tiistai 1. elokuuta 2017

Mansikkamuru



Mansikat on tänäkin kesänä olleet ihanan makeita ja maistuvia.
Mansikoita ollaan napsittu sellaisenaan, laitettu niitä jäätelön sekaan ja päätinpä tehdä niistä myös murotaikinaan piirakan.


Murotaikina:

3,5dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
100g margariinia
1 kananmuna
0,5 L mansikoita


Sekoita ensin kuivat aineet, jonka jälkeen puristele taikinaan pehmeä margariini.
Lisää vielä kananmuna ja puristele se myös taikinan sekaan.
Puolet taikinasta levitetään vuoan pohjalle painelemalla.


Puolitin mansikat ja asettelin ne piirakkapohjan päälle.
Tässä voi käyttää myös pakastemansikoita.
Mansikoiden päälle murustellaan loppu taikina.


Paista 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.


Piirakan ollessa uunissa, vispasin kermavaahdon valmiiksi.
Lisäsin kermavaahtoon tomusokeria tavallisen sokerin sijaan.


Mansikkamuru on valmista.
Näyttää niin herkulliselta.


Mansikkamurun kanssa ei tarvitse hienostella.
Napataan vuoasta isolla lusikalla palanen lautasella ja päälle vähän (tai vähän enemmän) kermavaahtoa.
Aivan taivaallisen hyvää ja kesäistä!

Herkullista tiistaita ihanuudet <3


32 kommenttia:

  1. Oijoi,miten ihanaa! Pakko napata ohje talteen;)

    VastaaPoista
  2. Voi nam! Olen niin patalaiska taikinoiden tekijä, että varmaan nappaisin kaupan pakastealtaasta valmistaikinan - samalla kuin ostaisin mansikat.
    Ja vaniljajäätelöä! Kiitos inspiraatiosta, täytyykin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tekee kuule ihan muutamassa minuutissa ja varmasti on parempaa kuin kaupan piirakkapohja. Testaa ja tule kertomaan mitä tykkäsit :)

      Poista
  3. Kiitos piirakan ohjeesta, olen juuri lähdössä Tampereelle viemään yhtä lomalaista junalle ja Tammelantorille mansikoita ostamaan.Oman maan vähäiset mansikat ovat vielä raakileita, mutta vadelmia jo saa syödäkseen. Oikein leppoisaa elokuuta teidän nurkille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan jo muutamia mansikoita päästy napsimaan omalta pihalta ja kaikki metsämansikat on jo syöty :)
      Ihanaa elokuuta sinulle täältä Espoosta!

      Poista
  4. Näyttää hyvältä! Mitään murupaistosta en ole tänä kesänä vielä tehnytkään, yleensä teen kivellisistä hedelmistä elokuulla muutaman kerran, nämä kun ovat ohjeita joita voi varioida loputtomiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen kerta kun minä teen tätä mansikoista. Aprikooseista tulee muuten kanssa aivan ihana!

      Poista
  5. Oon kyllä taas laihdutuskuurilla, mutta jotain hyvää pitää joskus saada, muuten se kuuri ei onnistu.
    Tuota mä teen, kiitti ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vaan. Herkkupäivä pitää välillä olla, vaikka muuten olisikin laihiksella :)

      Poista
  6. Murupiirakka on ihan parasta, taisin viimeksi tehdä raparperista, nyt täytyy tehdä mansikoista, niin herkulliselta näyttää, nam :). Aurinkoista päivää sinulle Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hyvää mansikoista tehtynä. Sellainen syntisen hyvä herkku :D
      Ihanaa elokuun ensimmäistä sinulle Sari <3

      Poista
  7. nam...menis varmaan vaniljajäätelönkin kanssa!
    Itse kyllä söisin mansikat siltään tai smoothiena taipirtelönä tai rahkan kanssa tai... :)
    Mukavaa elokuun ekaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menis hyvin jäätelönkin kanssa, siinä oot oikeassa. Kiva aina testailla peruspiirakoita eri täytteillä.
      Kivaa elokuun alkua sinullekin Satu <3

      Poista
  8. Oh, nam. Mansikat tosiaan ilmeisesti pitää tällaisestä viileästä kesästä, koska olen huomannut saman, niissä on aivan erityinen makeus ollut. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan makeita on kyllä ollut mansikat ja kiva kun omalta pihaltakin niitä pääsee napsimaan.
      Ihanaa elokuun alkua sulle Jonna!

      Poista
  9. Onnomnom....nyt juuri haluaisin tuota ja paaaaaljon kermavaahtoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritin hienostella, että muka vähän kermavaahtoa. Hyvä kun mansikkamuru edes näkyi kermavaahdon alta :D

      Poista
  10. Nam, mansikat ovat kyllä niin namia:) Minun täytyy täällä odotella joulukuuhun ,tai ehkä niitä saa jo marraskuussa, kun mansikat taas kypsyvät täällä. Eli pitävät viileästä sillä täällä ne ovat parhaimmillaan talvella kun yöt ovat viileitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi siis ovat niin makoisia täällä, koska kesä on ollut kuin syksy tänä vuonna! Odotettavissa oikein ukkosmyrskyjä vielä tällä viikolla!

      Poista
  11. Aivan ihana mansikkaleivonnainen! Tämän ohjeen nappaan talteen. Jäätelöä mietin tuon murujutun kanssa.
    Kiitos Outi ja ihanaa alkanutta elokuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelö on tämän kanssa varmasti myös tosi hyvää. Pitääkin seuraavana aurinkopäivänä testata :)
      Ihanaa elokuun alkua Tuula <3

      Poista
  12. Mielenkiintoinen ja uusi resepti: on totuttu liittämään mansikat kermakakkuun.Täytyy kokeilla. Minulla on oma mansikkamaa. Pieni ja vaatimaton. Mutta kyllä sieltä joka päivä saa satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan satoa keräilemään ja mansikkamurua leipomaan.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marja!

      Poista
  13. Voi nam mitä herkkua olet tehnyt...onnistuisikohan multa..ihan pakko kokeilla!Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin onnistuu, sormet vaan taikinaan ja toimeksi :)
      Ihania leipomishetkiä Kristiina <3

      Poista
  14. Pakko munkin kokeilla, niin herkun näköistä <3

    VastaaPoista