tiistai 6. maaliskuuta 2018

Jääkukat





Pitihän se minunkin päästä testaamaan kukkien jäädytystä.
Tämän toteutin viime viikon hurjissa pakkaslukemissa.
Ajattelin aloittaa pienellä muotilla, joten valitsin pienen pakasterasian tätä kokeilua varten.
Parasta tässä on, että saa jo parhaat päivänsä nähneet kukkaset uuteen kukoistukseen.


Ennen ulos siirtämistä, lisäsin tuohon reunalle narun, näin saan tämän kukkakoristeen kiinnitettyä jäätymisen jälkeen.
Laiton rasian päälle kannenkin, näin ei linnut pääse nokkimaan minun kukkasiani.


Vuorokausi siinä meni, mutta kylläpä tulikin hieno kukkateos.


Asettelin jääkukat etuoven vieressä olevaan aitaan.
Onhan se nyt aivan ihana.
Katsotaan, että riittääkö pakkaset vielä isomman jääkukkalyhdyn tekemiseen.
Nyt pitää vaan odottaa, että maljakossa olevat tulpaanit nuukahtavat :)

Täällä saikuttelen nyt toista päivää.
Olo on niin paljon parempi nyt, että huomenna pääsen jo töihin.
Ihanaa tiistaita teille kaikille <3




36 kommenttia:

  1. Kiva idea tuollainen "seinäteos". Mulla on aivan jäänyt jäälyhdyt tänä talvena tekemättä. Tosin juuri nyt ei ole tulppaanejakaan taideteoksiin... Mutta ehkä joskus.

    Mukavaa viikon jatkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minunkin ensimmäinen jääkukka kokeiluni.
      Pieniä juttujahan voi tehdä ihan kotipakastimessa.
      Mukavaa tiistaita Tuija <3

      Poista
  2. Hyvä idea! Samalla tavallahan voisi tehdä jäälyhtyjä. Nyt vaan pakkaset (onneksi) siedettävissä lukemissa, joten ei optimaalinen keli tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni onkin tehnyt aivan upeita jäälyhtyjä tällä tavalla. Minä vasta aloittelen tätä jääkukka hommaa, joten otin kokeilun kannalta ja tein pienen muotin mukaan :)

      Poista
  3. Ihania niistä tulikin. Paranemisia sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ollaankohan me ostettu samasta paikasta tulppaanit, niin saman näköisiä olivat kuihtuessaan (mulla siinä patongien päällä, jos muistat). Ihania ovat nämä jääteokset ja kivan paikan löysit omallesi. Kiva kun olet jo tervehtynyt, muksaa tiistaita <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten olikin, ihan saman näköisiä. On kyllä kiva olla taas kunnossa, räkätauti on niin ällöä :)
      Ihanaa tiistaita ihana Sari <3

      Poista
  5. Ihana idea! Loistava tapa käyttää ne kuihtuneet kukat. 😊

    VastaaPoista
  6. Onpa mahtava idea, sinä se aina keksit kaikkea kivaa! Valoa viikkoon Outilainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Niin paljon ihailin netissä toisten tekemiä kukkajäälyhtyjä, niin pitihän sitä tehdä oma jääteos myös.
      Muksaa viikkoa Taruliini <3

      Poista
  7. Voi miten kaunista jäätaidetta!
    Kiva että vointisi alkaa olla parempi!

    VastaaPoista
  8. Ihania jääkukkasia ja hyvä idea tuo naru! Oikein hyvää loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  9. Kaunista <3
    Ja taas muistin, että minulla on terassin nurkassa ollut yksi jääkukkateos tekeillä jo useamman viikon...jokohan se ois jäässä ;)

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että alkaa olemaan jo jäässä se sinun teoksesi :)
      Ihanaa viikkoa Satu <3

      Poista
  10. Jääkukat on kauniita ja sehän siinä on ihanaa, että varsinkin näillä pakaksilla nuo taideteokset kestävät kauan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin oven vieressä pysynyt tämä teos tosi hyvänä jo melkein viikon.
      Ihanaa viikkoa Pauliina <3

      Poista
  11. Kaunista jäätaidetta. Hienoa, että alat jo parantua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään jo pääsin töihinkin. Olikin tosi kiva päivä muutenkin.

      Poista
  12. Ihanaa taidetta! Tuota pitää itsekkin kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli jo auringon paisteessa jääkukat vähän sulaneet. Onneksi laitoin tuon narun niin roikkuivat kuitenkin aidassa vielä kiinni. Ei muuta kuin testaamaan.

      Poista
  13. Aivan ihana ja mielettömän herkkä ja kaunis. Näitä olen himoinnut tehdä itsekin, mutta tietenkään en ole saanut aikaiseksi.

    Ihanaa viikon jatkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens talvena sitten. Hitaasti hyvää tulee. Mulla oikeasti jotkin ideat muhii vuoden parikin, ennen kuin saan ne toteutettua.
      Ihanaa keskiviikkoa Tiia <3

      Poista
  14. Onpas kaunis! Minä sitkuttelin tulppaanikimpun kansss pari viikkoa, ne olisi voinut käyttääkin jääkranssiin : ) Paranemisia sinne,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä aletaan olla täysissä sielun ja ruumiin voimissa...vihdoinkin. Taitaa jäädä minunkin jäädyttelyt nyt ensi talveen.
      Ihanaa loppuviikkoa Heli <3

      Poista
  15. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, mutta ei vielä tätä :). Pitääpä seuraavasta tulppaanikimpusta muistaa tehdä ennen kuin menevät roskiin. Mukavaa viikkoa, kiva että olo on jo parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan pitkäkestoisia nämä nykyajan taudit, onneksi tämä nyt jo meni ohi.
      Mukavaa viikkoa sinulle ja hei testaa tätä, jos siellä suunnassa pakkasia vielä riittää.

      Poista
  16. Nätiltä ja hyvältä näyttää.
    Anoppini teki sen mitä olen pari talvea jo suunnitellut. Se meni ja jäädytti ruusuja. Pitäsköhän munkin tehdä etten vain jää aina siihen ihailu ja haaveilu linjalle. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minun ensimmäinen jääkukka kokeiluni ja kyllä kuule tykkäsin. Edelleen ilahduttaa tuossa ulko-oven vieressä tämä jääteos.
      Ei muuta kuin testailemaan!

      Poista
  17. Mun aikaisempi kommentti ei näköjään ole tullut perille! Mutta kun siinä harmittelin sitä, että olin ehtinyt kimpun jo heittää pois, niin ei haittaa! Nyt napsin tulppaanini ja taideteokseni on parvekkeella jäätymässä. Katsotaan mitä tulee! :P


    - Iitski


    https://naissanelioissa.wordpress.com

    VastaaPoista