lauantai 29. huhtikuuta 2017

Bernerin blogipäivä



Torstai iltapäivää vietettiin ihan parhaassa seurassa, tutustuen ihaniin uutuuksiin
Herbinalta, LV:ltä, XZ:lta,  IsaDoralta, Clarinsilta, Sensailta ja olihan siellä upeita tuoksuja, ihania kumisaappaita ja pikkuista purtavaakin.

Bernerin blogipäivät ovat yksi eniten odottamiani tapahtumia.
Minusta on ihanaa, että ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä sähköisesti useamman kerran vuodessa tunnistavat minut myös livenä. 
Silloin tunnen olevani tärkeä myös heille.
Kiitos siis Anne ja Maria ja kaikki ihanan iloiset tuote-esittelijät.


Besun kanssa oltiin ihan intopinkeenä kaikista ihanista tuotteista ja tutuista bloggaajatovereista.


Maistelin itselleni uusia makuja.
Hirvenliha suolaisista tarjottavista voitti ja kuusenkerkkäsiirappi jälkiruoassa oli aivan ihanaa.


Tässäpä muuten tuote, jota minä en omista, eli kumisaappaat.
Voitteko kuvitella hoitotätiä, jolla ei ole kumppareita?
Ei tarvitse kuvitella, se olen minä.
Tällaiset on siis niin hankintalistalla.
Nuo oranssit on ihan karkit! 


SENSAI:n uutuuksia käytiin ihastelemassa.
Kerron teille salaisuuden...Sensai:n tuote-esittelijä on meidän suosikkeja Tarun kanssa.
Hän on niin ihana rouva, niin rauhallinen ääni, niin paljon tietoa tuotteista.
Kun tältä pisteeltä poistuu olo on monta kiloa kevyempi...siis henkisesti.


Clarins jakaa rakkautta uutuus huulirasvojen ja poskipunien avulla.
Ihanan pehmeitä sävyjä ja helppoja käyttää arkimeikkiä piristämään.


IsaDora Chrome on ihana uutuus kynsilakkojen ystäville.
Tämä tekniikka on ollut käytössä ennen vain kynsiteknikoilla.
Aluslakka määrittää sen värin, mikä kromijauheen jälkeen näkyy kynsissä.
Itse ihastuin ruusukullan sävyyn, joten aluslakka oli punaista.
Aluslakan pitää olla kosketuskuivaa, tämän jälkeen aletaan kynteen pyörittämään kromijauhetta.
Päälle laitetaan vielä päällyslakka.
Jauhe menee sormillekin, mutta lähtee hyvin pois saippuavedellä.
Upeat vappukynnet valmiit!


IsaDoran meikit ovat jo sävyiltään ihan täydellisiä joka vuodenaikaan.
Itse olen ruskeiden, pehmeiden sävyjen ystävä, mutta tykkään räväyttää huulipunilla.


Saatiin pikameikit Tarun kanssa IsaDoran pisteellä.
Tarun meikkiin lisättiin lilat rajaukset.
Minä taisin olla pahemman näköinen, koska minulle laitettiin kulmat, poskipunaa ja huulet.
Huuliin sain sävyn, jota olen näköjään turhaan vierastanut, oranssiin menevän punaisen.
Sopikin sitten kivasti muun meikin kanssa.
Ihanaa kun ammattilainen meikkaa!


Tuoksuihin on hyvä lopettaa tämä postaus.
Cloe, Sensai, Marc Jacobs, Calvin Klein

Ihana iltapäivä kerta kaikkiaan.
Kiitos, kiitos ja kiitos, että sain olla mukana!

Ihanaa lauantaita ja huomista vappuaattoa teille kaikille!




26 kommenttia:

  1. Vitsi miten ihanasti kuvailit Sensain upeaa edustajaa. 💚💚💚 Jonnan kanssa ollaan puhuttu samaa, miten voisimme kuunnella loputtomiin, samalla innostavaa ja rauhoittavaa. Anne ja Maria niin sydämelliset ja ihanat naiset ja pitävät meitä kuin kukkaa kämmenellä.

    Me ei sitten nähty, istua törötettiin Hai pisteellä ja pyörtyä pöksähtelin tuoksupisteellä.

    Ihanaa viikonloppua 💖💖💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vietin pisimmän pätkän kynsilakkailemassa. Ollaan varmasti menty jotenkin ristiin. Harmi kun ei nähty.
      Ihanaa viikonloppua Tiia ❤️

      Poista
    2. Juu ja tällä kertaa ehdittiin käydä vain pikaisesti. 😰

      Poista
  2. On tämä blogimaailma vaan hienoa..mä ihastelen teidän kauniita blogeja ja sit viel kaikkea tollasta ihanaa :) Kivaa Vappua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia ihanuuspäiviä kuuluisi meillä naisilla olla ainakin kerran viikossa :)
      Ihanaa vapoua myös sinulle Kristiina ❤️

      Poista
  3. Sensain Tuija on paras. Voisin itse kuunnella hänen ääntään ja esitystään tuntikausia, siinä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Varsinkin tietää tuotteensa viimeistä pisaraa myöten. Oli ihana nähdä! <3 Minnirusetti oli ihana, pakko vääntää itsellekin joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva nähdä! Minnikampaus on mun työkampaus :D
      Kivaa viikonloppua Jonna!

      Poista
  4. Onpas Bernerillä ollut vaikka mitä ihanaa esillä ♥ Hai-saappaita en ole vielä koskaan omistanut vaikka olen monen monituista kertaa sovitellut KELTAISIA Hai-saappaita. Ihanuuspäivä antavat energiaa ja te näytätte Tarun kanssa niin kauniilta noissa kuvissa.
    Mukavaa lauantai iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru ja Outi kiittää kehuista! Tuolla oli kyllä kaikkea ihanaa. Tuoksuja, meikkejä ja huokailuja!
      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  5. Ihanat haisaappaat :) Ja tosiaan, hoitotädeistä on mielikuva, että ovat hyvin varusteltuina säässä kuin säässä :) Miten olet pärjännyt kuivin varpain :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on hyvät lenkkarit ja leveä helmainen sadeviitta. Viime vuonna ensimmäisen kerran aloin kaipailla saappaita. Tuollaiset oranssit haluaisin omakseni.
      Ihanaa viikonloppua Katja <3

      Poista
  6. Mäkin iskin silmäni noihin oranssi saappaisiin.
    Tuo kynsilakka juttu oli mielenkiintoinen.
    Teillä oli varmasti kiva ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa. Mukavissa tapahtumissa aikakin menee kuin siivillä :)

      Poista
  7. Ihana blogipäivä taas teillä,ja harmi kun en välimatkan vuoksi päässyt mukaan;tykkään niin kokeilla tuoksuja ja meikkejä:) Ja ihanan värisiä nuo kumpparit:) HYvää vappua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kumpparit täytyy hankkia.
      Olisikin kiva taas nähdä sinua pitkästä aikaa.
      Ihanaa vappua myös sinulle ❤️

      Poista
  8. Täytyy sanoa, tämä oli ihana tapahtuma ^_^ Sensain pisteellä oli todellakin miellyttävää kuunnella esittelijän kerrontaa!

    Ps. Oli ihana nähdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata ❤️
      Sensain esittelijässä on jotain taikaa!

      Poista
  9. Superihanaa vappua Outi-ihana, satoi tai paistoi <3 <3!

    VastaaPoista
  10. Oi miten kiva päivä teillä on ollut! Mulla on ollut jo kahdet Hait. Vaaleanpunaiset ja keltaiset. Olisikon nyt oranssien vuoro?

    VastaaPoista
  11. Näyttää ihanalta päivältä. :)
    Toivottavasti iloisen väriset saappaat löytävät pian tiensä sinun kenkävalikoimaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on pakko saada. Harvoin sitä näin paljon innostuu kumppareista :)

      Poista
  12. Vaikuttaa että teillä on ollut aika täydellinen blogipäivä <3.
    Ihanan kuplivan riemukasta vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aivan ihana blogipäivä.
      Riemukasta vappua sinulle Heidi ❤️

      Poista
  13. Hauskaa törmätä samanlaiseen `kummallisuuteen`, minäkin varhaiskasvatuksessa työskentelevänä ulkoilen kelissä kuin kelissä, mutten omista kumppareita, enkä muuten oikein kunnollisia pakkassaappaitakaan... Nyt kyllä pitää asialle tehdä jotain; nuo mustat matalat saappaat oikeassa reunassa lähettävät vahvaa ´osta meidät` -viestiä tännepäin..

    VastaaPoista