torstai 13. huhtikuuta 2017

Pääsiäisjuttuja



Olen useamman vuoden ajan istuttanut pääsiäisruohon äidilleni lahjaksi.
Yritän aina keksiä uusia istutusastioita ruoholle.
Sanon muuten koko ajan ruoholle, vaikka siis ohraahan minä istutin.


Ilmapallo väärin päin ja päällystämään liima-vesiseoksella.
Laitoin servettejä munankuoren muotoon.
Kaksi kerrosta joka kohtaan.


Halusin päällystää kermatölkin alaosan, koska tölkki sellaisenaan ei ole kovin kaunis.
Askartelupäivänä sain paketin, jossa oli pakkauspaperia, joten sillä päätin päällystää kasvualustan.



En laittanut ruohoa suoraan kasvamaan tekemääni kuoreen, vaan tosiaan näin paremmaksi tehdä ohralle oman astian.


Hyvin onnistui tämä servettinen "munankuori".
Ei ole valkoista vaan on ruusuista.
Äiti tykkää ruusuista ja kukkasista muutenkin.


Viisi päivää myöhemmin näyttää tältä.
Kylläpä ohra kasvaa vauhdilla.


Tein ohran sekaan vielä pienen sulkakoristeen.

Äitimäinen pääsiäsjuttu!

Ihanaa torstaita ja tulevia pyhiä!


24 kommenttia:

  1. No sulla on takuulla makein rairuoho/ohrakippo mitä olen nähnyt!

    VastaaPoista
  2. Ihana! Ja ihanaa pääsiäistä, kiva kun on vähän vapaata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaat tulivat taas niin oikeaan aikaan.
      Ihanaa pääsiäisen aikaa Kati ❤️

      Poista
  3. Kyllä tuli ihana kulho tuosta ruohoa varten:) Mukavaa pääsiäisen aikaa vaikka et itse taida sitä viettääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vietä pääsiäistä, mutta vapaista kyllä nautin.
      Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Jael!

      Poista
  4. Kiva ja erilainen "pesä" ruoholle. Ihanaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuinen pesä.
      Mukavaa pääsiäisen aikaa sulle Maiju ❤️

      Poista
  5. Oi, tulipa siitä kaunis. <3
    Ohra itää nopeammin kuin rairuoho ja on kauniimpi minusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvemman näköistä kuin rairuoho ja kasvaa kyllä vauhdilla.

      Poista
  6. Tulipa kiva lahja äidille. Mukavaa Pääsiäistä, Outi!

    VastaaPoista
  7. Onpa söpöt pääsiäislahjat, varmasti äiti ilahtui!
    Iloista pääsiäistä! <3

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis pääsiäislahjan teit. Toi sulka on piste iin päällä, ihanan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Tuija ja mukavaa pääsiäistä sinulle ❤️

      Poista
  9. Hieno kippo tuli ruoholle :) Meillä yllättävän pitkään tuo ohra pysynyt hyvänä. Pari viikkoa sitten se jo kylvettiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin vielä ruukussa hyvänä ohraa. Kohta sen saakin jo heittää pois.

      Poista