tiistai 11. lokakuuta 2016

Pipo kierrätyskankaista



Sain ystävältäni pyynnön, että tekisin hänen tyttärelleen pipon.
Sanoin suoraan, että en tiedä mitä kankaita minulla olisi, koska ostin tilkkupussin Kierrätyskeskuksesta ja tosiaan oli vain niitä tilkkuja.
Kaivelin sitten tilkkupussia ja onneksi löytyi vielä muutama vähän pidempi kangaspala.

Tilkkupussissa oli vain trikookankaita.
Olen aiemmin tehnyt näistä tilkuista pipot siskoni lapsille.
Jutun voit lukea TÄÄLTÄ!
Tuon linkin takaa näet myös sen, miten olen pipon ommellut.
Tämä pipo on kokoa 54.


Tummansininen trikookangas sopii kivasti hempeän vaaleanpunaisen kankaan kanssa.


Ystäväni tyttö on sellainen ihanuus, että heti hänen syntymänsä jälkeen, se oli rakkautta ensisilmäyksellä.


Pipon takaosa on tummansininen, mutta halusin tummansinistä myös etuosaan.


Tein etuosaan rusetin, jonka koristeeksi ompelin vaaleanpunaisen napin.


Pipo on valmis.
Lähetin kuvan pipon saajalle ja vastaukseksi tuli "IHANA <3 "!

Tämä pipo pääsee uudelle omistajalleen vielä tällä viikolla (toivottavasti).
Sitä ennen esittelen vielä, mitä tein saman perheen isommalle tytölle eli rakkaalle kummitytölleni.

Ihanaa tiistaita teille kaikille <3





24 kommenttia:

  1. Niin suloinen ja tuo rusetti <3 Kyllä kelpaa tyttären ihanassa pipossa syksyn viimoissa viipotella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävän tyttö kyllä kovasti tätä ji odottaa. Nyt jo tarvitseekin pipoa koko ajan.

      Poista
  2. Onnellinen pikkutyttö, joka tuon pipon saa. On nätti ja rusetti vielä kruunaa pipon. Kelpaa tuon kanssa syksyn leikeissä temmeltää.
    Kivaa tiistaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kenelläkään ole samanlaista <3
      Ihanaa tiistaita Tuula <3

      Poista
  3. Voi mahoton kuinka sä oot kätevä käsistäs, sähän osaat tehä ihan mitä vaan. Ei oo ihme jos tuli vastaukseksi Ihana. Ihanahan tuo on Hyvä sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Siskontyttö aina luulee, että osaan tehdä mitä vain. Kerron salaisuuden, en mä osaa :D

      Poista
  4. No itse olisin kans sanonut, että Ihana <3.
    Oot kyllä kultainen tyyppi.

    VastaaPoista
  5. Yhdyn edellisten sanoihin, ihana <3 Mukavaa viikkoa Outille.

    VastaaPoista
  6. Oi toi rusetti kruunaa kaiken! <3

    VastaaPoista
  7. Kyllä olet taitava, niin söpö pipo että! Hyvää tiistaipäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpö on muuten pipon tuleva omistajakin.
      Ihanaa tiistaita <3

      Poista
  8. Ihana pipo!
    Olet kyllä taitava tekeen kaikkea :)
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Tulipa kiva pipo! Pipon ompelua itsekin miettinnyt, koska tarvetta olisi. Mutta jotenkin ompeluhommat ei yhtään innosta.. Tosiaan kierrätyskankaista tulisi kivan persoonallinen. kaksivärisyys on hieno idea! Ehkäpä minäkin innostun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vaikeinta se homman aloittaminen. Ei muuta kuin ompelemaan.

      Poista