keskiviikko 28. helmikuuta 2018

15-vuotiaalle pojalleni!



Vuonna 2003, 27.2. oli lauha pakkaspäivä.
Minä makasin sairaalan sängyllä ja kuuntelin tasaisesti jyskyttäviä sydänääniä. 
Katseltiin ultralla kuvaasi ja sain jäädä sairaalaan sisään. 
Raskaus oli jo 12 päivää yli lasketun ajan.

Tämäkin raskaus käynnistettiin, niin kuin myös edellinen.
Pappa, isosisko ja tädin perhe jännittivät koko päivän, että joko se poika syntyy.
Lääkärit aloittivat varovasti käynnistelyn, koska eivät pidä kuulemma yösynnytyksistä.
Sinä poika se päätit näyttää näreet lääkäreille ja synnyit 28.2.2003 klo: 3.45.
Mukana synnytyksessä oli mummi, joka on saanut kokea lastenlastensa syntymiä useamman kerran.
Kaikista jännintä synnytyksessä olikin se, että ehtiikö mummi paikalle.
Huh, onneksi ehti.
Taisit tulla aika vauhdikkaasti ulos kohdusta, kun äitiä piti vähän paikkailla jälkikäteen.


Olet alusta asti ollut vauhdikas kaveri!
Tykkäät jalkapallosta ja oletkin siinä todella hyvä.
Huumorintajusi on ihan mahtavaa ja välillä äiti on nauranut lähes pissit housussa sinun jutuille.
Äiti rakastaa sinua aina ja ikuisesti, älä koskaan unohda sitä.


Sinä olet juuri täydellinen poika meille!
On ihanaa, haastavaa ja hauskaakin olla sinun äitisi.


Tänään me herkutellaan suklaakakulla sinun synttäreidesi kunniaksi.
Ihanaa 15 v. syntymäpäivää maailman parhaalle pojalle, meidän omalle Mohammedille  <3

Toivottaa: Äiti 

41 kommenttia:

  1. Ihana ja niin paljon onnea teille molemmille <3 Ainakin täällä aina lasten synttäreinä tulee kaihomielellä muisteltua tuota synnytyshetkeäkin. <3 Ihanaa iltaa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnytykset pitää aina käydä läpi synttäreinä. Minulla kummassakin synnytyksessä on ollut ongelmia.
      Ihanaa iltaa myös sinulle Tiia ❤️

      Poista


  2. ONNEA Muhis! Apua miten vanha mä olen jo jos sekin on jo 15! :D

    - Iitski
    https://naissanelioissa.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iitu ❤️ me ei koskaan vanheta, meistä tulee vaan koko ajan parempia!

      Poista
  3. Paljon onnea juniorillesi, ja kiva oli kuulla hänen maailmaantulostaan, olipa suloinen vauveli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli niin äijä heti syntymästään lähtien :) Kerron onnittelut juniorille ❤️

      Poista
  4. Onnea Muhikselle ja äitille:) Mihin tää aika menee ja lapset kasvaa ja vanhenee ja me ei lainkaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kuin viinit ja juusto, paremmaksi vaan mennään kun aika kuluu :)

      Poista
  5. Onnea pojalle ja onnea äidille! Ihanasti kuvailit poikaasi.

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus! Hieno poika! Paljon onnea Muhikselle ja koko Krimoun perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Tuula. Muhis on ollut tosi otettu kaikista onnitteluista.

      Poista
  7. Onnittelut 🎉 sekä komealle pojalle että äidille😊

    VastaaPoista
  8. Ihanaa syntymäpäivää komia nuori mies & ylpeät vanhemmat <3
    On ihana palata niihin hetkiin, kun kohtaisi tuon oman pienen naistenklinikalla, raskaus oli minulle elämäni parasta aikaa ja oikein hyvää sen jälkeenkin. Oliko Muhis ns. vilperi jo pienenä? Me ollaan saatu (positiivista) palautetta oman lapsen huumorintajusta myöskin ja hassuista tempuista, millä ilahduttaa päiväkotitätejä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin rakastin olla raskaana. Muhis oli tosi helppo vauva, tosin roikkui tissitakiaisena. Puolitoista vuotiaana meno koveni ja nyt taas vähän rauhoittunut :) Muhiksen opettaja kertoi välillä käyvänsä nurkassa naureskelemassa :)

      Poista
  9. Paljon onnea päivänsankarille ja äidille myös :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! Ihanaahan se on kun lapset kasvaa ❤️

      Poista
  10. Ihan tuhannesti onnea näin jälkikäätenkin sinulle ja varsinkin synttärisankarille! Kyllä elämä ilman lapsia olisi niin hyvässä kuin pahassa aika paljon tylsempää, ainakin minun mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi ❤️
      Lapsissa on hommaa mutta kaiken sen homman jaksaa tehdä heidän takiaan ❤️

      Poista
  11. On teillä komea nuori mies. Onnea. Ja hyvää viikonloppua sinulle Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on isänsä sukuun ulkonäön puolesta tullut. Huumori onkin sitten niin minua 😂

      Poista
  12. Ihana postaus <3 Onnea <3
    Meilläkin vietetään Juniorin 15 vee bileitä loppuvuodesta :)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman vuoden satoa siis kummallakin ❤️
      Mukavaa viikonloppua sinulle Satu!

      Poista
  13. Voi kun koskettava postaus <3 Onnea koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille kun kirjoittaa, niin tulee aina vähän tunteellista :)

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kati ❤️ Poika on ollut onnellinen saamistaan onnitteluista!

      Poista
  15. Paljon onnea kauniille nuorelle miehelle sekä äidille!

    VastaaPoista