lauantai 5. toukokuuta 2018

Unelmaelämä





Jos elämä sujuisi niin kuin saduissa, saisi kaiken sen mitä ikinä osaakin toivoa.
Millainen olisi minun tai meidän elämä?
Kiitos postausideasta Annukka Kotonasi blogista!
Koska koen, että mieheni on jo paras mahdollinen minulle, niin hän on osa kuvitelmaa, niin kuin lapsetkin <3


Asuisimme vanhassa puu- tai kivitalossa, jonka olisimme remontoinneet kunnioittaen vanhaa.
Ikkuinoissa liehuisi kevyet verhot, lankkulattia lämpimänä jalkojen alla ja kakluunoissa pauhaisi tulet.
Kodissa olisi tilaa myös lasten ystäville ja myöhemmin perheille.


Meillä olisi miehen kanssa perheyritys.
Minä myisin kierrätystavaroista tehtyjä sisustustuotteita ja mies työskentelisi kahvilan puolella.
Suolaisia ja makeita herkkuja ja erikoiskahveja ja erilaisia teemakuja.


Välillä käytäisiin perhelomilla, mutta koska ollaan tultu iän myötä vähän itsekkäiksi, niin me käytäisiin ainakin pari kertaa vuodessa lemmenlomalla.
Bungalow meren äärellä, bikinit tai ilman :D ja ihanat auringon laskut ja nousut oman rakkaan syleilyssä.
Kyllä kiitos!


Kun aika olisi juuri täydellinen, niin lapset löytäisivät rinnalleen ihanat puolisot.
Me oltaisiin miehen kanssa ne hauskat isovanhemmat, jotka hemmottelisivat lapsenlapset piloille.
Oltaisiin apuna kun meitä tarvittaisiin, mutta annettaisiin nuorten kuitenkin elää rauhassa omaa elämää.
Me elettäisiin yhdessä ja onnellisina elämämme loppuun asti.

SEN PITUINEN SE!

Outin unelmaelämä näyttäisi paljolti tällaiselta.
Millainen olisi sinun sadunhohtoinen elämäsi?

Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3



* kuvat on Pixabay:n kuvapankista

41 kommenttia:

  1. Voih, millainen hyvän mielen unelmointi..

    VastaaPoista
  2. Ihana unelma, joka hyvinkin voi toteutua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ainakin toteutuisi, jos voittaisi lotossa :D
      Ihanaa lauantai-iltaa Tuija <3

      Poista
  3. Ihanaa unelmointia ja kauniita haaveita❤
    Aurinkoista viikonloppua Outi😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilu on ihanaa ja ilmaista :)
      Upeaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  4. Olipa ihana unelmaelämä:)
    Oikein kivaa viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olen jo saanut unelmien miehen ja ihanat lapset, joten parhaat palat on jo tallella <3
      Mukavaa viikonloppua Jael!

      Poista
  5. Ihania unelmia,osa on toteutettavissa ihan arjessakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaathan on jo toteutuneet, nyt vaan haaveilemaan lisää <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. No eikös unelmaelämän kuulukin olla täydellistä? Olisikohan sitä sitten tosi tylsää, jos kaikki aina menis miten toivoo?

      Poista
  7. Tuo on ihana unelma,jota kohden kannattaa mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmia pitää olla aina ja niitä voi silleen viisaissa määrin tavoitella :)

      Poista
  8. Kuulostaapa ihanalta! <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkin oli kiva unelmoida ja kirjoittaa nämä julki.
      Aurinkoista sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  9. Kuulostaa hienolta, täydelliseltä. Ja nyt unelmia kohti!

    VastaaPoista
  10. Nämä ovat niin ihania postauksia. Tätäkin oli tosi mukava lueskella <3 Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa on ollut lukea muidenkin haaveita.
      Aurinkoista sunnuntai-iltaa sinullekin <3

      Poista
  11. Hyvän mielen postausidea, alkoipa omakin mielikuvitus laukata : )
    Monet noista unelmistasi ovat sellaisia, että voisivat hyvinkin toteutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan ne toteutua, jos vaan olisi rahaa. En tiedä, miten tehdä sitä rahaa ilman järjettömiä velkoja :)
      Moni asia on jo onneksi toteutunut ja olen tosi onnellinen jo nyt.

      Poista
  12. Ihan just täydellisiä haaveita ja hyvin samanmoisia täällä. <3 Ihanaa sunnuntaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä vaan toivoo, että saisi olla tuon ukkelin kanssa ja lapsilla kaikki olisi hyvin.
      Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

      Poista
  13. Sinulla on ihan toteuttamiskelpoisia unelmia. Ei mitään pilvilinnoja. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko alkaa lottoamaan :) Moni asia toivottavasti toteutuu vielä!
      Ihanaa sunnuntaita sinullekin Marja <3

      Poista
  14. Nyt on Outi pakko sanoa, että olisin voinut itse kirjoittaa melkein samanlaisen unelman. Eipä sitä paljoa muuta tarvitse tämän unelmaperheen lisäksi, kuin vähän enempi sitä rahaa, jotta voi ostaa sen ison vanhan talon, johon mahtuisi sitten jälkeläisetkin jälkeläisineen.
    Onneksi ne tärkeimmät asiat on jo toteutuneet meillä molemmilla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saadaan kyllä olla onnekkaita jo nyt. Kohti ääretöntä ja sen yli :)

      Poista
  15. Ihana unelmaelämä! Itsekin olen joskus miettinyt, miltä tuntuisi asua jossain vanhassa kivitalossa/linnassa. Olisi sitten palvelijat ja siivoojat. Saisi tehdä itse tasan sitä, mitä haluaa. Niinhän minä kyllä taidan tehdäkin, kun yksin asustelen : ) Mukavaa tulevaa viikkoa! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin lapset jo niin isoja, että aika vapaasti pääsen jo menemään. Olisihan se ihanaa asua jossain kauniissa talossa, ilman möliseviä naapureita. Aurinkoista viikkoa sinulle Raija ❤️

      Poista
  16. Ihana postaus Outi <3
    Minä elän unelmaani juuri nyt rakkaan Welmerin ja nelijalkaisten lastemme kanssa <3
    Halit iltaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin niin monta unelmaa on jo toteutunut, ihana mies ja lapset. Olen hurjan onnekas. Sinun unelmaasi onkin ihana seurata blogissanne <3

      Poista
    2. Kiitos rakas Outi, niin on ihana seurata teidänkin <3

      Poista
  17. Mukavia unelmia. Toivottavasti ainakin suurin osa toteutuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on hyvää elää ja ainahan voi vaihdella unelmia jos sille päälle sattuu :)

      Poista