perjantai 3. tammikuuta 2020

Uuden vuoden juhlintaa




Uusi vuosi ja uudet kujeet...tuntuu, että olen jo niin vanha, että taidan mennä näillä vanhoilla kujeilla.
Tämä uuden vuoden aatto poikkesi vähän edellisistä, koska vietimme tätä juhlaa nyt kotosalla.
Siskoni lapsineen kävi meillä kylässä ja siitä sainkin idean tehdä kaikkia omia herkkujani tarjottaviksi.


Kasattiin kaikki syötävä keskelle pöytää ja käytiin herkuttelemaan. 
Kuvasta puuttuu vielä limpparit, chipsit, nakit ja dipit.


Tein herkullista pastasalaattia.
Pastaa, tomaattia, herneitä, maissia, salaattia, kurkkua, fetaa, paprikaa, broilerisuikaleita ja chilimajoneesia.


Leivoin myös focaccia leivän, jonka päällä on kirsikkatomaatteja ja juustoraastetta.
Niin herkkua ja ihana pehmoista leipää, on myös muuten todella täyttävää.


Makeina herkkuina meillä oli leipomani mustikkapiirakka ja innostuin myös tekemään marenkeja.
Nameja pitää tietenkin myös olla.
Mukava ilta meillä oli ja kahdentoista aikaan menin läheiseen puistoon katselemaan vähäksi aikaa raketteja.


Ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille <3


33 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! Meilläkin vuosi vaihtui ihan kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut tekivät kauppansa 😀
      Ihanaa viikonloppua sinulle Satu ❤️

      Poista
  2. Ihania herkkuja, ja tuo salaatti menee kokeiluun :) Sydämellistä viikonloppua Outi <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista ja yllättävän kevyttä tuo salaatti, suosittelen testaamaan.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Taru ❤️

      Poista
  3. Ihanaa uutta vuotta 2020 Outi <3
    Teidän juhlinta näyttää leppoisalta ja sellaistahan se
    pitääkin olla. Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän siskoksien bileet on aina leppoisia ja parasta on vaan kun saadaan olla yhdessä.
      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  4. Onpa teillä ollut herkullinen uusi vuosi! Tässä vielä vähän aikaa lomaillaan ja ens viikolla töihin... mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä. Tiistaina taas sorvin ääreen. Mielelläni jäisin vielä lomailemaan :)
      Kivaa viikonloppua sinullekin Satu <3

      Poista
  5. Onpa ollut herkkuja, nam.
    Ihanaa tätä vuotta 2020 sinulle!

    VastaaPoista
  6. Onnellista ja kaunista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Marja ja aivan ihanaa vuotta myös sinulle <3

      Poista
  7. Hyvää alkanutta vuotta Outi. Meilläkin meni vuodenvaihde herkutellen, perinteisesti ystävien kanssa Kirkkonummella ja mukavaa oli taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento yhdessä olo ystävien ja sukulaisten kanssa on aina ihanaa. En kestä sellaisia turhan tärkeitä juhlallisuuksia, vähän hulluttelua pitää olla :)

      Poista
  8. Aivan fantastiset herkut ja tuo pastasalaatti, nam.

    Ihanaa viikonloppua Outi 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastasalaattia riitti vielä seuraavaksikin päiväksi ja se oli kyllä aivan ihanaa <3
      Kivaa viikkistä Tiia <3

      Poista
  9. Teillä on ollut herkullinen ja mukava yhdessä olon vuoden vaihde <3 Meilläkin meni vuoden vaihde herkutellen :) Kävimme katsomassa kaupungin järjestämän hienon ilotulituksen. Onnea ja iloa alkaneeseen uuteen vuoteen 2020 teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävelin tuohon lähipuistolle ilotulitusta katsomaan, siinä on pieni kenttä ja siellä sitten paukutellaan menemään aina joka vuosi. Täällä hiljenee jo mukavasti ennen yhtä. Herkuttelu kuuluu aina meidän juhlintaan :)
      Oikein ihanaa vuotta 2020 myös sinulle <3

      Poista
  10. Pastasalaatti on hyvä vaihtoehto illanistujaisiin. Ihanat herkut on teillä ollut ja varmasti mukava ilta.

    Hyvää viikonloppua sinulle, Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskon kanssa on aina kivaa viettää aikaa <3 Tuo pastasalaatti oli kyllä tosi hyvää, pitää alkaa tuollaista vähän useammin tekemään.
      Hyvää viikonloppua sinullekin Krisse <3

      Poista
  11. Ihania herkkuja, focaccia ja pastasalaatti on kyllä ihan superhyvää!
    Mitä kauneinta uutta vuotta Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Focaccia leipä oli niin hyvää, että illalla sitä oli enää yksi pala jäljellä :)
      Kaunista vuotta sinullekin Maikku <3

      Poista
  12. Ihania herkkuja olit laittanut:) Hyvää alkanutta vuotta Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkut kohdillaan tänäkin vuonna. Ihanaa alkanutta vuotta sinullekin Jael <3

      Poista
  13. Niin hyvät tarjottavat teillä on ollut.
    Oikein hyvää vuoden jatkumistakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä syötävät kohdillaan ja muutenkin kiva ilta.
      Ihanaa alkanutta vuotta sinullekin Kristiina <3

      Poista
  14. Aivan huippuhieno juhlapöytä ja herkut siinä! Täällä on juhlittu miesväen synttäreitä ja syöty herkkuja enemmän kuin koskaan. Huomiseksi vielä iso uurastus kaverisynttäreiden muodossa, sitä ennen kuitenkin patikoimaan ja hörppäämään happea saaristoon - ihanan aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heli! Teillä on juhlia riittänyt. Rakastan juhlia ja niiden järjestämistä.
      Kivaa patikointia ja tsemppiä kaverisynttäreiden järjestämiseen. Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  15. Oikein hyvää alkanutta vuotta!
    Nopeasti meni joulu ja uusi vuosi. Onneksi vielä huomenna on vapaa.

    VastaaPoista
  16. Teillä on ollut oikein ihana uuden vuoden vastaanotto<3 Läheiset yhdessä ja aivan ihanat tarjottavat, mitä sitä muuta kaipaakaan kunnon ilotulituksen lisäksi <3

    Upeaa alkanutta vuotta ihana Outi <3

    VastaaPoista
  17. Onnea ja iloa tälle vuodelle! Mä olin jo ennen klo 23 unten mailla. Heräsin puolenyön paikkeilla katsomaan näkyisikö ilotulitusta. Ei näkynyt ja painoin pään tyynyyn.

    Joskus oli tosi tärkeää vaihtaa uusi vuosi juhlien. Nyt olen tyytyväinen, että täällä vielä ollaan vuosi vaihtamassa.

    Love and peace

    VastaaPoista