torstai 29. kesäkuuta 2017

Itse Ilkimys 3



Päästiin tyttären kanssa katsomaan Itse Ilkimys 3 leffaa.
Liityin Finnkino lab:n ja tämän kautta oli mahdollisuus päästä näkemään elokuva ennen perjantain ensi-iltaa.



Itse ilkimys 3:ssa seikkailevat Gru ja Lucy, heidän ihastuttavat tyttärensä Margo, Edith ja Agnes sekä tietysti Kätyrit.
Vaikeina aikoina tarvitaan ilkimysmäisiä keinoja. Illumination Entertainmentin uudessa animaatiossa Gru ja hänen tuore vaimonsa Lucy palaavat valkokankaalle tyttäriensä Margon, Edithin ja Agnesin sekä aina arvaamattomien kätyrien kera. 
Elokuvassa Itse ilkimys 3 Gru saa tietää, että hänellä on kauan kateissa ollut lähes identtinen kaksoisveli Dru, ja kohtaa tähän asti pahimman vastustajansa: hillittömän kasaritelkkaritähden nimeltä Balthazar Bratt.
(teksti lainattu finnkinon sivuilta)


Edelleen kehun Scape salia. 
Ihanat penkit, hyvin tilaa jaloilla ja isolle pyllylle.
Peppu ja jalat ei puudu, vaikka katselisin vähän pidemmänkin leffan.

Itse elokuva oli hauska.
Vähän oli ennakkoluuloja, koska ei olla näitä leffoja totuttu katsomaan alkuperäiskielellä.
Turhaa tämä oli, leffa oli hyvä englanniksikin.
Mietittiinkin tyttären kanssa, että tämä tulee olemaan ihan huippu suomeksi.
Suomessa on ihan huippu ääninäyttelijät.

Leffa jatkoi siitä, mihin edellinen loppui.
Tarina kulki hauskasti läpi koko elokuvan, ei tullut yhtään tylsää hetkeä.
Minulta leffa saa  täydet ***** tähteä.



Mukavaa torstaita ihanat <3



20 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta! :) Tämä täytyy nähdä.
    Aurinkoista torstaita Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hauska leffa, suosittelen.
      Mukavaa torstaita Piiuli <3

      Poista
  2. Kovasti odotetaan että päästään katsomaan. Joululomalla katsottiin kaikki edelliset putkeen, kun nää on niin hyviä!!! Meillä katsotaan AINA alkuperäiskielellä ja suomeksi en edes muista olenko ikinä edes katsonut, ehkä jos on tv:stä sattunut tulemaan.
    Mukavaa torstaita 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan huomattu, että joskus leffa on parempi suomen kielisenä. Ääninäyttelijät on parempia kuin alkuperäiset. Nämä on nyt niitä mielipide-eroja.
      Mukavaa torstaita myös sinulle Satu <3

      Poista
  3. Mäkin liityin sun eilisen kuvan innoittamana Labiin. Saatiin tuonne kutsu leffalähettiläänä, mutta kutsu oli yhdelle eli pari extralippua olisi muksuille kyllä kelvannut. Mennään ehdottomasti katsomaan perheen kanssa. Oli varmasti hyvä, ainakin trailerin perusteella. <3 Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska leffa, minusta jopa hauskempi kuin kakkos osa.
      Ihanaa torstaita Tiiuli <3

      Poista
  4. Hei ihanaa! Ei olla siis tyttäreni kanssa ainoita piirrettyjen aikuisia katsojia, välillä naureskellaan kun eturiviin tai vähintäänkin kakkospenkkiriville on päästävä, Ice Age ja Madagascar ihan top 1, toki tuo itse ilkimyskin on nähty ja varmaan mennään katsomaan myös tämä uusi. Siis mistä salista (scape) sä puhut, mikä kaupunki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ette todellakaan ole. Me katsellaan Disney leffoja koko perhe. Eikä kuule todellakaan oltu ainoita aikuisia katsojia, siis ilman lapsia tulleita. Scape sali on ainakin Helsingin Tennispalatsin ja Espoon Ison Omenan leffateattereissa. Niissä on mustat nahkaiset nojatuolit, jotka on leveät, jalkatilaa on niin paljon, että jalat voi pidempikin ihminen suoristaa ja halutessaan saa myös jalkarahin. Kuva ja äänentoisto on myös parempaa kuin normaali leffasalissa. Liput ovat vähän normaalia kalliimmat, mutta mielelläni maksan pari euroa siitä lisää, että en ole aivan puuduksissa pitkän leffan jälkeen.

      Poista
  5. Mä en oo nähnyt yhtään Ilkimys-leffaa, varmaan pitäisi ostaa eka omaksi ja katsoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti suosittelen katsomaan. Kyllä nää leffat on tehty niin, että aikuinenkin saa nauraa kunnolla!

      Poista
  6. Kiva postaus ja mukavia kuvia. Vaikka itse en tuosta leffasta niin välitäkkään. Leppoisia kesäpäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffa oli kuule niin hauska, että varmasti olisit sinäkin kikatellut sitä katsoessa :)
      Ihania aurinkopäiviä sinullekin Marja!

      Poista
  7. Varmasti kiva elokuva. Minä en ole käynyt elokuvissa noin 25 vuoteen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä kun luulin käyväni harvoin leffassa :D
      Nyt mars elokuviin, 3D leffat on Satu kuule todella huimia!

      Poista
  8. Odotan niitä vuosia, kun pääsen Amoksen kanssa katsomaan leffaan piirrettyjä : ) Uskon, että olen ihan täysillä mukana ja innostun piirretyistäkin! Ihana leppoisaa päivää, juuri kuulin sääennusteesta, että myrsky lähestyy Etelä-Suomena...kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin karsea tuuli tuolla ulkona, että meinaa tukka irrota päästä.
      Meillä molemmat lapset on olleet kolme vuotiaita kun ollaan ekan kerran menty leffaan. Kohta se Amoskin on jo niin iso poika <3

      Poista
  9. Mä rakastan käydä leffassa ja piirretyt ja kaikki tälläiset on niin ihania <3
    Hyvältä kuulosti teidän reissu, täytyykin tsekata jossain vaiheessa tämä kolmonenkin.
    Ihanaa perjantai-iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä leffassa saa kyllä nauraa oikein kunnolla. Minäkin tykkään leffassa käymisestä. Elokuvat on meidän perheen juttu.

      Poista
  10. Hauskoja kuvia :) varsinkin tuo sun pussailukuva!
    Aurinkoista viikonloppua Outi ♥

    VastaaPoista