torstai 12. lokakuuta 2017

Kukkia pipo tulvillaan



Työkaverini osasi vinkata minulle Eurokankaan myymälästä Isossa Omenassa.
Se oli kuulkaa menoa sitten.
Siellähän oli vaikka mitä ihanaa.
Oma silmä hakeutui heti trikookankaisiin, koska halusin itselleni taas uuden pipon.
Olen tehnyt muutaman tummemman pipon aiemmin itselleni, joten nyt oli aika valita vaalea kangas.


Kukista en juuri mitään tiedä, mutta näyttäisi kyllä neilikoilta kovasti nämä kankaan kukat.
Erilaisia pipo-ohjeita on netti pullollaan ja omani tein hyväksi havaitulla ohjeella, jonka näet TÄÄLTÄ!


Ompelin kaikki saumat saumurilla.
En osaa vaihtaa saumuriin vaaleita lankoja (myöntää hän nolona), joten ompelin näillä tummilla sitten.
Onneksi saumat ei näy ulospäin.


Tällainen siitä tuli.
Pituuden mittauksessa kävi pikku moka ja siksi piposta tuli hiukkasen liian pitkä.
Tämä on kuitenkin helppo korjata.


Inhoan vaatteissa roikkuvia ripustusnauhoja ja yleensä leikkaankin ne irti.
Olen näitä säästellyt erilaisia askarteluja varten ja nyt tällaisia sitten tarvittiinkin.
Onneksi oli kaksi saman väristä tallessa.


Kivat rypytykset sai näillä nauhoilla tehtyä.
Nyt pipo on viimeinkin valmis.
Tässähän ei oikeasti mennyt kuin 10 minuuttia.


Tämä kangas on kyllä tosi ihanaa!


Kiva oli saada nyt tällainen vaalea pipo, koska lähes kaikki ulkovaatteeni muuten ovat mustia.

Mukavaa torstaita teille kaikille!


26 kommenttia:

  1. Pipoja ei ole koskaan liikaa ja miksei syksyllä voisi pukea päällensä jotakin vaaleaa! Tykkään kuosista ja rennosta mallista - hyvästi huono hiuspäivä : )

    VastaaPoista
  2. Niin suloinen pipanderi, senkin söpöliinus siellä <3 Ihquisaa päivää ihana <3

    VastaaPoista
  3. Miten mä en oo tajunnut, että siellä on Eurokangas? :D Täytyypä mennä käymään.
    Tosi söpö pipo, ihanat värit. <3 Mukavaa torstaita sinullekin Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurokangas on tokassa kerroksessa. Jos nouset finnkinon rappusia ylös ja käännyt oikealle, on aika lähellä siinä.
      Ihanaa torstaita Piiuli <3

      Poista
  4. Ihanan raikkaalta näyttää vaaleapohjainen kangas!

    VastaaPoista
  5. Kangaskaupat ovat ihania. Mähän en osaa edes oikein tehdä mitään kankaista, mutta menen aina ihan sekaisin täällä kangaskauppakadulla. Mukavaa torstai-iltaa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä haluaa aina tehdä vaikka mitä, mutta en minäkään osaa mitään hienoa ommella ja silti vaan hamstraan näitä kankaita :D
      Kivaa iltaa sulle Jael <3

      Poista
  6. Tosi kiva kangas! Ja pipot pelastaa päivän kun päivän. Silloin on hyvä kun on mistä valita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä ja työssäni olen paljon ulkona, joten ei passaa pään palella :)
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  7. Aivan ihana pipo! Olis ihan mun(kin) näköinen kangas, mutta mulla ei kärsivällisyys riitä itse-ompeluun, joten täytyy tyytyä kaupan valikoimiin, jotka on enimmäkseen tylsiä, mutta pakko tunnustaa, että mulla on pipoja vaikka muille jakaa. Ja olen kyllä kymmenittäin jakanutkin, mutta silti :). Vaan minkäs teet, kun näillä keleillä on niin kiva vetää pipo korville.

    Terkkuja ja ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sellainen hikipää, että on hyvä olla vaihtopipoja reilusti. Ai sä hamstraat pipoja :)
      Ihanaa viikkistä Annukka <3

      Poista
  8. Kiva pipo! Harmittaa vähän, etten osaa olenkaan ommella, vaikka elanto on tullut tekstiilialalta jo parikymmentä vuotta. Nytkin työhuoneessa on toistakymmentä kangassäkkiä, joista pitäisi vaan päästä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei muuta kun harjoittelemaan ompelua. Jos minulla olisi tilaa, voisin tulla nappaamaan sinulta niitä kankaita.
      Kivaa viikonloppua Lumo <3

      Poista
  9. Ihana kangas ja pipo, tuli mieleen, että tuosta olsi tullut ihana kesämekko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten olisi, sellainen kevyen kesäinen.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  10. Hieno pipo!

    Juur viime viikol työkaveri kertos, että hänen äitinsä ei pura saumurista lankoja, kun niitä vaihtaa. Katkaisee kuulemma vanhan langan ja solmii uuden värin sen päähän. Siintä sit "kulkeutuu" eteen päin ja kait se solmukohta sit jotenkin poistetaan :)

    Terveisin yks, joka ompelee tavallisella koneella joskus ja jouluna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain saman saumurivinkin ompelija ystävältäni, joka laittoi minulle langat paikoilleen :)

      Poista
  11. Tulipa ihana pipo, voisin itsekin tuollaista pitää!
    Ihanaa viikonloppua, Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyjen perusteella tämä pipo sopisi sulle todella hyvin.

      Poista
  12. Kaunis kuosi kankaassa ja nyt se koristaakin hienosti pipoa. Sille onkin pian käyttöä jo kunnolla, kun aamuisin melko kylmä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä polkaisen töihin sellaisella haipakalla, että parasta on olla pipo päässä ja hanskat kädessä :)

      Poista