maanantai 3. heinäkuuta 2017

Erotiikkaa, possuilua ja suunnitelma




* yhteistyössä BookBeat

Calender girl kesäkuu

Joka paikassa näkyy vanhoja miehiä ja heidän käsipuolessaan roikkuvia onnenonkijoita.
Näin Mia ajatteli kun saapui Washingtoniin, politiikan keskukseen.
Warren Shipley palkkasi Mian omaksi käsipuolessaan roikkujaksi.
Toisin kuitenkin kävi, väliin tuli toinen mies.
Kuka tämä mies oli, se teidän täytyy selvittää itse!


Kirja kuuluu Calender girl sarjan 12 kirjan sarjaan.
Tämä kirja on sen kuudes osa.
Jokainen osa kertoo eri tarinan samasta Miasta, joka toimii maksullisena seuralaisena varakkaille miehille, aina kuukauden verran kerrallaan.
Kirja on k-18 materiaalia.
Sanoja, jotka saavat jopa tämän bloggaajan punastumaan.
Kuuntelin tämänkin kirjan, mutta oikeasti tämä olisi pitänyt lukea.
Jotenkin se, että kuulet toisen lukevan eroottista tarinaa, ei tuntunut kovinkaan eroottiselta.
Mitä tästä opimme?
Erotiikalla sävytetyt kirjat kuuluu lukea, ei kuunnella :)

Töissä kuuntelimme lasten kanssa Siiri ja kamala possu kirjan.
Tämä kirja sopi kivasti 3-5 vuotiaiden kanssa kuunneltavaksi.


Seuraavaksi kirjaksi olen valinnut Sophie Kinsellan Kuka on pomo kirjan.


Maalaistyttö Katie taitaa markkinoinnin salat. 
Vain itsensä markkinoinnissa hän ei ihan pärjää, vaikka päivittää sometilejään minkä ehtii.
Kun Katie palaa kovasta Citystä maalle ja tarttuu toimeen isänsä vihermatkailuhankkeessa, niin eipä aikaakaan kun Lontoon trendikkäimmät tyypit jonottavat pääsyä maatilan luomuruoan lähteille.
Jonossa seisovat myös Katien entinen pomo ja pomon pomo, upea Alex.

BookBeat antoi minulle myös mahdollisuuden jakaa teille linkin josta pääsette testaamaan BookBeatia kuukauden verran täysin ilmaiseksi.
Käypä siis rekisteröitymässä tämän linkin kautta, niin saat edun käyttöösi.


Mukavia kuuntelu ja lukuhetkiä teillekin!


24 kommenttia:

  1. En ole ikinä kuunnellut yhtään kirjaa ja ihan äsken en ole myöskään lukenut.. Pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuuntelen kokkaillessa ja ennen kuin menen nukkumaan. Rentouttavaa puuhaa!

      Poista
  2. Tuo Calendar girl on minulla odottamassa listassa. Hyvä, kun kerroit, että se pitää lukea. Tällä hetkellä tuo kuunteleminen on minulla numero yksi.
    Kivaa maanantaita Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan lukea, posket punaisina :)
      Ihanaa maanantaita Tuula ❤️

      Poista
  3. Loistavaa, tänne täytyykin kirjautua loman kunniaksi, kiitos :)
    Kuunteluhetkiä sinulle Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostuit. Bookbeatilla onkin kivasti kirjoja joka makuun.

      Poista
  4. Mä voin just kuvitella, jos jonkun Fifty Shades of Grayn kuuntelis äänikirjana, se voi olla jotenkin vaivaannuttavaa. :D Sophie Kinsellat on mun lemppareita silloin kun pystyn lukemaan, ne on kivan kevyitä ja helppolukuisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, kiva saada kuunnella jotain vähän kepeämpää välillä.
      Vois vähän puna nousta poskille fifty shades of greytä kuunnellessa :)

      Poista
  5. Mä oon kuunnellut vain lasten äänisatuja, mutta itse asiassa viisin alkaa kuuntelemaan kirjoja työmatkalla ja esim. pihahommia tehdessä, kun ei oikein muuten tuota aikaa tunnu olevan. Tosin jotenkin se itse lukeminen ja kirjan tuoksu ja tuntu käsissä on osa viehätystä. Toisaalta, ehkä nuo äänikirjat vain ovat luonnollinen jatkumo kirjoista ja elokuvista. Olen vain suhteellisen hidas lämpenemään uusille asioille.

    Tuo Kinsellan kirja menee omalle lukulistalle. Se on varmasti sellaista sopivan kepeää kesälukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt viime aikoina itselleni niin kiirettä, että tuntuu olevan ainoa mahdollisuus vain kuunnella kirjoja. Kiva tällainen vaihtoehto kuitenkin.
      Mukavaa viikkoa sinulle Tuija ❤️

      Poista
  6. Mulle ihan täysin uusi tuttavuus. Vai pitäiskö sanoa tuntemattomuus :). Tuo Bookbeat siis. Enkä ole mahtanut itse koskaan äänikirjoja kuunnella muutenkaan. Mutta sen muistan, että vuosia, vuosia sitten, kun lomailtiin nykyisen ukkelin kanssa asuntovaunulla, ajoitettiin automatkat aina niin, että oltiin autossa, kun tuli sellanen jännittävä kuunnelma radiosta. Ei olis millään malttanut odottaa jatkoa seuraavaan päivään asti. Että jos äänikirjat on yhtään niin hyviä, niin voisin vaihteeksi kokeilla makoilua terassin sohvalla luurit korvilla ilman kirjaa. Jahka tästä ensin pääsen lomalle. Kuun loppuun pitäis vielä odottaa.

    Ihanaa heinäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä. Tuon linkin kautta pääset testaamaan kuukauden ilmaiseksi.
      Mukavaa viikkoa Annukka ❤️

      Poista
  7. Mä en oikein jaksa kuunnella äänikirjoja, mieluummin luen kirjat kuin kuuntelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelu on ollut minulle aina se juttu. Toki nautin myös lukemisesta, mutta kuuntelua voin tehdä samalla kun laitan ruokaa tai viikkaan pyykkejä :)

      Poista
  8. Nuo Siirit ovat ihan tytön suosikkeja ja naurattaa aina, kun hän on niin samanmoinen kuin Siiri. Kamala possu luettiin meillä noin 50 kertaa, se oli hyvä! Tänään löydettiin yks kaks uusi Siiri kirjastosta, luultiin että kaikki on luettu. En ole muuten koskaan kokeillut äänikirjaa, joskus voisi kyllä sellaisella viihdyttää lasta jos täytyy esim. ruokaa laittaa tms.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjat on tosi kivoja lasten kanssa kuunneltaviksi. Kivaa on myös se, että jos kuuntelee kirjaa vaikka iltasaduksi, voi juttua jatkaa aina siitä, mihin on edellisenä iltana jäänyt. Tuolla BookBeatilla on kiva valikoima myös lasten kirjoja.

      Poista
  9. Heissan Outi, kirjaa en ole aiemmin kuunnellut, mutta radiosta kuunnelmia, ovathan nekin kertomuksia. Taidampa kokeilla nyt, kun siihen on oiva tilaisuus, kiitos ja mitä parhainta heinäkuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sari! Kannattaa käyttää tuota laittamaani linkkiä, siitä saat edun kuukaudeksi kahden viikon sijaan. Minä en siis saa tästä mitään vaikka et linkkiä käyttäisikään :)

      Poista
  10. Kiitos kirjavinkistä, tuo Sophie Kinsella lähtee ostoon, tosin ihan fyysisenä kirjana. Vielä tämä vanhus ei ole oppinut äänikuuntelemaan kirjoja, vaikka mies jo niitä harrastaakin, mm. työmatkoilla tosi kiva kuunnella. :) Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oikea kirja on aina oikea kirja. Minä vaan taidan olla laiskanläntä kun en olevinaan löydä aikaa muuhun kuin kuunteluun :D
      Ihanaa päivää myös sulle Tiia <3

      Poista
  11. Äänikirjat ovat ihania! Meillä on kuopuksen kanssa parhaillaan menossa Uppo-Nalle - selvästi uppoaa poikaan ja on ilmaantunut kesäloman juttuihin mukaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut lähes kaikki Uppo- allet omalle pojalle, ne o ihania kirjoja.

      Poista
  12. Mun pitäis alkaa lähes vuoden tauon jälkeen kuntoileen taas aktiivisesti. Esim kävelyllä voisi noita kirjoja kuunnella (ei ehkä niitä eroottisia kuitenkaan) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kepeämpi kirja vois olla kiva kävelyllä. Juu, ei enää erotiikkaa kuuntelemalla :)

      Poista