keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hyvältä tuoksuvat miehet *



Meidän perheen miehet tuoksuvat niin hyviltä.
Nuorimies on innostunut käyttämään tuoksuja, siis deorantin lisäksi.
Hän pitää raikkaista tuoksuista, ei liian vahvoista.


Tämä CK one Gold tuoksu on juuri mieluinen tuoksu hänelle.
Kyseessä on unisex tuoksu, mutta mielestäni kuitenkin enemmän miehille suunnattu.


Kyseessä on kausituoksu, jonka mehukas, raikas metsäinen tuoksu kuvaa hyvin nuoruuden kultaisia haaveita.
Mehukas viikuna antaa alkutuoksulle energistä raikkautta. 
Sydäntuoksun neroli luo tuoksulle kimmeltävän kruunun, joka hohtaa kuin ilta-auringon viime säteet kaupungin yllä. 
Auringon lämmittämä vetiver tuo tuoksuun syvyyttä ja jättää iholle aistillisen lämmön.

CK one gold eau de toilette 50 ml, suositushinta 38,90 euroa.
Tuote tulee myyntiin nyt syyskuussa ja sitä myydään vuoden loppuun asti.

Mies on taas sellainen fiiliksen mukaan tuoksun valitsija.
Hän ihastui ikihyväksi David Beckhamin Beyond Forever tuoksusta.


Beyond Forever -tuoksu kuvaa tavoitteiden saavuttamista yhdistämällä houkuttelevuuden tyylikkyyteen. Tuoksun mausteinen alku koostuu muskottipähkinästä, sekä elemin ja bergamotin raikkaista vivahteista. Sydäntuoksussa on karismaattista miehekkyyttä, jossa orvokin tuoksu sekoittuu ikikukan yksilölliseen tuoksuun. 
Raikas saniaisen tuoksu tasapainottaa tätä yhdistelmää. 
Jälkituoksun patsulista, nakaisista tuoksuvivahteista ja vetiveristä koostuva metsäinen tuoksuvivahde antaa tuoksulle mystisen ja elegantin vivahteen.

Beyond Forever eau de toilette 40 ml  
 Suositushinta 28,30 euroa


Beyond Forever on selkeästi miehekkäämpi tuoksu.
Sopii siis täydellisesti päälle nelikymppiselle ukkelilleni.

Tässä pari selitystä sille, miksi meidän perheen miehet tuoksuvat niin niin hyviltä <3

Mikä on sinun miehesi/poikasi/poikaystäväsi lemppari tuoksu?


* tuotteet saatu testiin



30 kommenttia:

  1. Siippani ei arkena käytä tuoksuja, mutta jos menemme johonkin hän tuoksuu Aqua di Parmalta. Itse olen joskus ostanut itselleni muutamia raikkaita miesten tuoksuja, ja kuullut tuoksuvat hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan jännää, miten eri ihmisten iholla eri tuoksut tuoksuvat erilaisilta (ihan kamala lause). Jotkut miesten tuoksut tuoksuu hyvältä myös naisten iholla.

      Poista
  2. Nuo ck:n tuoksut ovat hyviä. Itsellänikin on yksi naisten sarjaan kuuluva. Pitää tuoksun pitkään iholla, eikä pahemmin hien hajut haittaa. Hyvä valinta pojulta. Muistaakseni ostin toissa kesänä bekhamin tuoksun meidän junnuille. Enimmäkseen käyttävät rödöä!
    Hyviä valintoja! ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee suihkaus paitaan tai kaulalle näitä muita tuoksuja :)
      Teinipojat on niin suloisia!

      Poista
  3. Hahaa, mulla on samasta tuoksusta (eli goldista) tänään postaus ja mun mielestä se on aivan naisten tuoksu 😂 näin ne nenät haistavat erillä lailla eri tuoksut 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti tuo oman ihon tuoksu, joka myös vaikuttaa noihin tuoksuihin.
      Hauskaa, että kummatkin kirjoitettiin samasta tuoksusta tänään!

      Poista
  4. One on niin legendaarinen ja aina hyvä. D&G tuoksuja taitaa olla kaapissa eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän laidasta laitaan miehellä noita tuoksuja. Hän usein tykkään vähän sitruksen tuoksuisista tuoksuista.

      Poista
  5. Bossin tuoksut ovat meillä suosikkeja tällä hetkellä.

    Ihanaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nyt tämä Beckham on arkituoksuna ja muuten taitaa olla Burberry.

      Poista
  6. Täälläkin tykätään Calvin Kleinin tuoksuista ja miehelle ehdottomasti. Tyylikäs tuo uusi CK. Kivaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on kyllä aivan ihana. Harakka minussa herää, kun pullo noin komeasti kiiltelee :)
      Kivaa keskiviikkoiltaa Tiia!

      Poista
  7. Meilläkään mies ei arkena käytä tuoksuja, ehkäpä työnsäkin takia. Nuoret miehet sen sijaan käyttävät. Tuoksuthan tuoksuvat erilailla eri ihmisillä, vaikkei niitä iholle enää laitetakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, oman ihonkin tuoksu vaikuttaa lopputulokseen. Meillä nuorimies suihkaisee tuoksua usein puseroon :D

      Poista
  8. Oma mies valitsee tuoksun aina fiiliksen mukaan. (niitä on paljon) Mutta Givenchylta, Guerlainilta ja Calvin Kleinilta löytyy hänen lempparit. Munkin nenään tuo uusi upea CK One on enemmän miehekäs ja mies onkin käyttänyt sitä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla tuoksuteltu ollaan sitten.
      Kyllä nykyään on tuoksuja joista valita.

      Poista
  9. Minäkin tykkään raikkaista tuoksuista. Työkaveri tosin on niin allerginen, että viime aikoin pitänyt hieman vähentää tuoksujen käyttöä. Mutta muulloin tulee kyllä käytettyä. Täytyykin käydä kaupassa tuoksuttelemassa näitä tuotteita. Kuulostavat ihan varteenotettavilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo CK one Gold vois Jansku sopia sulle, raikas ja nuorekas tuoksu <3

      Poista
  10. Raikkaat tuoksut jees, ja miehellä saa olla pikkasen maskuliinisempaakin. CK on kyl hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CK:ltä löytyy kyllä tosi paljon hyviä tuoksuja, sekä miehille että naisille!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Tämä tuoksu on kyllä niin passeli tuolle nuorelle miehelle. Kummasti alkoi tuoksut nyt yläasteelle siirtyessä kiinnostamaan :)

      Poista
  12. Miks mun teki mieli jatkaa tuohon otsikkoon: Naiset haisee pahalle (eikä autonvahalle) :D
    Ku sais ensin ees sen miehen, niin sit tyrkyttäisin sille tuoksuja joita ite myyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt miesjahtii, jo siis ihan tuoksujen takia!
      Autovaha on kyllä vähän miehekäs tuoksu myös :D :D

      Poista
  13. Just tuoksuttelin laivalla tuota Calvin Kleinin tuoksua ja hyvä oli :)
    Meillä ukkeli käyttää paljon Hugo Bossin tuoksuja ja tuo juniori on tyytynyt vielä dödöihin :)

    Mukavaa päivää Outi!

    VastaaPoista
  14. Valitettavasti sullakin kuten tietyillä muillakin bloggareilla näkyy aina vaan enemmän ja enemmän saatuja tuotteita joita useissa postauksissa mainostat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että näet asian näin. Itse kerron mielelläni tuotteista, joista tykkään myös täällä blogissa.

      Poista
  15. Oi täytyykin käydä nuuhkimassa tuota CK One Gold -tuoksua.. mulla on naisille suunnattu Shock versio siitä ja se on ihana! :)

    Mun lempituoksu miehellä(ni) on kyllä ehdottomasti Hugo Boss Bottled Unlimited -tuoksu. Metsästettiin täydellistä häätuoksua mun miehelle ja tuo valittiin ja se on niin paras. Tuun välittömästi hyvälle tuulelle kun sen haistan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joistain tuoksuista tulee vahvasti joku ihminen tai tunne mieleen. Bossilla onkin ihania tuoksuja <3

      Poista