Valoa sinunkin vapaapäiviin Taruliini <3

      Poista
  7. Hyvä kun puhut aiheesta! Mulla on yksi kaveri, jolla on muistaakseni jo nyt pre-menopaussin oireita, alle nelikymppisenä. Eli ennen kun kaikki alkaa kunnolla, niin voi saada ja esioireita alkumauksi. Kauhean kiva.

    Mulle gyne sano viimeksi, että nyt on vielä hyvä, mutta odotas kymmenen vuoden päähän (jolloin täytän sen 40) niin johan riemu repeää. Sitten ei ole enää mikään välttämättä kivasti säännöllistä.
    Jo kauhulla odotan, kun mulla kuukautiset rytmittää kuukautta todella vahvasti. Mähän hikoilen ku possu just ennen kuukautisia. Herään yöllä hiestä märkänä noin kolmena yönä ja nukun myös todella surkeasti. Lisäksi ahdistus pomppaa pilviin ja olo on vaikea. Sitten kun menkat alkaa ja ekan päivän kivuista on selvitty ni taas helpottaa. Mitä hitsiä siitä sitten vv:n kanssa tulee! :D Voisinko niistä päästä sitten helpolla, kun kuukautisten kanssa on niin hankalaa? :D

    P.S. Mulla keskenmenon jälkeen oli hb 92. Mähän kävin sillon sairaalan kautta ku vuosin niin paljon, mutta en saanu lisäverta, kun jäätin 90 yläpuolelle. Vedin sitten rautaa purkista kun pääsin kotio ja olin tovin kanssa vähän huterissa oloissa.

    Tsemppiä ja hyvää viikonloppu Outi! <3


    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/03/20/varia-kevaaseen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä naisena olo haastavaa. Luin, että nuo esioireet voivat alkaa jopa 10 vuotta ennen vaihdevuosien alkua, että jee vaan!
      Mulla oli Mohammedin synnytyksen jälkeen hb 86 ja lisäverta olisi pitänyt saada, mutta minä tyttö kieltäydyin ja sain sitten vain rautaa suoraan suoneen. En nyt oikein käsitä, että miksi silloin kieltäydyin avusta...olin dorka :)
      Tsemppiä sinnekin menkkojen kanssa, ne on kyllä ihan pepusta...eikun...

      Poista
  8. Kuulostaa aika vaikeilta nuo oireesi ja labra-arvothan sitten selittävätkin aika paljon mistä on kysymys. Toivottavasti vähitellen helpottaa kun sait lääkitystä vaivoihin. Ei ihme että olet ollut väsynyt!
    Pirteämpää jatkoa toivon sinulle ja meille kaikille jaksamista tässä maailmantilanteessa. Tehdään jokainen oma osuutemme niin hyvin kuin mahdollista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on tehtävä! Toivon, että saisin noita arvoja kohoamaan...kaikkia muita paitsi sitä hyytymisarvoa, jonka soisin laskevan. Löytyi tosiaan alakuloisuudelle ja väsymykselle syy.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

      Poista
  9. Kamala tuo sun ferritiini..rautavarastot ihan tyhjät! :( Tsemppiä kovasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä tosi järkyttynyt tuosta arvosta. Toivon, että nyt lääkkeet auttaisivat tähän olotilaan.
      Kiitos tsempeistä, ne tulee nyt tarpeeseen! Ihanaa viikonloppua sinulle Johanna <3

      Poista
  10. Onneksi syy sinun väsymykselle löydettiin ja sait rautakuurin. Ei ihme jos väsyttää jos hemoglobiini on noin matala ja ferriitiiniarvot lähes nollassa. Huh huh! Kaikki lääkärit eivät ole yhtä osaavia ja ammattitaitoisia mutta onneksi tämä viimeinen oli. Tsemppiä Outi ja hyvää alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen silleen itseeni tyytyväinen, että en vaan tyytynyt ensimmäisen lääkärin sekoiluihin vaan sain itselleni tilattua uuden ajan.
      Kiitos tsempeistä ja ihanaa viikonloppua sinullekin Marjo <3

      Poista
  11. No ei ole ihme, että väsyttää. Aika hurjalta kuulostaa. Ja kuulemma alhainen ferritiini voi aiheuttaa niitä levottomia jalkoja, joten uskon ja toivon, että pääset ainakin siitä vaivasta eroon, kun veriarvot paranee.

    Mulla on vähän pattitilanne, kun houkuttelin (elikkäs pakotin) ukkelin suostumaan tässä joku aika sitten siihen, että ostetaan oikein kunnolliset untuvapeitot, jotka sitten ostettiinkin ja nyt sitten kierin hikipäässä yöt siellä kalliin untuvapeiton alla, enkä kehtaa sanoa, että ei tää sittenkään ollut hyvä idea :D. (Ei ole hiki peiton syy, koska mies vieressä nukkuu ihan tyytyväisenä).

    Muuten ei mulla sen kummempia oireita ole tähän 55 vuoden ikään mennessä ollut tai sitten en vaan ole niitä sen kummemmin huomioinut, mutta alkaneet päivän mittaan ajoittain tulevat kuumat aallot olen ottanut ihan mielenkiinnolla vastaan. On niin erikoinen tunne se, kun kuuma tulee ja menee sisältä päin, muttei näy päälle, eikä tule hiki. Ei siis sen kummemmin haittaa, mutta toki me ihmiset ollaan erilaisia samoin kuin oireet ja se miten ne kokee.

    Kaikkea hyvää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloin heti kuvittelemaan sinut pyörimässä siellä untuvapeitossa :)
      Juu, ei tosiaan ihme, että väsyttää ja on vähän tööt olo koko ajan. Toivottavasti nyt saisi nuo arvot nousuun, niin eiköhän tuo olokin sen myötä sitten helpota. Luin tänään myös noista levottomista jaloista ja siinä tosiaan sanottiin, että voi johtua ferritiinitason alhaisuudesta.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Annukka <3

      Poista
  12. Ikävä elämänvaihe! Hyvä, että tutkittiin ja tarvittavaa hoitoa. Oireet ovat yksilöllisiä ja hoidot vaihevuosioireisiin ovat yksilöllisiä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin inhottava vaihe tämä, mutta yritän nyt vaan positiivisella asenteella mennä tässäkin asiassa eteenpäin. Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu!
      Ihanaa viikonloppua Tarja <3

      Poista
  13. En vaan tajua miten olet pysynyt edes pystyssä, olet uskomaton Outi. Näitä ollaankin viestein jaettu, tuttua on kaikki muuten, paitsi veriarvot täällä ovat hyvät, koska juuri minipillereitä syön, koska noh muuten kolmen viikon menkat, migreenit, kivut ja kaikki tuska.

    Voimia ihana Outi ja toivottavasti anemia saadaan pian jo nousuun, kummasti nousee sen jälkeen energia ja jaksaa paremmin, vaikka olet jaksanut niin upeasti, ettei kukaan tähän asti.

    Virtuaalihali. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieskin sanoi tuossa yhtenä päivänä, että et näytä yhtään sairaalta vaikka olin ihan kuoleman väsynyt ihan pienestä ponnistelusta. Tuntuu, että juuri sen työpäivän jaksaa ja se viekin sitten kaikki voimat. Toivottavasti nyt saisin pian nuo ferriinit ja hb:n nousemaan, niin varmasti olokin paranee sen mukana!
      Haleja ja muisku poskelle Tiia <3

      Poista
  14. Huh, toivottavasti anemia saadaan pian kuriin. Omaa kroppaa kannattaa aina kuunnella ja uskoa, jos se viestittää, ettei kaikki ole kunnossa. Voimia ja tsemppiä. Ja paljon, paljon haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Minä aloin ensimmäisen kerran miettimään, että nyt ei ole kaikki kunnossa kun normaalisti poljin pyörällä kotiinpäin ja hengästyin ihan suoralla polkemisesta. Toivottavasti tosiaan saadaan tämä pian kuriin!
      Kiitos ihana Jansku haleista ja sinne myös iso rutistus <3

      Poista
  15. Sinulla on todella huonot rauta-arvot. Kokemuksesta voi sanoa, että minulla ferritiini oli reilu vuosi sitten muistaakseni 9, ja oli monenlaista neurologista oiretta, pääkipua, huimausta ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Söin puoli vuotta rautaa, ja oireet helpottivat. Kun mitattiin ferritiini uudestaan se oli 135. Hemoglobiinilla ja ferritiinillä ei ole mitään yhteyttä. Minä olen vähän miettinyt, olisiko nyt vaihdevuodet, kun mieli seilaa. Muita oireita ei ole. Voimia sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin huonot rauta-arvot! Kiitos kun kerroit omasta kokemuksestasi, siitä sain nyt tsemppiä tähän omaan tilanteeseeni.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Marja <3

      Poista
  16. Voi kurjuus että olet noin kärisynyt vv-vaivoista, mutta onneksi olet saanut apua, joka toivottavasti auttaa;Anemia on kurja, ja toivottavasti arvosi nousevat rauta-annosten myötä normaaliksi. Olen ehkä onnekas, kun en itse saanut mitään oireita, ja mietin onkohan se kun en syö lihaa mutta sen sijaan soijatuotteita, ja japanilaisilla ja kiinalaisilla naisilla ,joiden ruokavaliossa myös paljon samaa, kärsivät vähemmän vv-oireista kuin länsimaiset naiset. Oikein hyvää ja kivutonta viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
  17. Kommenttini tais mennä jonnekin...

    VastaaPoista
  18. Jostain syystä kommenttini blogissasi ei mennyt perille, joten uusi yritys kännykällä. Voi miten ikåvää että olet noin pahasti joutunut kärsimään vv-vaivoista. Mutta hyvä että olet nyt saanut apua joka toivottavasti normalisoi tilanteen. Olen itse ollut onnekas siinä mielessä etten lainkaan kärsinyt minkäänlaisista vv-oireista, ja olen miettinyt johtuukohan se siitä etten syö lihaa, vaan soijatuotteita, kuten japanilaiset ja kiinalaiset maiset, jotka kärsivät länsimaisia naisia vähemmän vv-oireista.Oikein hyvää ja kivutonta viikonloppua Outi ❤💮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kommentit tulivat perille kyllä! Todellakin toivon, että tilanne tästä pian paranisi, on inhottavaa hengästyä jo siitä, että kävelee oman kodin toiseen kerrokseen ja väsyy vaikka ei oikeastaan teen mitään erikoista.
      Aika yksilöllisiä nämä oireet taitavat olla ja varmasti myös jotain tekoa on ruokavaliolla.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Jael <3

      Poista
  19. Tuo kaikki mennee kyllä ohi ja elät vielä elämäsi parhainta aikaa,sanon näin,koska olen läpikäynyt tuonkin,ja siitäkin selvinnyt!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavista sanoistasi! Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.
      Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  20. Voi apua, onneksi löysit hyvän lääkärin ja toivottavasti tilanne paranee. Naiset eivät kovin helposti mene oireitaan valittamaan eikä varsinkaan vaihdevuosioireita. Sivusta muutamaa ystävää seuranneena marssin heti lääkäriin, kun sain ensimmäiset oireet. Lääkitys auttoi samantien ja nyt ainoa ärsytys on ne hemmetin menkat :) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin oikeassa, sama juttu oli minulla. Aivan liian kauan odotin, että menin lääkäriin ja tästä nyt sitten seurasi tuo anemia yms vaivat.
      Hitsit, että jo odotan niitä päiviä, kun menkat loppuvat :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Sari <3

      Poista
  21. Monella tuntuu olevan käsitys, että vaihdevuodet eivät voi muka tulla alle 50-vuotiaalle. Muutenkin on kaikenlaista asiaan liittyvää mystiikkaa. Mä päätin aloittaa taistelun jo etukäteen ja muutaman vuoden olen yrittänyt syödä soijatuotteita. Tofua tietty, soijajogurtteja jne. En tiedä onko hyötyä vai haittaa, mutta vielä on saanut yöt nukutuksi. Paino meinaa kyllä nousta tosi salakavalasti. Aina kummastelen, että kas, taas on vaatteet pesussa kutistuneet:)

    Voi kuinka hyvä, että otit asian vakavasti ja löysit hyvän lääkärin. Jotenkin ajattelee niin, että Suomessa ei voisi lääkärien taso niin paljon vaihdella, mutta kai se sitten vaihtelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei oikein sovi nuo soijatuotteet, menee maha ihan kuralle :( Kaikki keinot on kuitenkin sallittuja, että ei näistä oireista niin kovasti tarvitsisi kärsiä!
      Kyllä täälläkin näkee vaikka minkälaista hiihtäjää lääkäreissä, mutta kuitenkin enemmistö on todella ammattitaitoista!
      Mukavaa lauantaita sinulle Johanna <3

      Poista
  22. Aihepiiri ei ole itselle ajankohtainen, mutta hienoa, että tästä jutellaan enemmän ja kiva, että teit postauksen. Tämä on sama asia kuin se, että kuukautisista yleisesti on alettu puhua viime vuosina avoimemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme tabuja sitä onkin ollut. Hyvä tosiaan, että näistäkin jutuista nyt puhutaan ja onhan se kiva, että saa vertaistukea, oli sitten se oma juttu mikä tahansa.
      Mukavaa iltaa sinulle!

      Poista
  23. No se on aina hyvä puhua jotka asiat painaa mieltä.
    Mun äitillä ei ollut kuukautisiin liittyviä kipuja, kun niitä ei ollut, mutta tuo hikoilu jatkuu vieläkin. Taitaa mennä jo kymmenen vuotta rikki. Siinähän se nauraa mulle, että otappas vaan kun itse hikoilen. Jos näin voi sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä mielessä sun äiti on oikeassa, että sen tietää vasta kun itse kokee. Se hikoilu on niin ällöä, kun takatukka (heheh) on ihan märkänä hiestä, vaikka ei ole edes tehnyt mitään. Musta tuntuu, että oon pahimmat hikoilut toistaiseksi hikoillut :)

      Poista
  24. Todella hyvä kun kirjoitit aiheesta, auttaa ja kannustaa varmasti kanssasisaria hakemaan apua ajoissa : ) Minä olen vielä säästynyt "vaivoilta", toivottavasti ei tulekaan vielä hetkeen kun en voisi ottaa hormonaalista lääkitystä sairastetun veritulpan vuoksi. Aurinkoa päivääsi & lempeitä ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tosiaan sinulle tulekaan mitään ihmeoireita. Minulle ei sopinut ehkäisypillerit ollenkaan, verenpaine nousi niin, että päässä humisi. Tämä lääkäri kuitenkin sanoi, että hormonikierukassa se hormoni on paikallista ja pitäisi vaan vaikuttaa noihin vuotoihin. Toivottavasti saan tuosta kierukasta apua.
      Ihanan aurinkoista päivää ollaan tänään saatukin viettää!
      Lempeitä ajatuksia sinun iltaan Heli <3

      Poista
  25. Kuulostaa tutulta, sillä samansuuntaisia oireita ollut välillä täälläkin. Tosin hormonikierukka on loistava apu kuukautisiin ja mullakin ne on sen vuoksi jääneet pois kokonaan. Mikä helpotus.

    Hyvä että oot käynyt lääkärissä ja saanut ymmärrystä ja apua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin toivon, että pääsisin noista menkoista kokonaan. Ihan on jo tarpeeksi kauan olleet seuranani :(
      Oli kyllä positiivinen kokemus tuo lääkärissä käynti, kiva välillä niin!
      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Maikku <3

      Poista
  26. Aivan loistava postaus ja hyvä, että olet saanut nyt jelppiä tilanteeseen.
    Ja kyllä ne vaihdevuosioireet voivat tosiaan alkaa hyvinkin aikaisin, mutta tuntuu ettei lääkärit niin helpolla aina sitä usko. Ystävälläni ne aloi just nelikymmpisenä.

    Aurinkoista sunnuntaita sinne Outi ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo esioireethan voivat alkaa jo 10 vuotta ennen kuin vaihdevuodet iskevät kunnolla päällä. Olin vaan tyytyväinen, että sain nyt apua ja joku otti huoleni tosissaan. Todella monella meidän ikäisellä on jo jonkinmoisia oireita.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Pauliina <3

      Poista
  27. moi! miten ihmeessä tosiaan oot pysynyt edes pystyssä :O
    on tosiaan ollut taitava lääkäri kun ottanut myös ferritiiniasian käsittelyyn!

    kun on hormonikierukka silloin voi saada paheneviin vv-oireisiin geelilisän. se on ollut minulle hyvä!

    vv- oireisiin auttaa myös hermoratahieronta muutaman kerran vuodessa. ainakin minulle toimii :)

    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän lääkäriin olin niin tyytyväinen. Olin kyllä aika järkyttynyt noista testitulolsista itsekin.
      Kiitos tuosta hierontavinkistä Tiina ❤️

      Poista