keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kesän kirppislöytöjä




Kyllä on kuulkaa rouva Krimou taas tehnyt hyviä kirppislöytöjä.
Muutaman ajattelin teillekin tulla näyttämään tänne blogiin.
Tänä kesänä olen ihastunut vihreään ja olenkin ostellut vihreitä vaatteita.
Lindexiltä ostin vihreän hameen ja Kappahlista vihreän pitsimekon.
Fidasta löytyi minulle pitkä vihreä neuletakki 6,40€.
Kuten näkyy, takki on aivan uudenveroinen.
Hyvä ja tarpeellinen löytö, minulle, koska omistan vain paksumpia neuletakkeja.


Fidasta löytyi myös nämä ihanat koristetyynynpäälliset.
Kaikki liinavaatteet, joihin nämäkin laskettiin, olivat myynnissä puoleen hintaan.
Maksoin näistä kahdesta päällisestä yhteensä 2,40€.


Ostin myös tämän kapean kultaisen huivin, jota ajattelin käyttää vyönä.
Hintaa tällä huivilla oli 0,80€ ja myös Fidasta.


UFF:stä lähti mukaan tämä Rill´s merkkinen lierihattu.
Olen tämän kesän etsinyt minun päähäni sopivaa hattua, mutta mitään näin hyvää ei ole aiemmin tullut vastaan.
Merkki on minun tietojeni mukaan hyvä ja suht hintava, joten ajattelin, että 9€ tästä hatusta ei ole liikaa, varsinkin kun kunto on näin hyvä.


Nyt kun on hieno hattu päähän laitettavaksi, niin voi kaupoille lähteä vaikka suoraan suihkunraikkaana :)
Päälläni oleva toppi on ostettu Kierrätyskeskuksesta ja se .maksoi 3€.
Tällaisia löytöjä tällä kertaa!

Aurinkoista keskiviikkoa teille kaikille <3


42 kommenttia:

  1. Kivan värinen tuo sinun neuletakkisi:) Minuakin on tänä kesänä viehättänyt vihreät vaatteet. Keväällä löysin kirkkaanvihreän neuletakin ja se on ollutkin nyt yksi suosikkini. Yksi toive on, että löytäisin vihreät sukkahousut, joita kaipaisin joihinkin asuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. www.saihkysaari.fi löytyy ainakin ihana valikoima eri värisiä sukkahousuja. Siellä näytti olevan myös vihreita!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, täytyykin katsastaa tuo:)

      Poista
  2. Onpa kaunis vihreä, kuulastaa kauniisti ihosi sävyä ja silmiesi väriä!
    Odotan niin että pääsen kesälomareissuilla tutkimaan paikallisia kirppiksiä, viikonloppuna ihan naapurista maatilapuodin kesäloppikselta sain pari todella kivaa kippoa ruokakuviin yhteensä 1 euron - juuri sopivan hintaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta harvoin tulee lähdettyä tyhjin käsin kotiin. Aina jotain pientä tarttuu mukaan. Joko se sinun loma kohta koittaa?
      Aurinkoista keskiviikkoa Heli <3

      Poista
  3. Tuo vihreä sopii sulle! Mun pitäs kans hankkia vihreitä vaatteita enemmän, kun korostaa silmieni väriä hyvin. Mutta kun hiusten väri muuttuu aina lennossa niin vihreä taas ei sovi yhteen.
    Hyviä kuvia olet ottanut ja tuo lakki ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin ollut ihanan värikkäitä hiuksia viime aikoina. Sininen oli tosi cool!
      Lierihatusta olin kyllä niin onnellinen <3
      Mukavaa loppuviikkoa TaRa <3

      Poista
  4. Mahtavia löytöjä!
    Varsinkin tuota lierihattua oikein kadehdin. ;)
    Mukavaa päivää Outi-ihanainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lierihattu oli oikea löytöjen löytö. Välillä sattuu paikalle juuri oikeaan aikaan. Myyjätyttö kertoi, että lierihattu oli tullut edellisenä päivänä myyntiin.
      Ihanaa päivää sinullekin ihanuus <3

      Poista
  5. Ihania löytöjä ja vau, mikä hattu <3 Ihan Sinun näköinen ja oloinen! Kivaa keskiviikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin onnellinen tuosta hatusta. Tänäänkin join aamukahvit (toiset sellaiset) lierihattu päässä ja omalla pihalla. Tuli käyttöön nämä ostokset!
      Ihanaa keskiviikkoa sinullekin Hilu <3

      Poista
  6. Mahtavat löydöt ja tuo hattu on iki-ihana, miten ikinä raaskit ottaa sen päästäsi pois :D. Muiskuja päivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli hauskaa tuo hattu päässä. Olin siis aamun toisilla kaffeilla takapihalla ja tulin niin vauhdikkaasti sisälle, että osuin liereineni ovenpieleen ja koko hattu lensi päästä. En osannut oikein ajatella, miten iso lieri tuossa onkaan :)
      Puspus Taru <3

      Poista
  7. Aivan ihana toi vihreä neuletakki! Jännä ja erilainen sävy siinä.

    ja olkihattuhan nyt on tietty ihan timantti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa vihreää on se hame jonka ostin Lindexin alesta. Joku vihreä kausi menossa nyt minulla.
      Olkihattu on niin täyskymppi <3

      Poista
  8. Upeita löytöjä olet taas tehnyt! Ja tuo lierihattu on niiiiiin ihku <3, sopii sulle kuin nenä päähän.
    Muksaa keskiviikkoa Outi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari! On kyllä ollut onnistuneita löytöjä. Nyt vaan pitäisi käydä läpi tuota vaatekaappia ja heittää sieltä vanhoja vaatteita kierrätykseen.
      Mukavaa keskiviikkoa sinullekin!

      Poista
  9. Hyviä löytöjä. Etenkin tuo ohut vihreä neuletakki ja upea hattu. Jännä yhteensattuma, mutta minäkin etsin kirppareilta tänä keväänä ja kesällä etenkin vihreitä vaatteita. Vaikka keltainen on kuulemma muodissa, jonka perässä en juokse. Muistaakseni sinulla on loma nyt. Jos on: Ihanaa, rentouttavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein muistit, loman toinen viikko menossa ja olo on ihanan rentoutunut! Mieskin on hemmotellut minut piloille loman kunniaksi :) Meillä on siis sama kesäväri hakusessa. Tämä onkin minun ensimmäinen vihreä kauteni ikinä :)

      Poista
  10. Oi mitä löytöjä! Pitäis ihan itsekin lähteä löytöretkelle...Kivaa viikkoa☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppiksissä on se oma taikansa, koskaan ei tiedä mitä löytöjä tulee vastaan <3
      Kivaa loppuviikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  11. Oi toi lierihattu on ihana, tykkään kuin toi lieri on tollainen lerppu.

    VastaaPoista
  12. Kyllä vaan olet tehnyt hyviä löytöjä!!!Tuo vihreä villatakki ja iso lierihattu ovat kyllä hienoja...Niin se taitaa olla, että etsivä löytää ja joillekin näköjään kehittyy hyvä "kirppissilmä"... Oikein mukavaa keskiviikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoon kirppishaukka ilmottautuu.Aurinkoista torstaita Satu <3

      Poista
  13. Oletpas tehnyt hyviä löytöjä:) Ihana tuo vihreä villatakki,itsekin tykkään vihreästä ja omistan liian vähän vihreitä vaatteita;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt 4 vihreää vaatetta, ihanaa! Kesä on nyt vaatekaapissakin!

      Poista
  14. Vitsit mitä löytöjä olet tehnyt! Nuo tyynynliinat iski heti silmään, sopis munkin kotiin:) Rill`s on kuule tosi hyvä merkki ja arvokas, en omista yhtäkään tuotetta, mutta tuo hattu olis kyllä innostanut muakin. Olen juuri samantyylistä etsinyt! Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halosella olen nähnyt Rill´s:n vaatteita ja niitä ei tosiaan ole minullekaan koskaan kotiutunut, juurikin sen hinnan takia. Hattu oli mahtilöytö.
      Ihanaa torstaita Minna <3

      Poista
  15. Ihanaa! Sinäkin olet löytänyt vihreän värin. <3

    VastaaPoista
  16. Hyviä löytöjä jälleen kerran. Voi kumpa meidänkin kylällä olisi vielä kirpputori, säästyisi paljon rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude! Voi miten harmi, että siellä ei enää ole kirppistä :(

      Poista
  17. Kivoja löytöjä olet taas tehnyt. Ril's on asiakkaani ja tunnen pääsuunnittelijan hyvin, Ril's käyttää hyviä materiaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa kuulla. Rill´s tosiaan tuntuu tekevän laadukkaista vaatteita. Nyt olen vielä onnellisempi lierihatustani <3

      Poista
    2. Huomasinpa tänään, että presidentinrouvakin otti rouva Trumpin aamupalalle vastaan Ril’sin kengissä! :)

      Poista
  18. Oi mitä kaikke akivaa oletkaan löytänyt! Tosi ihana hattu!

    Pitäisipä käydä pitkästä aikaa kirpparikierroksella, kun pääsen työvuorojen kanssa leppoisampaan vaiheeseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä, koskaan kun ei tiedä, että mitä aarteita tulee vastaan :)

      Poista
  19. Ooh, mahtavia löytöjä Rouva Krimou <3
    Hatut on kyllä niin parhautta kesällä! Edullisesti olet tuon merkin hatun löytänyt.
    Ihanaa viikonloppua halausten kera <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä hatun hankinta harmittanut yhtään. Tänäänkin on ollut tarvetta lierihatulle.
      Ihanaa loppuviikkoa Nina <3

      Poista
  20. Hyviä löytöjä! On aina mahtavaa tehdä hyviä kierrätyslöytöjä, etenkin jos hintakin on vielä paremmin kuin kohdallaan :)

    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tosiaan löytää ihan uudenveroista tavaraa ja kun sen saa hyvään hintaan, niin kyllä vaan onni on sydämessä sen jälkeen :)
      Lämmintä viikonloppua sinullekin <3

      Poista