keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Uusimmat kierrätyskeskus löydöt




Sairaslomalainen tässä terve!
Ennen pakollista lepotaukoa ehdin käydä Kierrätyskeskuksessa tekemässä löytöjä ja hyviä löytöjä teinkin.


Löysin täyden kerän trikookudetta, jossa oli valmiiksi hinta 5€.
Kudetta on tuossa rullassa paljon ja mielestäni hinta oli todella edullinen.
Olen tästä jo virkannut korin ja muutaman muun jutun myös, mutta niistä sitten joskus myöhemmin lisää.


Löysin nämä kaksi kirjaa yhteishintaan 1€.
Siskontytölle menee lasten kirja ja minä aloitin lukemaan tuota toista kirjaa, jossa on aikamoinen nimi, mutta toistaiseksi kirja on ollut melko siveellinen :)
Olen usein harmitellut sitä, että ei ole enää aikaa lukea.
Siksi teinkin päätöksen, että en käytä somea enää makuuhuoneessa ja ennen nukkumaan menoa luen kirjaa.
Pari iltaa olen nyt kirjaa lukenut ja ihan kivaa tahtia lukeminen edistyy.
Vähän olen ylpeä itsestäni tämän päätöksen johdosta!


Olen jo pitkään etsinyt nättiä lasista kipposen kupposta maitokahvia varten.
Vaihdoin patterit vaahdottajaan ja nyt on hieno lasi josta voin kahvini nauttia.
Ostin myös tuon hauskan lusikan, jonka päässä on omena.
Ajattelinkin, että on saattanut olla hillolusikka!
Lasi ja lusikka yhteensä 1€.


Eikö olekin ihan täydellinen kahvilasi kuppi tai mikä vaan ja tuo lusikka on niin söpö.
Pienestä sitä tulee ihminen iloiseksi :)


Kierrätyskeskuksessa oli taas myös leikkokukkia myynnissä.
Yksi kimppu maksoi euron ja minä ostin kaksi, joten hintaa tuli 2€.

9€ euroa kaikki ostokset ja mikään ostos ei ollut turhake!
Mitäs tykkäsitte löydöistä, löytyikö omaa suosikkia?

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3


44 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä olet taas tehnyt ja tuo lusikka on ihana!
    Eikä kyllä paljoa ollut kukilla hintaa. Kukat on kanssa sellainen pieni asia kotona, jotka piristävät. :)

    - Iitu

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/29/poirot-toisen-kynasta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukista saa kyllä aina iloa, siinä olet oikeassa.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Iitu <3

      Poista
  2. Vitsi miten mahtavia löytöjä! Etenkin toi lanka, enpä ole ajatellut että sellaistakin saisi! Ja jos koria teet siitä niin lukisin mielelläni ohjetta miten. VAstaavan tyyppistä on kotona pari rullaa ja haaveilin niistä korin tekeväni, mutta en oikeastaan tiedä miten ja mistä aloittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa koriohjeita youtubesta, sieltä minäkin aikoinaan opin niitä tekemään. Olen niin huono kuvaamaan noita virkkausvaiheita. Suomenkielisiä ohjeita ihan löytyy!

      Poista
  3. Harvoin raaskin leikkokukkia ostaa, mutta tuolla hinnalla jo ostaakin nipun tai pari. Katsoin että eikö tuo ylimpänä törröttävä lila kukka ole semmoinen jonka voi kuivattaakin kuivakukka-asetelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oli useampi kukka, joita voi kuivattaa. Ostin tosiaan itselleni suoraan kaksi nippua ja äidilleni vielä yhden. Äitini kimpussa oli vähän tummemmat kukat!

      Poista
  4. Tosi hyviä löytöjä oletkin tehnyt! =) Ei niistä voi yhtä nostaa suosikiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaa tosiaan itsellenikin tuon yhden parhaan valinta.
      Kivaa iltaa sinulle Saikku <3

      Poista
  5. Ihanat löydöt, söpis tuo lusikkka <3 En edes tiennyt että kierrätyskeskuksessa myydään kukkia - vallan loistava idea. Ihanaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi usein löytää ainakin ruukkukukkia nykyään Kierrätyskeskuksesta. Aina kun löytyy leikkokukkia, niin niitä pitää sitten ostaa pari kimppua.
      Ihanaa viikon jatkoa sinullekin Taru <3

      Poista
  6. Kivoja löytöjä kaikki, lusikka erityisesti tai kukat🌸Harmi, kun olet kipeä..nyt vain lepoa.Parantava hali❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna on kuule mentävä lääkäriin, olo mennyt koko ajan vaan huonommaksi.
      Tuo lusikka on niin söpö, luulen tosiaan, että on ollut hillolusikka.
      Kiitos halista ja virtuaalihali sinnekin <3

      Poista
  7. Tuo lasi ja kude ovat mielestäni parhaita näistä. Mutta että kukkiakin voi ostaa kierrätyskeskuksesta. Sitä en tiennytkään.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle sairastelusta huolimatta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina, huomenna menen kyllä jo lääkärille!
      Tuossa lasissa kahvi näyttää niin herkulta ja kudekin on jo muuten käytetty :)

      Poista
  8. Jee ihania löytöjä ja olen lukenut tuon Hyvä sängyssä kirjan ja oli hyvä. Kivaa viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kyllä hyvältä kirjalta. Olen jo mielessäni kuvitellut miltä päähenkilö näyttää :)
      Kivaa loppuviikkoa sullekin ihana Tiia <3

      Poista
  9. Meidän kierrätyskeskuksessa astiat,vaatteet ja tekstiilit on ilmaisia.Ainoastaan jotkin huonekalut maksaa muutaman kympin.Pikkukaupunki on tietysti vähän eri.Uusikaupunki on autotehdaskaupunki ja tänne muuttavat osaavat käyttää hyvin kierrätyskeskuksen tarjoamaa ilmaista sänkyä ja astioita hyväkseen.Minusta tosi hyvä juttu ja itse olen myös vienyt itselleni tarpeetonta tavaraa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kierrätyskeskuksissa on ilmaispuoli, josta löytyy tekstiilejä, astioita ja kirjoja, mutta yleensä ne ovat vähän huonommassa kunnossa kuin myynnissä olevat tuotteet.
      Minäkin olen vienyt tavaroita kierrätyskeskukseen ja konttiin. En jaksa myydä kirppareilla, siinä on niin mahdottomasti hommaa!

      Poista
  10. Ihan mahtavia löytöjä olet taas tehnyt, ja tuo kahvikuppi hieno! Samoin trikoolankakerä kiva löytö:) Mukavaa tammikuun loppua Outi ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jael! Monet kahvit on jo tuosta kupposesta juotu!
      Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa sinullekin <3

      Poista
  11. Vau, mitkä löydöt! Tuon kirjan olen joskus lukenut. Kannen muistan, mutta sisällöstä ei ole mitään mielikuvaa.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt aina luvun illassa lukaissut ja täytyy kyllä sanoa, että uni on ollut paljon parempaa kun ei someta enää makkarin puolella.
      Kivaa loppuviikkoa sullekin Minna <3

      Poista
  12. No ihan mielettömiä löytöjä, silmäni jäivät kiinni tuohon lusikkaan, niin kaunis!
    Leikkokukkia tuohon hintaan - mikä löytö, kirpaisee maksaa joskus 20-30 euroa viikonloppukimpusta... Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kimppu on ollut kohta viikon meillä ja se on edelleen aivan täydellinen, joten tosi pitkäkestoisia kukkia on näissä kimpuissa.
      Tuo lusikka on niin söpö <3
      Tänään sain lääkekuurin, joten eiköhän tämä tästä!

      Poista
  13. Minä toivottelen paranemisia. Ei ole kivaa olla kipeenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Kyllä alkaa jo hermot mennä tähän sairastamiseen. Koko viikko mennyt räkiessä. Onneksi tosiaan nyt sain lääkkeet, joten eiköhän tämä tästä ala vähitellen helpottamaan!

      Poista
  14. Sinä olet kyllä mestari näissä löydöissäsi! Ja tuo kahvilasi on täydellinen tarkoitukseensa - kauniskin vielä!
    Ja iso peukku sille, että et someta enää nukkumaan mennessä - itse olen vähentänyt todella radikaalisti sometusta ja elämään jää kummasti aikaa kaikelle muulle!
    Ihanaa loppuviikkoa, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt rajannut tätä somen käyttöä rankalla kädellä myös. Käytän edelleen eniten aikaa muiden blogien lukemiseen ja kommentoimiseen. Oma blogi vaatii huomiota kolme kertaa viikossa ja instagramia selaan kun ehdin. Oikeasti on niin ihanaa kun jaksaa illalla vähän lukea kirjaa. Kovasti olen sitä kaipaillut.
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Lady <3

      Poista
  15. Huikeat löydöt! Mulla on tuo Hyvä sängyssä ja se oli yllättävän hyvä kirja. Fiksu päätös jättää some makuuhuoneen ulkopuolelle. Mä aloin rajata missä käyn netissä ja kas kummaa, mulla on aikaa lukemiselle enemmän.

    Lusikka ja lasi - ihanat. Ja tästä sain nyt hyvän idean estsiä kahvilaseja. Kahvi näyttää lasissa paljon kauniimmalta. Ja tee! Sinulla on silmää näille asioille. Kukkakimput kruunaavat koko komeuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, jätät aina niin kivoja kommentteja <3 Olen aika intona tästä uudestaan heräävästä lukemisen innosta. Nuo kukkakimput oli kyllä niin edulliset ja niistä on edelleen iloa täällä kotosalla.
      Kaunista loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  16. Itsekin tein viime vuoden lopulla samaisen päätöksen tuosta somehiljaisuudesta iltaisin ja olen yrittänyt käyttää sen ajan lukemiseen. Voin sanoa, että uni on kyllä sen jälkeen paljon levollisempaa ja turha levottomuus iltaisin poistunut somen jättämisen myötä. Toki välillä retkahdan, mutta pääasiassa pysynyt ihan hyvin tässä päätöksessä :D

    Kivaa loppuviikkoa, Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni on ollut ehdottomasti parempaa kun "sänkysometus" loppui. Ihaninta on ollut taas ottaa kirja käteen ja lukea pitkästä aikaa. Sattui vielä todella mukaansatempaava olemaan tuo kirja jonka ostin.
      Kivaa loppuviikkoa sinullekin Mia!

      Poista
  17. Lasi näyttäisi mun silmään olevan samaa sarjaa kuin mulla oleva sarja (Ikean Frasera viskilasi, joista meillä tosin juodaan vettä, eikä viskiä :)), mutta en ole koskaan uskaltanut kokeilla, kestääkö lasit myös kuumaa. Näköjään hyvin kestää, joten kiitos, että testasit mun puolesta :).

    Kirjan lukeminen ennen nukkumaanmenoa on mullakin ainut hetki, jolloin maltan lukea. Tällä hetkellä se vaan on aika haastavaa, kun ongelmasilmä väsyy niin pian ja alkaa päätä särkeä, mutta muutama sivun silti luen.

    Toivottavasti olet jo parantunut ja jos et, niin toivon, että pian kuitenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viskilasihan tuo oikeasti onkin. Niitä on vain tosi vähän myynnissä kierrätyskeskuksissa, tai sitten ne on sellaisia tavallisia. Tässä oli vähän erilainen pinta ja siks tykkäsinkin tästä tosissaan. Ai Ikean lasi, no sehän on kiva!
      Hitsi tuota sun silmää, tosi harmi kun vaikuttaa niin moneen asiaan.
      En ole vielä parantunut, mutta sain tänään antibiootit poskiontelon- ja keuhkoputkentulehdukseen, että ihan hyvä kun menin sinne lääkäriin.
      Kivaa loppuviikkoa sulle Annukka <3

      Poista
    2. Kivoja löytöjä! Suosikkini on lasi ja lusikka. Someen käyttämäni aika vaihtelee viikoittain. Tällä viikolla se on ollut varsin maltillista :) Pikaista paranemista <3

      Poista
    3. Minullakin on tällä viikolla ollut maltillista someilua, kun en ole jaksanut istua koneen ääressä.
      Kiitos tsemppauksesta, eiköhän tämä tauti pian anna lääkkeille periksi.

      Poista
  18. Hello, I enjoy reading through your post. I wanted to write a little comment to
    support you.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! Nice that you enjoy my post.
      Have a nice day!

      Poista
  19. Niin upea lasi. Kyllä nyt kelpaa juoda kahvia kauniista lasista. Mä kyllä joskus tungen itseni sun kirpparikierrokselle. Saat alkaa pitää sellaisia Outin kirpparimatkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repesin tuolla kirpparimatkoille, koska juuri näin mainoksen keihäsmatkoista :). Tosi mielellään lähtisin kyllä sun kanssa kirppareita kiertelemään ja hei, otetaan Aleksikin mukaan, niin sille ei tule paha mieli :)

      Poista
  20. Ihania löytöjä kaikki. Kirjojenlukupäätöksellesi nostan peukut pystyyn. On kiva lukea jotain hömppääkin välillä.
    Tuo lasi on kiva. Kaikki juomat ovat herkullisempia lasista, kun näkee sen kokonaisuuden. Eikö olekin hassua. :)
    Onpa edulliset kukat! Tolla hintaa hakisin aina kukkia kun edelliset kuihtuvat.
    Mukavaa iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Kierrätyskeskuksessa on kyllä niin paljon kivoja juttuja. On totta, että juomatkin näyttävät paremmilta laseista juotuna...kuumatkin juomat siis.
      Mukavaa iltaa sinulle Viltsu <3

      Poista
  21. Toi hyvä sängyssä on hauska ja hyvän mielen kirja, tykkäsin. Just sellaista kevyttä lukemista.

    Paranemista ja ihanaa viikonlopun odotusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa tosi hyvältä kirjalta, vei heti mukanaan ensimmäisten sivujen jälkeen.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jonna <3

      Poista