keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Tonttuovi



Tämän joulun ehdoton ykkönen on tonttuovi.
Tonttuoven tekemistä ehdotin työkavereille ja kun hyvällä tavalla hulluja ollaan koko sakki, niin idea sai heti tuulta purjeisiin.
Minun työpaikalla parasta on se, että siellä jokainen meistä pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan.
Minullahan se on askartelu ja musiikki.
Eipä siis muuta kuin tuumasta toimeen.


Työpaikan kaapista löytyi vanha läppärin pahvilaatikko.
Siitä aloitin tonttuoven tekemisen.


Punainen kartonki sopi hyvin oven rooliin.
Piirsin kartonkiin vielä kuviot, niin, että ovi tulee selvemmin esille.
Koska tontun pitää päästä ovesta ulos juoksentelemaan, rakensin vielä portaat harmaasta kartongista.
Liima ja grillitikut pitävät portaat paikoillaan.
Pelkät portaat näyttävät vähän tylsiltä, joten jotain koristusta oli vielä keksittävä.


Pienet koristekuuset oli helppo tehdä hama-helmistä!
Silitys leivinpaperin läpi.


Kuusi on liimattu kiinni grillitikkuun.
Ruukkuna toimii kertakäyttökuppi ja lumena nenäliina.
Leikkasin kertakäyttökupin toisen reunan toista alemmaksi, näin saatiin ovelle vähän lisätukea samalla.


Kukas siellä onkaan?
Heti alkoi näkyä tonttuja kun ovi saatiin paikoilleen.
Pieni juttu, mutta suuri asia pikkuisille.
Eilen kaikki lapset istuivat ennen ruokailua oven edessä ja odottivat, että tuleeko tonttu.
Tonttu sitten kävikin nukkariaikaan palapelejä tutkimassa, onneksi työkaveri sai siitä kuvan napattua ja sitä sitten yhdessä ihmeteltiin lasten kanssa.
Hauskaa puuhaa tämä on meille lapsekkaille aikuisillekin :)

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3


52 kommenttia:

  1. Barefoot walking provides many well being advantages, great efficiency of movement, and may also help to stop
    widespread foot injuries.

    VastaaPoista
  2. Tää on ihana juttu! Meilläkin yksi jos toinenkin kävi alkuun juttelemassa omia juttujaan tontulle. Ikäväksemme tonttu laittoi talonsa myyntiin...mutta sen vrrran on naputusta kuulunut että ilmeisesti uusi talo on tekeillä! :) Tää on Outi ihan parasta niin sinun kuin minunkin työssä! Ihsnan oven olet tehnyt! Sä olet niin kekselijäs! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan teillä ollut tonttu kun on kotinsa laittanut myyntiin. Huomenna meidän tonttu taitaa taas näkyä jossain :)
      Kiitos Marita, tällaista oli kiva ideoida!

      Poista
  3. Ihana! Varmasti lapset jännittyneinä odottavat tonttua vielä monta kertaa. Ihana pieni, suuri ilo! 🎅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tonttua jo kysellään heti kun tullaan hoitoon ja kun herätään päikkäreiltä. Tonttu tulee ilmestymään vielä tällä viikolla jostain :)

      Poista
  4. Voin vain kuvitella, kuinka innoissaan lapset odottelivat tontun ilmestymistä. Onneksi saitte kuvan napattua😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttujen kanssa pitää olla tosi nopea liikkeissään, muuten ne ehtivät karkuun kameralta :)

      Poista
  5. Kiva kun jokaisen ovesta tulee oman näköisensä.
    Sun omasta tuli kyllä kiva, noi kuuset oli kiva lisä.
    Mukavaa keskiviikko päivää sulle Outi pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pia ja tosiaan pitkästä aikaa! Nuo kuuset oli kyllä mukava lisä, vähän on vaan tällaisilla nakkisormilla tuo hamahelmeily haastavaa :D

      Poista
  6. No aivan superkaunis! Uskon että toimii pikkulapsillakin, loistava idea : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heli <3 Tämä tosiaan toimii. Taikaovi, joka aukeaa vain tontuille :D

      Poista
  7. Noi tonttuovet on ihania!

    Meiän pienemmän päiväkodille ilmestyi myös tonttuovi ja voi miten innoissaan sitä neiti mulle esitteli. :)

    Mä olen kyllä niin jouluihminen! Musta on ihanaa hiljalleen ruveta laittamaan joulua!

    - Iituska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään koristella työpaikkaa ja nähdä sen ilon lapsissa, jota tällainen itselleen pieni juttu, tuo lapsille <3

      Poista
  8. Aww, nää tonttu/haltijaovet on niin söpöjä, osunut instassa jo monta silmään. <3

    Ihanaa keskiviikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin syntyi jo valmiiksi hankituista jutuista, joten ei tarvinnut mitään uutta ostella. Kierrätysovi :D
      Ihanaa keskiviikkoa Jonna <3

      Poista
  9. marketing multinível é certa aptidão adorável!

    VastaaPoista
  10. Mulle on ollut ihan outo juttu nää tonttuovet ja olen vähän niitä mielessäni mollannutkin, mutta nyt tajuan, että oikeastihan tollanen on ihan mahtihomma, jos on lapsia talossa. En vaan enää muista vissiin niitä aikoja, kun meilläkin pojat oli sen ikäisiä, että niitä tonttuja väijyttiin.

    Melkein käy kateeksi (hyvällä), kun saat ihan työksesi leikkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin hauska juttu noille pikkuisille, jotka vielä uskoo tonttuihin ja joulupukkiin. Mä saan laulella, tanssia, askarrella ja lueskella lähes koska vaan töissä. Voi kun tää homma oliskin vain sitä lasten kanssa olemista, mutta tosi paljon muutekin hommaa joutuu tekemään :)

      Poista
  11. Hey all! Exceptional blog post! I prefer the way talked about Blogger:
    Outi's life. Awesome activity, mate. I always recognize individuals who are capable of producing.

    If only I had formed such a outstanding writing skills.
    I am a student there is nothing will need set up tons of newspapers relentlessly .


    Thinking about doing this, I simply couldn’t just imagine a webiste to take care of the case without it homepage www.youtube.com. In-depth overviews of the largest around the text professional services may help every single user and select a
    correct business enterprise

    VastaaPoista
  12. Gеneralⅼy I Ԁo not read post on blogs, bbut I would like to sɑy
    that this write-up veгy pressured me to take a look at and do it!

    Your writing taste hass been amazed me. Tһank you, very great
    article.

    VastaaPoista
  13. Ihana idea Outi, lapset varmasti oli tuosta ihan innoissaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ovat. Aamuisin pitää aina tarkistaa, että näkyykö tontun jälkiä :)

      Poista
  14. Iiks miten ihana, ollapa pieniä lapsosia niin tekisin heti samanlaisen. Ihana idea <3

    Kivaa iltaa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiia ja ihanaa laivareissua sinulle ❤️

      Poista
  15. Działamy we wszystkich sektorach rynku nieruchomości.

    VastaaPoista
  16. I found that with all the alternatives of athletic
    sneakers I still had problems when it was time to wear them and actually do some walking.

    VastaaPoista
  17. This is really attention-grabbing, You're a very
    professional blogger. I've joined your feed and
    look forward to searching for more of your wonderful post.
    Also, I've shared your website in my social networks

    VastaaPoista
  18. Vastaukset
    1. Joo niin on, lapset ovat ihan täpinöissään :)

      Poista
  19. Pitäähän tontuille oma ovi olla että pääsevät hiippailemaan sisällekin. Meillekin on valmistumassa, vaikka pieniä lapsia ei ole lähimainkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näissä jotain taikaa, oli se ikä sitten mikä vaan :)

      Poista
  20. Ihana! Voin kuvitella lasten, mutta myös aikuisten riemun 😊

    VastaaPoista
  21. In Luber's mind, it is not price it for Nike to lose the serious sneakerheads in favor
    of different prospects who will buy sneakers only once or twice a yr.

    VastaaPoista
  22. Займ на карту мгновенно круглосуточно без отказа минутка
    Займ на карту мгновенно круглосуточно без отказа пенсионерам
    Займы онлайн на карту с 18 лет срочно
    Онлайн займ без банковской карты
    Кредит онлайн на карту с плохой
    кредитной историей
    Оформить кредит онлайн без справок
    Деньги в кредит на карточку

    VastaaPoista
  23. The various kinds of sneakers had been quickly to be
    obvious and footwear producers began to make a distinction between shoes relying on the setting the place the certain folks labored or lived or the gender
    that requested for such luxuries.

    VastaaPoista
  24. Oon parhaillaan tekemässä töissä eteiseen tonttu-ovea ja maisemaa! �� Otan kuvaa ja laitan blogiin kun saan koko höskän kasaan. Oon meinaan piirun verran nähnyt vaivaa sen homman eteen. "Mitä sitä ei lasten vuoksi tekisi"!
    Hieno tuli teinkin ovesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla tulee varmasti paljon hienompi, oot mua etevämpi askarteluhommissa.
      Mukavaa torstai-iltaa TaRa ❤️

      Poista
    2. Höpön löpön! Sulta tulee hienoja, yksilöllisiä tuunailuja. Jokaisessa meissä piilee pieni askartelu sielu. Tosin olen kyllä lapsesta asti ollut kova piirtämään ja ollut koko elämäni jonkin sortin taiteilija sielu. Mutta piirtänyt en ole enää moniin vuosiin, sitäkin pitäisi pitää yllä, kun vaan kerkiäisi! ❤️
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
    3. Kannattaa ehdottomasti herätellä tuo piirtelijäkin henkiin. Kivaa viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  25. Ihana tonttuovi <3 Kiva idea käyttää hamahelmiä koristeissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Nuo hamahelmi kuuset on kyllä aika kivat🌲

      Poista
  26. Ηello, i read your bloog occasionally and i own a similar oone and i
    was just wondering if you geet a lot of spam feedback? If
    soo hhow do youu pгotect against it, any plugin or anything you
    cаn suggеst? I get so much lately it's driving me crazү ѕo any
    support is very mucһ aрⲣreciated.

    VastaaPoista
  27. surface pro 3 mic not working with cortana
    xbox one cortana not working after update
    cortana not working language; http://www.cortanasupport.com/,
    cortana is not supported in the region and language you’ve selected
    windows 10 error start menu and cortana aren’t working
    cortana not working xbox 1 - http://www.cortanasupport.com/ -
    950xl hi cortana not working
    microsoft windows 10 start menu cortana taskbar not working (http://www.cortanasupport.com)
    windows 10 cortana search box not working (http://www.cortanasupport.com/)
    windows 10 critical error start menu and cortana aren’t working solved
    computer says critical error start menu and cortana aren’t working
    cortana not working with groove music
    start button and cortana not working (www.cortanasupport.com)
    start menu and cortana aren’t working error in windows
    10 (http://www.cortanasupport.com)
    critical error sign in and cortana not working
    cortana reminders not working with band 2; http://www.cortanasupport.com/,
    cortana not working in edge browser
    voice recognition not working cortana; http://www.cortanasupport.com/,
    windows 10 cortana not working 2016 (www.cortanasupport.com)
    critical error start menu and cortana aren’t working windows
    windows 10 start menu and cortana not working avast (http://www.cortanasupport.com/)
    windows 10 message start menu and cortana aren’t
    working (www.cortanasupport.com)
    cortana not working group policy (www.cortanasupport.com)
    what to do if start menu and cortana aren’t working in windows 10
    search on task bar and cortana not working
    cortana not working windows 10 powershell
    cortana technical support
    cortana not working windows 10 updates
    start menu and cortana aren’t working solution (http://www.cortanasupport.com)
    fix cortana and search not working windows 10

    VastaaPoista
  28. Welcome to All Slots Canadian On-line On line casino.

    VastaaPoista
  29. Howdy just wanted to give you a quick heads up and let you know a few of the pictures aren't
    loading correctly. I'm not sure why but I think its a linking
    issue. I've tried it in two different web browsers and both show the same results.

    cheap MLB jerseys

    VastaaPoista
  30. Hieno ovi tontuille. Kyllä nyt tontut löytää perille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat jo löytäneet, aika jännää on täällä :)

      Poista
  31. Ihana tontun ovi. :) Kyllä nyt tonttu löytää mihin paikkaa pitää mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttu oli taas yhtenä aamuna paikalla, minä näin. Oli syönyt meidän näkkileipää :D

      Poista