perjantai 7. huhtikuuta 2017

Pastaa ja lehtikaalia



Helppoa ja nopeaa kasvisruokaa syntyy lehtikaalista ja valmiista pastasta.
Nolona myönnän, että tässä sitä testaillaan ensimmäistä kertaa lehtikaalia.
Kovasti tätä ovat monet hehkuttaneet, mutta itse vasta nyt uskaltauduin kokoilemaan.
Täytyy kyllä sanoa, että ei sitä turhaan olla hehkutettu, todella hyväähän se oli.

Tämän ruoan tein kahdelle hengelle.


Silppusin lehtikaalia n. puolipussia.
Poistin kaikki kovat kannat, jätin vain lehtiosat tähän kastikkeeseen.


Pastaa keitin 250g, miedosti suolatussa vedessä.


Pannulle lisäsin ruokalusikallisen öljyä, lehtikaalit ja mausteita.
Minä käytin paprikaa, kurkumaa, vähän suolaa, pippuria ja valkosipulijauhetta.


Niin ihana tuoksu levisi meidän keittiöön.
Pyörittelin lehtikaaleja pannulla sen aikaa, että pehmenivät mukavasti.


Lisäsin pannulle 1,5dl ruokakermaa (taitaa kyllä olla kasvirasvasekoitusta).


Tässä vaiheessa piti muutama maistiainen napsaista kastikkeesta, siis ihan vain testatakseni makua :)


Valutin pastoista keitinveden pois ja kaadoin pastat kastikkeen sekaan.


Ai että, voi mahollinen paikka!
Kyllä kuulkaa oli hyvää.
Tyttären kanssa tykästyttiin.
Tehtiin myös jotain muuta lehtikaalista, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua!



26 kommenttia:

  1. Lehtikaali on niin hyvää ja terveellistä <3 Mukavaa alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä :) En oo kokeillut lehtikaalia ihan tossa muodossa, oon yleensä ajanut sen muiden vihreiden kanssa pestotyyppiseks,että sen saa paremmin ujutettua miehenkin lautaselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itse yllättynyt miedosta mausta, oli todella hyvää.

      Poista
  3. En ole älynnyt lehtikaalia käyttää, mutta näyttääpä muuten hyvältä ja alkoi kiehtomaan. Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testaja ja soveltaa perusohjeita, joita löytyy runsaasti netistä.
      Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua Tiia ❤️

      Poista
  4. Jess! Hyvähyvä Outi! Peukut lehtikaalikokeilulle.
    Lehtikaalisipsejäkin kannattaa kokeilla. Maistuu vannoutuneille sipsifaneillekin, mutta tulee terveyshaittojen sijasta terveyshyötyjä.

    Iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikaalista on kyllä moneksi ja itse yllätyin iloisesti hyvästä mausta!

      Poista
  5. Vaikka joidenkin mukaan lehtikaali on niin last season, pidän siitä edelleen itse. Sitä on parin ravintolan uusilla listoilla ja näköjään tulevan Taste of Helsingin annoksissakin, joten ei se vielä ole menneen talven lumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo meinasin, että mähän oon muutenkin ihan last season :)
      Ihanaa viikonloppua Lumo ❤️

      Poista
  6. Herkullisen näköistä Outi:)Itse käydän aika paljon lehtikaalia,lähinnä smoothieissa tai teen niistä sipsejä,mutta pastanakin hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikaalista voi kyllä tehdä vaikka mitä. Lisäsin sitä myös fetasaattiin :)

      Poista
  7. Mäkin tykkään käyttää lehtikaalia just mm. pastan kanssa, ihan tajuttoman hyvää ja no valkosipulilla, kun maustaa niin kaikki menee. :D :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, valkosipuli vaan toimii. Mä olen myös ihastunut kurkumaan.

      Poista
  8. Lehtikaali taitaa olla nyt "in"juttu. Ohjeesi vaikutti helpolta ja hyvältä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Lehtikaali vaan on hyvää! Kiitos muistutuksesta - kastike sopii ekopaastolaisellekin ja pastatkin, kunhan ovat tummaa viljaa!
    Rentoa viikonloppua, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä yllättynyt, että lehtikaali ei ollutkaan kitkerää, vaan todella raikkaan makuista.
      Ihanaa viikonloppua Lady ❤️

      Poista
  10. Mums miten herkullisen näköistä lehtikaalipastaa! Ja niin terveellistä ja kevyttä,
    tämän reseptin nappaan talteen itsellenikin. Kiitos, kun jaoit ohjeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Itse olin niin onnellinen, kun ensimmäisen kerran uskaltauduin testaamaan lehtikaalia ja heti onnistuin. Tämä meni nyt niin kuin Strömsössä.

      Poista
  11. Lehtikaali on mullekin aivan uusi tuttavuus, täytyypä testata! Pastan ja kerman kanssa kyllä varmasti hyvää ;)

    VastaaPoista
  12. Lehtikaaliin jää koukkuun. Nokkosnauhapastan kanssa kalainen kookoskastike on huippuhyvää, jos kala maistuu. Ensi kesänä laitan lehtiksslia kasvamaan reilusti talvenkin varalle. 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä oli mulle rakkautta ensi puraisulla. Kovasti tykästyin lehtikaaliin.

      Poista