tiistai 19. heinäkuuta 2016

Pullukan alelöydöt



Minun mielestäni tuo pullukka on aika kiva sana.
Sami Hedberg juoksee pullukka run tapahtumassaan ja osaa muutenkin tehdä itsestäänkin vitsiä.
Minä olen myös vähän samanlainen.
Minä voin tehdä itsestäni pullukka vitsejä, mutta siitä en tykkää, että toisesta ihmisestä tehdään, ulkonäön takia, naurunalainen.

Olen kuullut esimerkiksi McDonaldsiin mennessäni, että eiköhän tuo ole jo syönyt tarpeeksi hampurilaisia.
Tuohon minä vastasin että: En varmasti vielä ole, kun tänne taas tulin syömään.
Vaikka näpäytinkin takaisin, kyllä tuosta tuli silti aika paha mieli.

Tulipas nyt jotenkin vakava aloitus.
Tarkoitus oli kyllä jutella uusista alelöydöistäni.
Tuo pullukka sana vain sai taas tuollaisen pienen ajatuksen mieleen.

Vaatteiden ostamisesta olen aiemminkin kirjoittanut tänne blogiin.
Juttuni voit lukea TÄSTÄ.
Olen tänä kesänä tehnyt muutaman oikein hyvän löydön.

Ensimmäisenä esittelen uuden raitamekkoni.
Ostin mekon H&M:ltä.
12€

Mekko on ihanan tuntuinen päällä.
Todella kevyt ja kankaan pinta on kuin satiinia.
Koska en pidä käsivarsistani, käytän mekkoa ehdottomasti jakun kanssa.


Aika tyylikäs asu, vai mitä?
Jakku on ostettu myös H&M:ltä viime syksyn alesta.
Maksoi muistaakseni 15€.

Seuraavan asuni oletkin voinut nähdä t-paita tuunauksesta kertovassa postauksessani.
Tässä kuitenkin esittelen nuo housut, joista niin kovasti pidän.
Housut ostin Tokmannilta puoleen hintaan 9,50€.
T-paita on kirppikseltä ja sen olen itse uudistanut pitsikoristeilla.


Seuraava mekko on tämän kesän suosikkilöytöni.
Tämäkin löytyi H&M:ltä, mutta tällä kertaa nettisivuilta bongattu vaate.
Hintaa tällä mekolla oli myös 12€.
Mekko on malliltaa kaftaanimainen, joten sopii tällaiselle pyöreämmällekin naiselle oikein hyvin.
Pahoittelen kuvan laatua, tämän siitä saa kun itse joutuu peilin kautta kuvia ottamaan :)


Vielä olisi yksi vaate esiteltävänä, toivottavasti jaksatte vielä minua katsella.
Uusi paita löytyi, kun pääsin yksinäni kaupoissa kiertelemään.
Alelöydön tein Lindexiltä 15€.
Paidassa on ihanat hihat, jotka peittävät inhoamani käsivarret.
Väri on myös ihanan raikas.
Tämä koralli on yksi lempiväreistäni kesävaatteissa.


Jalassa edelleen Tokmannilta ostetut housut.
Mielestäni sopivat kivasti myös tämän yläosan kanssa.


Tällaisia alelöytöjä tämä xxl nainen on tehnyt tänä kesänä.

Tämän asupostauksen myötä jään kesän toiselle blogitauolle.
Olen lähdössä  ystäväni luokse kesävierailulle lasten kanssa, miehen jäädessä kotiin/töihin.
Instagramista voit seurata mitä se Outi lomallaan touhuaa.
Palailen blogini ja toisten blogien pariin taas sunnuntaina.

Oikein ihanaa viikkoa teille kaikille!




65 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä, ihan just "sun näköisiä", värit ja kaikki niin kohdillaan. :) Rentouttavaa kesävierailua. <3

    VastaaPoista
  2. Hyviä alelöytöjä olet tehnyt! Oikein mukavaa kesävierailua.
    Nauti olostasi ja kesäpäivistä :)

    VastaaPoista
  3. Olipa ihana tuo raitamekko, sopii todella hyvin jakun kanssa, eikä ole kokonaisuus hinnalla pilattu! Samoin tuota puseroa täytyy käydä bongaamassa paikallisesta Lindexistä!

    Ihanaa lomamatkaa ja kesäistä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!
      Rakastuin tuon puseron malliin ja onhan tuo värikin ihan täydellinen kesällä.
      Kivaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  4. Mulla on myös H&M:ltä noita kaftaanimallisia mekkoja, ihan parhaita. Myönnän häpeäkseni, että vedän aina niitä päälle, kun en keksi mitä pistäisin. Peittää hyvin käsivarret, mutta on kainaloista ilmava. Sopii muuten huikean hyvin sulle toi vadelmanpunainen, ihan hehkut tuossa alimmassa kuvassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaftaanimekko on täydellinen joka päivän mekko, helppo ja hengittävä :D Lähtee muuten mukaan myös tälle reissulle.
      Kiitos ihanista kehuista. Jotenkin kaikki värikkäät vaatteet näyttävät kivoilta ruskeampaa ihoa vasten.
      Kivaa viikkoa ihana Jonna!

      Poista
  5. Olet löytänyt tosi kivoja vaatteita alennusmyynneistä. :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Välillä käy tuuri alelöytöjen kanssa, tänä kesänä on ostokset tosiaan onnistuneet hyvin.
      Ihanaa viikkoa sulle Tiina <3

      Poista
  6. Hei Outi! Ihania asuja olet löytänyt. Yritin heti etsiä H&M:n nettikaupasta tuota raitamekkoa itselleni, mutta eipä löytynyt. Olisi ollut niin minun tyyliseni. Ihanaa lomaa sinulle ja lapsillesi! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä raitamekko oli viimeinen kappale Tapiolan H&M:llä, varmasti menneet hetkessä loppuun. Yritä vielä liikkeistä etsiä.
      Ihanaa viikkoa myös sinulle Raija <3

      Poista
  7. Ihanaa lomaa <3
    Kauniita kaikki asut

    VastaaPoista
  8. Huisin hyviä löytöjä olet tehnyt ja toi pinkki paita on sulle aivan täydellinen, ihana!
    Iloa lomaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Tuo paita on kyllä yksi suosikkini nyt.
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  9. Olet tehnyt loistavia alelöytöjä. Ihan erityisesti tykkään tuosta ekasta merihenkisestä mekosta. Sopisi tälle saaristolaisellekin hyvin. Hitsi, kun me ollaan täällä saaristossa, niin jää nuo alelöydöt hyödyntämättä.
    Ja tuo korallinvärinen pusero pukee sinua hyvin!
    Iloista lomaa ja blogitauon olet kyllä ansainnut, sinä ahkera 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen kyllä tehnyt niin hyviä löytöjä.
      Sinä Tuula olet kyllä niin ihana <3

      Poista
  10. Tuo raitamekko on ihana!

    Ihanaa lomaa <3 <3

    VastaaPoista
  11. Hyviä löytöjä olet tehnyt! Mukava (some)lomaa!

    VastaaPoista
  12. Asiaa oli tuo aloitus, kyllä omia korvia korventaa, oletko raskaan vai muuten vaan läski tai katso tuon mahaa. Ihmiset on tyhmiä!!!! Ei se kenellekään kuulu, kukin kantaa oman painonsa itse. Näytät sitä paitsi älyttömän hyvältä. Kaikki asut ihania, mutta jotenkin tuo raitamekko ja blazer, wau ja kengätkin asussa niin ihqut. Tiedätkö oon sitä mieltä, että susta pitää tulla xl-malli, olet niin upea ja näyttävä nainen. <3 Naisellinen jokaista piirtoa myöten. Ihana ihana postaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mikä kommentti, mä menin ihan hämilleni. Kiitos ihana sinä, en edes tiedä mitä sanoa.
      Oot ihana, kiitos Tiia <3

      Poista
  13. Ihania Ale löytöjä ! Ja hyvin napautit takaisin. En todellakaan tykkää, kun ihmisiä arvostellaan noin ! Ihanaa lomaa sinne :)

    VastaaPoista
  14. Voi kuinka ihana löytöjä olet tehnytkään. Ne sopii sinulle hyvin. Mukavaa blogitaukoa!

    VastaaPoista
  15. Aivan mahtavia löytöjä. Mullekin vähän pullukalle sopis just tollaset vaatteet. Nuo puvut ovat ihani ja pusero, niin mun väriä.
    Sä kyselit, värjäänkö hennalla hiukseni, en värjää, käyn ekokampaajalla ja hän värjää monella luonnontuotteella hiuksia. En just osaa sanoa mitä mulla on hiuksissa, tänään olin ja värinä on lämmin ruskea+vähän punertava, en vain tiedä noitten aineiden nimiä. Hyvää lomaa sulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään isokokoinenkin saa tosi kivoja vaatteita <3
      Oli niin hennamaista tuo sinun hiusvärisi, siksi kyselin.
      Kivaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  16. Kivoja mekkoja löysit:) mulla on sama ongelma näiden olkavarsien kanssa kun olis niin kiva välillä pitää jotain hihattomiakin asuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi vaan olla välittämättä omista ajatuksistaan ja pitää niitä hihattomia kun haluaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

      Poista
  17. Ihana tuo punainen paita - sopii sinulle todella hyvin.
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  18. Olet löytänyt hyiä löytöjä! Sopivat sinulle! :)

    VastaaPoista
  19. Semmosia vaatteita oot löytäny, joita minäki pitäisin.

    VastaaPoista
  20. Tosi kivoja löytöjä. Toka kuvassa oleva asukokonaisuus on mielettömän tyylikäs. Tykkään "kybällä". Ihanaa reissua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      Aloin heti miettimään missä tilaisuudessa asua voisin käyttää.

      Poista
  21. Sulla on usein mekkoja ja sopivat tosi hyvin. Mutta tiedätkö, housuasutkin on ylläsi oikein kivan näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä viihdyn housuissa edelleen paremmin kuin mekoissa :)
      Kiitos Pauliina <3

      Poista
  22. Kivoja löytöjä ja upealta näyttävät kaikki ylläsi :) Aurinkoa viikonloppuun ja lämpimiä halauksia <3

    VastaaPoista
  23. Ihana tuo eka mekko ja pukee sua superhyvin! Mukavaa viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
  24. Kivoja löytöjä. Toi raitamekko on tosi raikas ja Tokmannin housut niin kivat, että meen katsoon jos löytäisin itselleni samat. Ihanaa lomailua sulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo housut on niin mukavat ja tykkään kun sain tuollaiset kuviollisetkin housut.
      Ihanaa viikonloppua.

      Poista
  25. Ihanat löydöt Outi! Tuollainen kaftaani on minullakin hakusessa! Pitääkin käydä kurkkaamassa! Kiitti vinkistä!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaftaanimekot taitavat olla muodissa, sen verran paljon erilaisia on nyt tullut vastaan.
      Ihanaa viikonloppua Marita!

      Poista
  26. Ihana tuo raitamekko, oon ihan hulluna raitaan🙈 Mukavaa reissua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös raidoista, vaikka kovasti väittävät, että isokokoisten ei raitoihin pitäisi pukeutua. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että raidat ei suurenna ja siks niistä niin kovasti tykkäänkin :D

      Poista
  27. Ihana, ihana Outi <3 Korallinvärinen pusero on ihan perfect,
    kuin tehty sua varten. Puseron kanssa mätsäävä huulipuna
    on sekin loistava valinta. Sulle sopii vahvat värit, ne saavat
    ihosi hehkumaan! Raitamekko ja jakku näyttävät kauniilta
    myös. Tuo pari sopii niin arkeen kuin juhlaankin.
    Kaunista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Teija, ihana kommentti <3
      Mä niin tykkään tuosta paidasta. Raitamekko vaatii hieman fikausta.
      Ihanaa kesän jatkoa sinulle <3

      Poista
  28. Löysin tuolta kierrätysideoista facebookin kautta tänne sun blogiin. Sulla on kyllä aivan ihana asenne ja jotenkin välittyy semmoinen rento ja kiva tunnelma sun kirjoitustyylistä ja susta muutenkin! Aivan ihania vaatelöytöjä, löytäisinköhän mä vielä jostakin tollasen raitamekon... Oon ihan hurahtanut tollasiin tasaisiin mustavalkoraitoihin, ja tollanen mekko ois kyllä just eikä melkeen semmonen minkä haluisin! No, ehkä sellanen tulee kirppiksellä joskus tulevaisuudessa vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun löysit tänne blogiini. Kommenttisi sai hymyn kasvoilleni, koska juuri mainitsemasi asiat haluankin näkyvän täällä.
      Ihanaa kesän jatkoa <3

      Poista
  29. Olen niin huono näissä vaate jutuissa. Meikäläisellä on ainakin se vika, että kun löytyy sopiva kaupasta niin se on liian pieni. Kun löytyy se oikea väri on liian pieni. Mutta kun on myyjä mukana vähän jeesaamassa niin johan alkaa löytymään kokoja. :O
    Se on niin kaikista paras, että missä itse viihtyy niin on hyvä olla. Kivoja vaatteita olit löytänynnä.
    Kävin seppälästä hakemassa toissapäivänä parit hätä tunikat, kun huomenna mennään häihin. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tosiaan on niin vaikeaa löytää oikeaa kokoa tai oikeaa väriä. Sitten sitä on ihan innoissaan kun löytääkin monta hyvää.
      Onneksi kaikki nämä mun löydöt oli alessa :D
      Kivoja häitä teille <3

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Voi kiitos, näitä kaikkia onkin tullut käytettya runsaasti.

      Poista