perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kun loma ei tunnukaan lomalta



Olen ollut nyt lomalla kolme viikkoa ja muutama olisi vielä edessä.
Minusta loma vain ei ole tuntunut lomalta.
Olen kyllä nukkunut pitkään ja rentoillutkin, mutta mieli ei ole lomaillut.
Tunne on todella ikävä ja alkaa ärsyttämään minua ihan toden teolla.

En osaa jotenkin nauttia vapaista.
Minulla on koko ajan mielessä, että kohta pitää taas palata töihin.
En voi omaa työtilannettani täällä blogissa tämän enempää avata, mutta tiedän tämän tunteen johtuvan juurikin tuosta tilanteesta.

Kaikki pidempään blogiani lukevat tietävät, että pidän työstäni lasten kanssa.
Mielestäni olen siinä vielä varsin hyvä.
Lisäksi tykkään kaikista paperitöistä, joita saan tehdä hoitotyön lisäksi...Voitteko kuvitella?
Kuten voitte huomata, tykkään työstäni ja parastahan on hyvät työkaverit.

Nyt tarvitsenkin teidän neuvoja!
Miten saan tuon mielenikin lomalle?
Kaikki neuvot otetaan vastaan, tilanne on nyt sen verran akuutti.



Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3




46 kommenttia:

  1. Voi sinua Outi ♥

    Olisiko hyvä jos pystyisit edes muutamaksi päiväksi vaihtamaan maisemaan pois kotiympyröistä? Ehkä silloin myös ajatukset työstä jäisivät taka-alalle ja saisit sen kaivatun lomamoodin päälle. Vaikka pikku reissu Tallinnaan tai Tukholmaan. Tai sukuloimaan/ystävien luo muualle Suomeen.

    Tai olisiko joku kiva hemmotteluluhoito tai rentouttava hieronta nyt paikallaan. Luontoretki vaikka Nuuksioon tai merenrannalle perheen, miehen tai sydänystävän kanssa. Tai picnic :)

    Halaus ja hyvää loman jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla nyt tuntuu olevan luulo, että en ole käynyt missään. Olen kyllä käynyt ja ottanut jo pariinkin otteeseen irti arjesta, mutta kun tuo mieli ei suostu lomalle jäämään. Kroppa lomailee jo melko hyvin :D
      Kiitos Marjo neuvosta <3

      Poista
  2. Voihan hitsit, miten kurja tilanne :(. Loman pitäisi olla lomaa mielelle ilman stressin häivää, mutta voin niin hyvin kuvitella itseni sun paikalle ja tiedän, että ajatus töihin paluusta vaan stressaa sitä enemmän ja enemmän mitä lähemmäksi, mitä se tulee. Ei kivaa.

    Olisko sulla/teillä mahdollisuus lähteä johonkin hetkeksi kokonaan pois tutuista ympyröistä? Eikä edes mihinkään ystävien tai sukulaisten luo, vaan johonkin ihan muualle? Kotinurkissa ei niitä omia ajatuksiaan pääse pakoon, mutta muualla tulee huomaamatta keskityttyä ihan muihin juttuihin ihan vaan vaikka katselemalla ihmisiä ja maisemia, vaikkei mitään sen kummempaa tekiskään.

    Ja ihan satavarmasti osansa on myös näillä "kesäkeleillä". Kyllä me tarvitaan aurinkoa mielelle, kun suurimman osan vuotta kumminkin vaelletaan pimeydessä ja kaikenmaailman loskassa ja märässä.
    Ja sikäli mikäli ennusteet nyt yhtään pitää paikkaansa, niin kelit alkaisi muuttua aurinkoisemmiksi tästä pikkuhiljaa.

    Lähetän sulle täältä halit ja sellasia virtuaalisia auringonsäteitä, kun en muutakaan osaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä käyty muuallakin, en masistele täällä kotinurkissa vain :) Tekemistä kyllä piisaa ja paljon olenkin touhunnut. Ajatukset vaan vetää koko ajan tuonne työkuvioihin. Kun olisi rahaa ja takuu selviytymisestä, niin tilanne olisi jo ihan toinen.
      Kiitos halista Annukka, halit auttaa aina <3

      Poista
  3. Heissan Outi, sun pitää lähträ pois tutusta ympäristössä, yleensä se auttaa. Aurinkoista viikonloppua sinulle ☀️🌺❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole auttanut ympäristön muutokset, sitäkin on kokeiltu. Ehkäpä pitää alkaa miettiä jotain radikaalisempia toimia.
      Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  4. Hei Outi! Kurja tilanne. Mä ehkä yrittäisin keksiä jotain puuhaa, jonka aikana työasiat ei pyöri mielessä. Tai viettäisin aikaa sellaisen henkilön kanssa, joka saa ajatukset muualle. Itse saan myös paljon apuja luonnosta. Kauniista maisemista ja metsistä. Päiväretkistä johonkin ihanaan paikkaan. Tsemppiä! Toivotaan että lomamoodi tarttuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olikin kivasti puuhaa tuossa omalla takapihalla. Heti sitä saa kummasti energiaa tuosta auringosta. Kohta vielä kauppareissu ja se ois sit siinä.
      Tällaiset aurinkoiset säät selvästi auttavat.
      Mukavaa viikonloppua Kati <3

      Poista
  5. Mä ehdotan myös pientä irtiottoa! Jos oikein alkaa nyppiä, onko sulla mahdollisuutta ottaa vuorotteluvapaata? Mulla se auttoi ihan valtavasti.

    Mulla on ollut tänä kesänä vähän samat fiilikset, ei tunnu lomalta, mutta mulla se johtuu ilmoista. Olen niin sääriippuvainen. Toivottavasti saat lomamoodia vähäsen päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotteluvapaita ei kai saa tällä hetkellä kauhean helposti. Kiva kuulla, että se on sulle auttanut. Sekin on kyllä käynyt mielessä. Toden totta, tuo sää on verottanut fiilistä varmaan puolella. Tänään heti ollut iloisemmalla mielellä, kun aurinko on niin kauniisti paistanut. Aamukaffetkin sain ulkona juotua ja vähän aurinkoa otettua.
      Ihanaa viikonloppua Marjukka <3

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä jo saitkin työssä yllä, vielä tulisi mieleeni rentoutusharjoitukset, vaikkapa mielikuvamatkailun merkeissä. Ja hemmottelua tarvitset myös ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemmottelu auttaa aina. Huomenna ainakin pääsee räkättämään ja rentoutumaan kun pikkusiskoni saan kylään meille.
      Kivaa viikonloppua sinulle Pirkko <3

      Poista
  7. Moi Outi!
    Niin kuin aikaisemmat ovat jo kommentoineet, voi olla, että pieni irtiotto auttaisi...ehkä.
    Huomaan itse painiskelevan hieman saman ongelman kanssa. Pidän opettajan työstäni valtavasti, mutta syksyllä alkava opiskeluni ja sivutoiminen sisustustyöni ehkä jossain määrin "ahdistavat", positiivisessa mielessä. Sisäinen ristiriitani varsinaisen työ ja tämän muun välillä aiheuttavat levottomuutta ja jopa tyytymättömyyttä...haluaisin (ehkä) irrottautua kokonaan tuota opettajan työstä, mutta siihen minulla ei vain ole rohkeutta riittävästi. Tätä asiaa on tullut pyöriteltyä jo jonkin aikaa ja ehkä lomien päättyessä tilanne rauhoittuu, kun pääsee "tositoimeen". Tavallaan ymmärrän tilanteesi ja siksi sanonkin, että vain sinä itse voit tehdä asialle jotain...ehkä myös pieni itsetutkiskelu voisi olla (itse kullakin) paikallaan...<3
    Isot halaukset täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epävarmuus kaikesta on ihan pahinta. Minun pitää ilmeisesti alkaa miettimään näitä työkuvioita ihan kokonaan uudestaan. Viihdyn kyllä työssäni ja rakastan työkavereitani, mutta tämä stressitaso alkaa jo olemaan liikaa. Edes kolme viikkoa (jo) lomalla ollessa ei ole auttanut yhtään. Haleja myös sinne Satu <3

      Poista
  8. Mäkin olen pienen irtioton kannalla, pois kotikulmilta. Aivot narikaan, hyvää ruokaa ja seuraa, ja ei todellakaan mitään kaappien siivouksia tms..

    Toivon, että lomailo ja rentous löytyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtiottoja on nyt testattu, toimii hetken ja sitten taas masistelen :).
      Tänään on ollut ihana päivä, kiitos kauniin sään, miehen halien ja lasten naurun ansiosta. Kyllä tää varmaan joskus helpottaa.

      Poista
  9. Kuulostaa tutulta, olen ollut noissa fiiliksissä aikaisemman työpaikan aikana. Sen olen huomannut, että pienikin irtiotto arjen ympyröistä tekee ihmeitä, oli se sitten matka kauemmas tai ihan kotiseudulla paikkoihin, joissa tulee harvemmin käytyä tai sitten meren rannalle vaikkapa piknikille. Tai miten olisi matka Fiskarsin kauniisiin maisemiin?

    Toivottavasti saadaan pian kunnon aurinkoisia säitä ja lomamoodi löytyisi teilläkin, vaikkapa matkalla lähiseudulle!

    Virtuaalihalaus ja hyvää viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ottanut irtiottoja kotikuvioista. Ne auttavat sen hetken, mutta koko ajan oikeastaan on taka-alalla nuo työkuviot. Tänään onkin aurinko hellinyt meitä oikein kunnolla, kävin itsekin imemässä energiaa tuolla takapihalla.
      Mukavaa viikonloppua Mia <3

      Poista
  10. Nyt on pakko todeta, että olen neuvoton, koska takana tuntuu olevan suurempi ongelma/huoli mikä jäytää. Ei se sielu ja sydän lepää, jos taustalla painaa työstressi. Voi vaan kuvitella, miten rankkaa teillä töissä on, vaikka muksut on tietenkin ihania <3.

    Siksi nyt ihan neuvottomana annan täältä ison halausrutistuksen ja yritän välittää voimaa sinulle rakas Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on, kun itse työtä en koe liian rankaksi, vaan muu tilanne on ajanut minut ja varmasti myös työkaverini tähän tilanteeseen. Onneksi meidän työssä ei työt lopu, niin kauan kun ihmiset tekee lapsia.
      Ihanaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  11. Kun irtiotto ei riitä, ja jos syynä on juurikin jollain lailla työstä johtuva stressi, niin olisiko sinulla mahdollisuus käydä juttelemassa jonkun kanssa. En tiedä miten teillä on työterveys järjestetty, mutta itse kävin suoraan lääkärin kanssa juttelemassa aikoinaan tilanteestani. Neutraalille ihmiselle jutteleminen oli todella hyvää tekevää (minulle). Minä pystyin myös silloin ottamaan vuorotteluvapaata, mutta kuten sanoit, sen ehtoja on kiristetty, eikä sen saaminen ole nyt ihan helppoa.

    Vaikka työstään pitäisikin ja työkaveritkin ovat ihania, niin siltikin työtilanteesta tai työpaikan erilaisista tilanteista voi olla stressaantunut. Sen vuoksi onkin joskus tosi vaikeaa ymmärtää itseään, mieltään tai kehon reagointia. Itselleni helpostusta toi enimmäkseen se, että huomioin miten puhuin itselleni itsestäni, yritin saada rentoutettua päätäni ja kehoani mahdollisimman paljon (liikunta ja hiljentyminen ovat parhaita keinoja tähän). Ja kuten tuossa aiemmin kerroin niin ongelman syyn (ei oireen) löytämisestä siitä juttelemalla.

    Toivottavasti saat tehtyä vielä tosi montaa kivaa asiaa lomallasi. Katso itseäsi peilistä ja hymyile sille naiselle, joka vastaasi katsoo. Ja muista, että olet tosi ihana (vaikkei siltä aina tuntuisikaan) ja ehkä juuri siksi muista vielä useammin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvailit juuri oikein tilannettani, työ itsessään ei stressaa vaan työtilanne. Tiedätkö myös mitä, se että sanoin ääneen ja kirjoitin täällä auttoi myös. Läheiset ihmiset toki tietävät tarkkaan mikä tilanne meillä on töissä, mutta niitä en voi avata täällä enempää. Tänään olikin muuten hurjan kiva päivä, joten voin sanoa, että ei koko loma ole pilalla kuitenkaan.
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Itse olin liian arka luopumaan tutusta ja "turvallisesta" työpaikasta. Pelkäsin miten selviäisin tulevaisuudessa. Siinä kävi sitten niin että nyt on pakko selvitä kun pitkän sairastelun jälkeen jouduin eläkkeelle. Eli jälkikäteen ajatellen minun olisi pitänyt vaan rohkeasti lähteä muualle. Kyllä elämä kantaa, aina jotenkin. Haleja ja tartu toimeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kannustava kommentti. Osui ja upposi, tiedät kyllä mitä tarkoitan.
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  13. Voi Outi, mäkin aavistan että taustalla on pidemmän aikaa jatkunut kuvio ja se on todella harmillista. Mun mielestäni kannattaisi harkita sitä vuorotteluvapaata, vaikka sellaisen saamista onkin kiristetty. Mutta ehkä sitä voisi yrittää?

    Voimia kuitenkin ja ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä fiilis vielä jatkuu pitkään, sitten kyllä täytyy tosissaan alkaa miettimään kaikkia kuvioita uudestaan. Kiitos tsemppauksesta ja ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Nyt kun on kesä teillä ja ihanan vihreää niin sehän sopii hyvin retkeilyyn.Ehkä sellainen saa ajatuksesi enemmän lomamoodiin ,mutta tiedän että kun työasiat rassaa niin se ei ole helppoa. Hyvää viikonloppua Outi:) Tsemppihalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin heti tänään, että kun aurinko paistaa on mielikin virkeämpi.
      Ihanaa viikonloppua Jael <3

      Poista
  15. Hei Outi! Olen ollut eläkkeellä jo vuosia, mutta töissä ollessani ajatusteni nollauspaikka oli lappi. Mitä pohjoisempana, sen parempi. Jäämeren rannikko pohjois-Norjassa sai ajatukseni täydellisesti pois työasioista. Kiire unohtui ja mahtavat maisemat saivat mielen rauhoittumaan. En tiedä, onko tuo sinulle mahdollista, mutta minulle se auttoi. Kaikesta huolimatta ihanaa loman jatkoa sinulle! -Raija-

    VastaaPoista
  16. Kuulostaa vähän siltä, että kaipaisit pidempää irrottautumista työstä tai jotain uutta. Jos on kauan tehnyt samaa työtä ja vaikka siitä pitäisi, niin voi tulla katto vastaan, varsinkin työn ollessa hektistä ja jatkuvasti stressaavaa. Itselleni kävi niin, uudet tuulet oli pakko keksiä. Vaikeita juttuja, eikä koskaan ole helppoja päätöksiä tuollaiset. Halausrutistus täältäkin sinne! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halit tulee aina tarpeeseen, kiitos <3
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  17. Moi! Mulla vähän sama tilanne. Välillä on ihan mahtava lomafiilis, mutta sitten totuus iskee enkä vaan osaa rentoutua. Kuulostaa kliseeltä, mutta ainoa mikä auttaa on asenteen muutos. Eikö kuulosta helpolta? En ole nimittäin itsekään siiihen pystynyt, vaikka olen mindfulnesstyyppi ja mulla on varmasti positiivinen asenne, oon hakenu uusia näkökulmia ym. Ootko käynyt puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa asiasta? Työasiat on monesti sellasia, että kun niitä käy läpi esim. työpsykologin kanssa, niin helpottaa kummasti. Tosin mä kävin psykologillakin ja silti ahistaa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen tilanne, että se tulee ratkeamaan nyt syksyn aikana. Mutta sellainen epätietoisuus vie hitosti voimia. Ikävää kun työnantajat ei ajattele miltä se meistä työntekijöistä tuntuu. Kiitos vinkeistä, katsotaan mitä syksy tuo tullessaan.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  18. Voi, Outi. En oikein tiedä, mikä auttaisi. Olisiko matka? Mutta sanoit jo reissanneesi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja vielä o luvassa yksi reissu... Ihanaa. Aika varmasti auttaa tässäkin.
      Mukavaa viikonloppua Satu ❤️

      Poista
  19. Outi ihana, miten paljon huippuvinkkejä oletkaan saanut <3.

    Tauko tekee lähes poikkeuksetta terää, mutta sellaista olet siis jo kokeillut. Sulje ainakin some-kanavat toviksi, äläkä seuraa, mitä muille kuuluu. Erityisesti juuri nyt, kun kaikki kirmaavat onnellisina kesälaitumilla, aurinkoiset hehkutukset eivät välttämättä edesauta omaa olotilaasi. Ota tauko vaikka jopa bloggaamisesta. Kyllä sinun lukijasi jaksavat sinua odottaa. Tee hetkeksi ihan jotain muuta kuin mitä normaaliarkesi on. Älä mieti syksyä juuri nyt. Yritä ottaa hyvät hetket irti jäljellä olevasta lomastasi: olet ne aidosti ansainnut.

    Minttu-Marian yllä olevat ajatukset ovat myös oivallisia. Työnohjaajat ovat olemassa juuri sinun tilanteessasi oleville. He eivät ratko pulmia puolestasi, mutta auttavat saamaan ajatuksesi töiden osalta uusille urille. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta ammattityönohjaajaan juuri nyt, hyvä ystäväkin on korvaamaton. Puhuminen auttaa aina - useammin kuin yhden illan verran <3.

    Ei ole oikeasti mitään niin synkkää, ettei ole jotain hyvääkin. Kaiken ikävän keskeltä sitä ei vain itse huomaa.

    Halaus ja lämpimiä ajatuksia Outi <3 <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan kauhukseni, että ihmiset ottavat nyt huoleni aivan liian vakavasti. Pitää varmasti tehdä joku korjauspostaus. Toisten onnistuneet lomat eivät vaikuta negatiivisesti minuun, päin vastoin. Ihanaa, että toiset voivat lomastaan nauttia täysillä. Halauksia sinullekin ❤️

      Poista
  20. Voi ei, mutta ymmärrän sua. Mietin, että olisko mitään mahdollisuutta vaikka ihan 1-2 päiväksi irtiottoon pois tutuista maisemista. Itse huomaan, että vasta tästä kotiympyrästä irrottautuminen auttaa siihen, että saan rentouduttua kunnolla. Se ei tarvi olla kuin vaikka päivä toisessa kaupungissa niin jotenkin sitä huomaa olevansa erilaisessa olotilassa.

    Aurinkoa lauantaihin ja toivotaan, että edes loppulomasta alkaisi lomafiilis löytymään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen pikkureissu on vielä tulossa. Onneksi tuo ilma nyt näyttää ainakin paremmalta.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jonna ❤️

      Poista
  21. Voi eikä. Onpa harmillista. Ajatusten kääntäminen on hankalampi homma, jollei voi unohtaa stressin lähdettä. Voin vaan toivoa, että saisit ajatukset tähän hetkeen sen takia, ettet nähtävästi voi lomalla asioita töissä muuttaa. Jos sielläkään. Murehtimalla menetät lomasi. Mille et voi itse mitään, anna olla. Olet riittävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan sinun kommentillasi asian ytimessä. Ajatus ei katoa, eikä ratkaisua tule, vaikka lähtisin Nepaliin asti.
      Pitää vain odottaa ja toivoa parasta. Pari päivää on ji tuntunut lomalta, säille kuuluu siitä kunnia.
      Ihanaa sunnuntaita Viltsu ❤️

      Poista
  22. Voi että, täällä näköjään sama fiilis kuin itselläni. Mietin just, että missähän vaiheessa tämä elämä on kääntynyt tällaiseksi ajatteluksi, kun on loma vasta puolivälissä, että voi ei, kohta tämä on loppu! Ärsyttävää ja tietyllä tavalla ahdistavaa.
    Itsellä toimisi pois kotikulmilta lähtö, mutta olen vähän sitä mieltä, että kesäaikaan en Suomesta halua lähteä, jos vain säät ovat vähänkin kesäiset. No sitä ei ole kauheasti tänä kesänä ollut, mutta nyt näyttäisi muuttuvan sääennusteiden mukaan. Itse asiassa eilen sitten vihdoinkin vietin päivän Helsingin keskustassa, enemmän Espalla. Johan tuli lomafiilis, aurinko paistoi ja oli lämmin. Alkoi vihdoinkin tuntua lomalta!
    Pois kotoa, vaikka vain toiselle paikkakunnalle, se jeesaa itselläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt fiilistellyt pari päivää. Säällä näyttää olevan oletettu suurempi merkitys minulle. Ihanaa sunnuntaita Heli <3

      Poista
  23. Anna itsellesi lupa stressata työasioita. Monesti ku antaa tunteiden ja muiden tulla vaan ni ne sillain helpottaa edes vähäksi aikaa. Tai pidät joka päivä vartin murehtimistauon, jos sitten muun ajan pystyis ottaan lunkimmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että kun sain asian tänne blogiin purnattua ja kavereiden kanssa vielä käytyä läpi, niin olo on ollut huomattavasti keveämpi sen jälkeen.
      Ihanaa viikkoa sinulle Laura <3

      Poista