maanantai 21. syyskuuta 2015

Vastauksia

    

Sain haasteen ihanalta Tarulta ILOPILLERI BLOGISTA.
Vähän erilaisia kysymyksiä tällä kertaa, siksi otinkin ilolla haasteen vastaan.
Kiitos Taru haasteesta.
Itse haastan mukaan KIVI JA KAKKU BLOGIN MARIKAN.


     1. Minkä asian haluaisit toteuttaa lähitulevaisuudessa?
Laivareissu miehen kanssa on suunnitelmissa alkuvuodeksi.
Vietämme silloin 20v. hääpäivää.



2Jos olisit sarjakuvahahmo, mikä olisit?
Olisin yhdistelmä Nalle Puhia ja Kania, eli neuroottinen pullero, joka saa hepuleita ja syö kaikki hunajapurkit tyhjiksi :)



3. Bravuurisi keittiössä?
Kyllä se taitaa olla pizza, jauheliha-mozzarella pizza.


4. Miten näet blogisi tulevaisuuden?
Välillä näen blogini tulevaisuuden oikein positiivisena, lisää lukijoita, mahtavia yhteistyökumppaneita ja muutenkin enemmän bloginäkyvyyttä.
Välillä taas iskee blogimasennus.
Ei tästä tule mitään, miten minun blogi voisi pärjätä hyvin, onko näistä minun jutuista mihinkään?
Ihana perhe ja ystävät ovat aina sitä mieltä, että blogini on ihan paras :)
Onneksi minulla on myös aivan mahtava yhteisö tukemassa tätä blogikasvua, joten eiköhän tästä ihan hyvä tule.
Kiitos 40+ tyypit, tiedätte kyllä keitä tarkoitan :)



5. Podetko koskaan maailmantuskaa?
Todellakin poden.
Ahdistaa oikein urakalla välillä.


6.Ideaalivapaapäiväsi?
Kiirettömyys, kirpparikierros, hyvää ruokaa ja seuraa.

7. Kadutko mitään tekemiäsi ratkaisuja
En varsinaisesti kadu.
Kaikki tekemäni ratkaisut ovat tuntuneet silloin hyviltä kun ne olen tehnyt.

8. Miten mies saa sinut nauramaan?
Mieheni omaa mahtavan tilannekomiikan tajun, joten oikeat sanat oikeaan aikaan saavat minut nauramaan.



9. Miten otat tästä syksystä irti parhaat palat?
Jaa, tässäpä hyvä kysymys.
En ole yhtään syksyihminen, joten itse syksy ei kiinnosta pätkääkään.
Luulenpa, että ihmiset ympärilläni auttavat tästäkin ajasta ottamaan ilon irti.




10. Oletko illan virkku vai aamun torkku?
Illan virkku ehdottomasti.
Tykkään valvoa myöhään ja onneksi en tarvitse kovin montaa tuntia unta yössä.
Kerran viikossa pitää saada yksi yö nukuttua n.8-9 tuntia ja sillä saan arjen univelat kuitattua.
Arkisin yöunet ovat usein 5-6 tuntia.


Kyllä kuulkaa tämä bloggari on nyt niin innoissaan.
Kiitos teidän, blogillani on nyt 180 virallista lukijaa.
Se on kuulkaa ihan huikea luku jo.
Lupaamani arvonta käynnistyy, kun ollaan ensin saatu nuo I LOVE ME messuliput arvottua.
Osallistumaan pääset TÄÄLTÄ.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille <3





24 kommenttia:

  1. Huomenta ja ihanaa uutta viikkoa sulle <3 Nää haasteet on kivoja lukea, niistä oppii vähän enemmän aina tuntemaan bloggaajaa ja hauska miettiä mitä itse vastailisi niihin :)

    VastaaPoista
  2. Hui Outi onpa sulla lyhyet yöunet.. <3 Toivottavasti pääsette risteilemään, tulisi kunnon kuherrusloma <3

    Hyvä tuo Kanin ja Puhin risteytys, jotain sellaista täälläkin, ehkä vähän Ihaata ja Nasua mukaan myös.

    Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina pärjännyt pienillä unilla :)
      En pystynyt valitsemaan vain yhtä hahmoa, joten yhdistelmä sopi mulle hyvin.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Olipa hauska haaste ja kivat vastaukset. Sinulle on tullut jo hyvin lukijoita. ONNITTELUT! On tämä bloggaaminen vain NIIN kivaa. Täällä möyritään joskus samoissa syövereissä ja mietin, onko blogini ihan huono ja lukeeko tätä edes kukaan? Ilmeisesti nälkä kasvaa syödessä ja meikäläisellekään ei enää oikein kelpaa, että pelkästään sukulaiset lukevat ja kommentoivat (jos nyt nekään!).Ja sitten taas ajattelen, että omaksi iloksenihan tätä vain tee. Kaikki muu on extraa.

    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa blogiystävälleni <3 !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kaikilla bloggaajilla on samoja tuntemuksia silloin tällöin. Pitää vaan luottaa itseensä ja taitoihinsa.
      Ihanaa viikkoa Satu ♡

      Poista
  4. Mun pitäis tehdä tämä kanssa, kun vaan kerkeis. Kiva lukea tää :)

    Täällä mennään samanlaisilla unimäärillä ja välillä vielä vähemmilläkin.

    Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vähillä unilla pärjäävää :)
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  5. Mä tiedän sun toisen bravuurin keittiössä : juustokakku :D . Sä aina onnistut tekemään ihan älyttömän hyviä niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultaseni kehuista ♡♡♡
      Juustokakku on kyllä oikeesti niin hyvää.

      Poista
  6. Olen ollut poissa blogeista nyt hetken ja tulin kurkkaamaan tänne, mitä tänne kuuluu. Tuohon seiskaan vastaan ihan samoin. Miksi katua asioita, joita ei voi muuttaa, ja miksi muuttaa asioita, jotka ovat kasvattaneet meitä ihmisinä!?

    VastaaPoista
  7. Hyviä kysymyksiä. Kiva oli lukea sinun mietteitä. :)

    VastaaPoista
  8. Voi että sun kanssas :D. Neuroottinen pullero, joka saa hepuleita ja syö hunajat :D. Eihän sellanen tyyppi voi olla muuta kuin täydellisen hellyttävä ja aito symppis <3

    Muutenkin kivoja (ja viisaita) vastauksia. Ja se on kyllä tärkeetä, että miehiltä löytyy tilanneälyä- ja komiikkaa. Ei meidän kans muuten pärjää :)

    Mun mielestä blogissa ei ratkaise lukijoiden määrä, vaan vastavuoroisuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lukijat onkin ihan parhaita, mutta luulen, että kaikilla bloggareilla tulee näitä fiiliksiä. Sitten pitää vaan tulla omaan blogiin ja lukea teidän rakkaiden kommentteja ja tajuta, että mähän teen jotain ihan oikein.

      Poista
  9. Pizzafanina olen nyt kutsunut itseni teille pizzalle...hih, mitäs paljastit. Jauhelihapizzaa ei hevillä mikään voita...; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se on kyllä niin hyvää. Huomasin viimeksi, että tuo teinipoika syö isänsä kanssa jo niin paljon pizzaa, että yks pellillinen ei meinaa enää riittää.
      Tervetuloa vaan Heli <3

      Poista
  10. Outi sun blogi on paras!!! Onnea myös lukijamäärästä. Se on hyvä luku jo :) Nykyisin ihmisten vapaa-ajasta on niin kova kilpailu, kun blogien lisäksi on vaikka mitä tarjolla. Pääasia on, että itse tyytyväinen blogiinsa ja tekee sitä hyvällä fiiliksellä. Väitän, että se aito innostus pitää blogia välittyy myös lukijoille. Ja kaikki se näkyy Outi täällä sinun blogissasi. Siksi suuri fani olenkin. Oli kiva lukea myös muita vastauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jani Jani <3 Nyt jos oisit tuossa viekussa niin halaisin sut mutkalle. Aivan ihanasti kirjoitit, kiitos siitä tuhannesti. Te lukijat olette ihan ykkösiä ja hurjan tärkeitä. Teidän blogi on ihan huippu ja mä fanitan sitä ihan kybällä <3

      Poista
  11. On sulla kyllä vähäinen tuo unentarve :) Tuota moni pikkulapsen vanhempi kadehtii. Ja tämmöinen vanhempi jonka muksun taskussa on tuore ajokortti, ei paljon nukuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä kuin mun unien käy kun poika lähtee lietsoomaan kylille. Tyttö on meillä niin tunnollinen, että siitä ei ole huolta tarvinnut pitää.

      Poista