torstai 26. marraskuuta 2015

@instagram ja toivevideo


Ei ollakaan pitkään aikaan kurkittu Instagramin ihmeelliseen maailmaan.
Lähiaikoina olen herkutellut erilaisilla kahveilla ja ostin sabluunat, joilla kahvit voi koristella.



Cappuccino sydämillä <3


Kyllä hymyilyttää kun saa näin herkullista Lattea.


Herkullisia jäätelöannoksia päästiin maistamaan Foodlab:ssa, joka sijaitsee Citykäytävässä
Keskuskatu 6, 00100 Helsinki


Helppo viikonloppu herkku syntyy keksipohjasta, paksusta vaniljavanukkaasta, tuoreista mansikoista ja tomusokerista <3


Let it snow ***
Ensi kuun alussa hoitolapsilla on synttäreitä ja Frozen leffan Olaf on tyttöjen suosikki.
Näitä olenkin nyt taiteillut tuleviin synttärikortteihin.


Tässä sitä taas ollaan.
Viikonloppu-look (=vähän räjähtänyt) päällä.


Tajusin, että kaikki vaatteet (paitsi rintsikat, kalsarit ja sukat) on ostettu kirpparilta.
Takki 7€, mekko 3€, kengät 3€ ja laukku 3€.

 

Seppälässä meikit alessa, 3kpl/10€.
Pakkohan tähän tarjoukseen oli tarttua.
Peitevoiteet, luomiväripaletti ja irtopuuteri lähtivät minun matkaan.

Tyttären kieltelyistä huolimatta, suuren yleisön pyynnöstä, julkaisen Outi´s dance moves videon.
Video on ollut suosituin juttuni instassa.
Here we go :D


Muistakaa revitellä välillä.
Oikein hauskaa torstaita :D


42 kommenttia:

  1. Toivevideo,toden totta! Se saa minut aina niin järjettömän hyvälle tuulelle ;)...! Ihana Outi <3.

    VastaaPoista
  2. Ihana video! :D Toi kikatus tuo siihen hyvän lisän. :D

    VastaaPoista
  3. Toi video on kyllä ihan huippu! ja hei, noi jätskit, kuola valuu täällä

    VastaaPoista
  4. Eihän tässä voinut kuin nauraa tuolle hulvattomalle videolle :) Ihana. Ja kylläpäs noilla sapluunoilla saa kivoja kuvioita kahviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Video on ihan kreisi :)
      Sabluunat oli todella edulliset, 2€ vaan.

      Poista
  5. Ihanat jäätelö annokset! Ja hauska video!
    Kävin myös Seppälässä ostamassa kyseisiä meikkejä. Edullisia!
    Ja kivoja kirppis löytöjä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Video on ihan pimee, mutta hitsi et oli hauskaa.
      Kirpparilta tosiaan voi löytää hyvää tavaraa :)

      Poista
  6. Musavideon tanssijaneito on ihan paras. ;) Tosin kuolaan herkkujen perään myöskin. Ihana pari olette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullu tanssija :D
      Herkut on ihania ja niitä pitää saada ainakin viikonloppuisin.
      Kiitos tykkään meistä parina myös <3

      Poista
  7. Mitkä jätskit nams! Elämä on kuin tanssi :) Ainakin tanssien sen kestää paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Välillä kun vähän revittelee niin jaksaa taas paljon paremmin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Niin sinäkin tykkäät herkutella. Tuollaiset jäätelöannokset kruunais oikein kivasti aina perjantaina viikon taputelluksi.

      Poista
  9. Oi miten herkullisia kuvia ja tuo tanssividea on ihan huippu. Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin ihanaa kun huomenna on taas perjantai?
      Kivaa torstai-iltaa ♡

      Poista
  10. Sä voit kohta osallistua tanssii tähtien kanssa kisaan ;) Ihania herkkuja ;)

    VastaaPoista
  11. Ihania kahveja,törkeen hyviä jädeannoksia,herkullista mansikkatorttua,hauskat kortit,lovebirds <3 ,kivat vaatteet,tosi edulliset meikit ja pisteenä iin päälle hauska "back to 80's"-muuvit :D . Nää kaikki on kyllä niiiiiiin sua <3 <3 <3 :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä ootkin kokenut kaikki herkut mun kanssa :)
      Niin...nää on niin mua!

      Poista
  12. Tuo video on ihana - ja ihana olet sinäkin <3
    Mitenkähän minä nämä jutut pystyn vuoden vaihteen jälkeen lukemaan, kun aion taas aloittaa sokerilakon...oi voi;)

    VastaaPoista
  13. Ihana Outi. <3 Repesin videon lopussa. :D

    VastaaPoista
  14. Ja yymmm nam...Vaniljavanukaskakku kuulostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos aamun piristyksestä!!! Kyllä on "muuvit" kohdillaan :D

    VastaaPoista
  16. Videon loppumuuveja olisi katsonut pitempäänkin! Ihan loistavaa, näitä lisää : )
    Mahtavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan mitä toivot, näitä videoita voi tullakin lisää :D

      Poista
  17. Ihana video! :D Tosit hyvät muuvit :)
    Nam mitä herkkukuvia!

    VastaaPoista
  18. Ihana kakku. Jossain kaappien ummenissa on sabluunoita, pitäisi minunkin kokeilla tuota kahvin koristelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumo. Nyt haluaisin lisää sabluunoita, on tämä koristelu sen verran hauskaa puuhaa.

      Poista
  19. nainen osaa jytää! aivan mahtavat muuvit :)

    VastaaPoista
  20. Ihania herkkuja:) ja hauskat nuo kuviot kahvissa:) mahtavaa viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
  21. Mahtava video! Ilmestyiskö sille joskus jatko-osia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille on kyllä jatko-osa jo kuvattu, mutta lapset ei taida antaa mun julkaista sitä :D

      Poista