perjantai 25. marraskuuta 2016

Ihan kipsissä!



Ei hätää, en ole loukannut itseäni.
Mikään paikka ei ole kipsissä, tai ehkä vähän sormenpäät.

Jos tästä olkapääkivusta on jotain hyvää löydettävä, olkoon se se, että tulee keksittyä uusia juttuja, mitä voi kipeän käden kanssa tehdä.

Apua sain taas ihanalta tädiltäni, joka lahjoitti minulle kipsijauhetta ja ihania muotteja.
Kipsimassa on helppo sekoitella, eikä se ole raskasta käsitellä.
Muotteihin laittamisen jälkeen on hyvä vähän kopsauttaa muottia pöydän pintaan, näin töihin ei jää suuria ilmakuplia.
Muotista massan voi irrottaa jo tunnin kuluttua ja sen jälkeen antaa vielä kuivua huoneenlämmössä.
Itse tein kipsityöt iltapäivästä ja seuraavana päivänä pääsin jo magneetit kiinnittämään näihin tekeleisiini.
Isoihin kiinnitin kaksi magneettinappia, näin ne pysyvät hyvin paikoillaan.
Magneettinappien kiinnitykseen käytin Pattex 100% liimaa.

Nyt täytyy sanoa, että olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.
Tämähän oli ensimmäinen kerta kun testaan kipsijauhetta.
Olen aiemmin tehnyt kipsinauhasta askarteluja, mutta jauheena kipsi oli minulle uusi tuttavuus.

Höpinät sikseen ja kuvia tulemaan!







Mitäs tykkäätte minun uusista magneeteistani?
Voisiko tällaisiä laittaa palkinnoksi arvontaan?

Oikein ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille!


33 kommenttia:

  1. Onpa klassisen kauniita :) Varmasti hieno arvontavoitto olisi tämä. Ja ihana lahja jollekin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jansku <3
      Tämmönen voisi olla vaikka osa palkintoa.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  2. Kaikki ovat kauniita, mutta nuo sydämet ovat ihania!

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita! Olet taitava kaikessa.
    Hyvää perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitava kaikessa... Nyt punastelen.
      Ihanaa viikonloppua Marketta <3

      Poista
  4. Onpas hyvin onnistuneita, voi hyvin laittaa palkinnoksi.
    Hyvää perjantai päivää sulle.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ovat ja ilman muuta voit laittaa palkinnoksi. Voiko noita maalata ja jos voi, niin minkälaisella maalilla/väreillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä maalaisin akryylimaalilla, eli voi hyvin maalata myös :)
      Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Kauniita, onneksi sulla ei ollut mitään paikka hajalla enempää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi ei ole. Pääsisi vaan näistä hiton kivuista niin pääsisin täysillä touhuamaan.

      Poista
  7. Todellakin ovat kauniita ja mukavia olisi saadakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tulee ehdottomasti seuraavaan arvontaan.
      Kivaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Kauniita ovat! Kyllä mielelläni ottaisin jääkaappini oveen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Voi mitä ihanuuksia oot tehnyt. Nuo sydämet ovat tosi kauniita. Sekä kaikki muutkin, hienoja !!
    Sopii hyvin arvontavoitoksi, ihan mikä noista vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämet taitaa olla kaikkien suosikkeja, ehkäpä niitä sitten laitan arvontavoitoiksi.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  10. Aivan ihania kipsitöitä! Enkelit ovat suosikkejani. Itse olen joskus värittänyt tavallisilla peiteväreillä ja spray-lakkaa päälle. Ihanaa viikonloppua, Outi! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Raija! Niin paljon on nyt tullut kehuja näistä, että sydämiä ja enkeleitä voisi arvontavoitoiksi tulla.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Onpa tosi hienoja kaikki.
    Mullakin on kipsijauhetta vaikka kuinka paljon jäljellä, vaikka maalasin nojatuolin kankaan ja tein vielä pääsiäisenä isot koristemunat siitä. On se riittoisaa ainetta.
    Harmi, että mulla ei ole muotteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääpalamuotteihin kun tekee saa pieniä koristeita. Ajattelin testata tähtien tekoa. Kiitos kun muistutit noista kipsimunista, betonimunat kun jäi tekemättä aikanaan.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  12. Upeita! Etenkin enkelit ja sydämet. <3 Ilmanmuuta arvontapalkinto materiaalia, jos vaan raaskit laittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin raaskin. Lukijat on mulle tärkeitä ja rakkaita, siksi just nuo sydämet ja enkelit sopiikin hyvin palkinnoiksi.

      Poista
  13. Tiedätkö Outi, noi on ihan älyttömän kauniita eli todellakin arvontaan! <3 Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista
  14. Hienoja!

    Minulla on erilaisia karamellimuotteja, mitähän muutakin käyttöä niille kehittelisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä voi varmasti tehdä myös tällaisia kipsihommia.
      Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  15. Onpa kauniita!! <3 Todellakin voisi laittaa arvontapalkinnoksi.
    Mä en ole koskaan vielä tuota kipsiä testannut. Onko yhtä helppoa käsiteltävää, kun betoni? :)

    VastaaPoista