sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Itsetehdyt karjalanpiirakat





Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin tehdä karjalanpiirakoita.
Mitäköhän tästäkin tulee, kävi kyllä ajatuksena mielessäni!

Taikina:
3 ½ dl ruisjauhoja
½ dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää vettä
1tl suolaa
1rkl öljyä

Täyte:
2dl puuroriisiä
1l täysmaitoa
1tl suolaa
nokare voita

Ota puurosta n.3dl jäähtymään ja kun puuro on viileää, lisää siihen yksi kananmuna.

Taikina tehdään kylmään veteen.
Tee taikinasta napakkaa, älä säästele ruisjauhoja kaulintavaiheessa.
Peitä kelmulla ja pidä taikinaa jääkaapissa ennen kuin alat muotoilla siitä piirakoita.
Tällä ohjeella sain tehtyä 12 isoa karjalanpiirakkaa.
Puuroa tulee enemmän kuin tarvitset, joten lopun voi syödä kanelin ja sokerin kanssa.


Nyt sitten alkaakin se vaikein osuus, eli rypytys.
Tässä vaiheessa vähän hirvitti :)


Eihän nuo nyt maailman kauneimpia ole, mutta näyttävät kuitekin karjalanpiirakoilta.
Uuni 275-300 astetta ja paistoaika n.15 minuuttia.
Kun piirakat ovat valmiita, kostutin ne sulatetulla suolaisella voilla.


Olen kuulkaa aika hitsin ylpeä näistä piirakoista.
Näyttävät ihan karjalanpiirakoilta ja mikä parasta, maistuivat todella hyvältä!
Näitä teen toistekin, silloin voisinkin testata perunapiirakoiden tekoa.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!


42 kommenttia:

  1. Onpa hienoja, hyvä sä! Mä rakastan karjalanpiirakoita, voisin syödä niitä joka päivä ja ehdottomasti mun avoin kanssa. 💓💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munavoin kanssa niin parasta. En kerralla kyllä uskaltaudun tekemään perunapiirakoita <3

      Poista
  2. Niistähän tuli hienoja! Itse kun tein oli maku ihana mutta ulkonäkö kamala🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ihan itsekin ihmettelin, että aika hyvin näin ensimmäisellä kerralla onnistuin. Makuhan on tärkein <3

      Poista
  3. Hyvin onnistuit! Itse tehdyt on niin paljon parempia kuin valmiina ostetut. Pitäisköhän itsekin yrittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, jos minä onnistuin niin sinäkin onnistut ihan varmasti <3

      Poista
  4. Wau😁monesti olen miettinyt tekoa, mutta en ole saanut aikaiseksi.. Mummin kanssa aina tehtiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaahan tuossa saa kivasti kulumaan. Herkullisia tuli näistä <3

      Poista
  5. Perunapiirakat oli lapsena mun suurinta herkkua! On monta kertaa ollut mielessä tehdä, mut kun tiedän, että sähköuunissa ei tuu ikinä niin hyviä kuin leivinuunissa, niin on jäänyt. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa himooni sorrun tekemään. Mähän siis osaa tehdä, mulla on ollut paras opettaja lapsesta asti karjalainen mummoni. En ikinä kyllä oo oppinut tekemään niin kauniita piirakoita mitä hän teki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämäkään vedä vertoja mummien piirakoille, mutta maku oli kyllä kohdallaan. Pitää tehdä tuplasatsi perunapiirakoita, koska ne ovat isäpuolen herkkua myös.

      Poista
  6. Oi oi mikä ehtoisa emäntä🌹Nam😊Mukavaa sunnuntaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehtoisasta en tiedä, mutta kokeilunhaluine kyllä :)
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin Kristiina <3

      Poista
  7. Hyvän niistä tulikin, hienoa Outi. Karjalanpiirakat ovat herkkua:kerran olen tehnyt, ja pitäisi taas tehdä. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa Outi 💗💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen noista kyllä tosi ylpeä ja vielä kun maistuivatkin niin hyvältä. Suolaisessa voissa dippaaminen oli piste i:n päälle!
      Ihanaa sunnuntain jatkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  8. Nyt valuu kuola ja suuta napsaa - minähän kasvoin karjalanpiirakoiden voimalla kun oma suku Karjalasta ja mummon kanssa opin leipomaan niitä jo lapsena. Pitäisi leipoa itse useamminkin, helppoja ja niin edullisia tehdä, eivätkä jää kuivettumaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä niin herkullisia. Minulla on kummatkin mummit ja äiti itä-suomesta, joten aina on juhlapöydisssä erityisesti ollut karjalanpiirakoita ja sultsinoita tarjolla!

      Poista
  9. Apua nam, tahdon sun karjalanpiirakkakouluun. <3

    Ihanaa sunnuntaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei minusta taida vielä kouluttajaksi olla, mutta muuten voitais yhdessä leivoskella :)
      Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

      Poista
  10. Näyttää ihanilta! Itse tehdyt karjalanpiirakat voittaa kyllä kaupan vastineet mennen tullen <3 Harvoin niitä tulee tehtyä, kun niissä kestää niin kauan (ainakin mulla :D). Sä oot ollut reipas, hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa meni oikeastaan aikaa vain tuon puuron tekoon ja jäähdyttämiseen, mutta juu, kyllähän tuossa sai mukavasti pari tuntia menemään!
      Kiitos piirakkakehuista Hanna <3

      Poista
  11. Oh hoh ja nam. Olen aina halunnut opetella karjalanpiirakoiden tekemisen, mutta kuullut, että ne työläitä. Jotenkin se sitten jäänyt. Ehkäpä sitä kuitenkin pitäisi, sillä itse tehdyt pesee varmasti kaupan valmiit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä parempia kuin kaupan piirakat ja minusta työlästä oli vain puuron teko. Kannattaa testata, onnistut varmasti <3

      Poista
  12. Voi kyllä tuntea tämän maun suussa. Itse en ole koskaan tehnyt, en edes suunnitellut. Arvostus nousee aina, kun näkee näitä itse tehtyinä. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä niin hyviä. Olen jo pitkään halunnut testata näiden tekoa ja nyt sitten ryhdyin puuhaan. Tämä ei jää yhteen kertaan, sen verra tyytyväinen olin lopputulokseen.

      Poista
  13. Näyttääpä maukkailta! Meillä on ollut karjalanpiirakoiden teko todo-listalla jo vuosia. Saa nähdä, minä vuonna saadaan aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan heti en minäkään näitä alkanut vääntää. Sitten vaan otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin homman. Sehän siinä juuri on, että pisimpäään kestää se työhön ryhtyminen :)

      Poista
  14. Reipasta, pisteet sinulle! Hienoa, että joku vielä itse leipoo. Itse en peruskoulun kokkituntien jälkeen ole leiponut karjalanpiirakoita. Ehkä jonain päivänä vielä kokeilen. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei tehty kotitalouden tunnilla karjalanpiirakoita, opettaja tykkäsi kakuista :)
      Kokeile ihmeessä, jos minäkin onnistuin, kuka vaan voi onnistua!
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinullekin Päivi!

      Poista
  15. Itse olen suuri karjalanpiirakka fani, tykkään myös tehdä niitä itse, äitini opetti minut aikoinaan ja nyt opetan myös tyttäreni tekemään. Perunapiirakoita en tee mutta huomenna alkaa riisipiirakoiden sekä porkkanapiirakoiden teko.
    -Piipputalon mummu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies tykkää syödä näitä myös. Parasta on lämmin piirakka ja munavoi tai voi ja oltermanni-juusto...ai että <3
      Tsemppiä piirakoiden tekoon <3

      Poista
  16. Itse syön päivittäin glut. karjalanpiirakoita, muttei ole edes tullu mieleen tehdä niitä itse, kun monet glut. tuotteet on sen verran vaikeita tehdä.
    Kerran nuorena tyttönä olin ystäväni luona käymässä ja hänen äitinsä puoliksi pakotti meidät auttamaan piirakoiden teossa, se on ainoa kerta kun olen piirakoita tahnyt.
    Sinun piirakoista tuli kyllä ihan oikean näköisiä, olet kyllä reipas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenittomina en tiedä miten onnistuisi, osaisikohan Maiju Pinkit korkokengät blogista vastata tähän?
      Ihan nuo näytti piirakoilta ja maistuivat todella hyviltä.

      Poista
  17. Sinähän hienoja karjalanpiirakoita olet leiponut heti ensimmäisellä kerralla ja parasta mun mielestä on se, että se puuro on pysynyt sisällä, eihän tuolla muodolla tai rypytyksellä ole niin väliä, paitsi ehkä karjalaisemännälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että puuro pysyi paikallaan tuon kananmunan ansiosta. En nämä tosiaan niin hienoja ole kuin mummieni tekemät, mutta hurjan ylpeä olin näistä kuitenkin <3

      Poista
  18. Hyvin olet onnistunut, nam ♥ Mä oon paristi tehnyt ja aina tekiessä mietin, miksi niiden teko on muka niin työlästä kun ei kuitenkaan niin ole.Ollaan miehen kanssa tehty yhdessä, niin se helpottanut.

    Ihanaa viikon alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet saanut miehen kaveriksi piirakan tekoon. Me tehdään usein ruoat yhdessä, mutta leipomisessa ei tuosta kokkiukkelista ole apua :)
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Maikku <3

      Poista
  19. Hyvin onnistuit, jos oli vielä eka kerta! Olimme poikaystäväni kanssa työväenopiston karjalanpiirakkakurssilla, ja oli kyllä aika työlästä, ja ainakin kakkusten pulikoiminen eli kaulitseminen aikaa haastavaakin...

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaulitseminen oli kyllä haastavaa, mutta minä tein siitäkin helpompaa niin, että kaulitsin koko taikinan ja sitten kupposella painoin valmiit ympyrät irti :)

      Poista
  20. JEEEEE!!! Hyvältä näyttää! Karjalanpiirakoita tulee tehtyä itsekin, mutta hävettävän harvoin. Lupaan parantaa tapani :) Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että parannat tapasi! Sinähän toki loihdit kaikkia herkkuja muuten paljon enemmän kuin minä <3

      Poista
  21. No mahtava! Hyvä Outi <3
    Näitähän pitää kokeilla tehdä itse :)

    VastaaPoista