lauantai 2. toukokuuta 2015

Pöllölle siivet



"Hätäpuhelu" käytiin siskoni kanssa maanantaina.
Siskoni tyttö (tädin rakas) oli ilmoittanut haluavansa olla pöllö päiväkodin naamiaisissa torstaina.
Pöllönaamari oltiin jo tehty päiväkodissa valmiiksi, joten sitä ei tarvinnut käydä askartelemaan.

Irtosiipiä mieitittiin, mutta ei niitä ruskeina saisi tähän hätään.
Lähdin siis yläkertaan kaivelemaan vaatekaappiani.
Huomasin omistavani aivan liikaa vaatteita, joita en käytä ollenkaan.
Huomasin myös omistavani vain muutaman ruskean vaatteen.
Onneksi kuin tilauksesta kaapin perällä oli ihan aito (aito feikki) Louis Vuitton-huivi.
Siitä se ajatus sitten lähti...
Kaksi saumaa ja säätönarut olkapäille.
Bolero/Siivet olivat valmiit.





 Hihoja ei ole ommeltu alhaalta asti kiinni, näin siipi on leveämpi alaosastaan.
Käden saa myös helpommin esille "hihasta".
Olkapäille ompelemillani säätönyöreillä saa siiven rypytettyä puolet lyhyemmäksi jos haluaa.


Ainoa mitta mitä tähän tarvitsin, oli pienen rakkaan hartia-hartia mitta, näin sain oikean kokoisen aukon boleroon, ei kun siis siipii :D.


Suloisin pöllötyttö ikinä, selvästi valmiina lentoon.

Sellainen lennokas tarina tällä kertaa!

Oikein mukavaa lauantaita ja vapaata.



24 kommenttia:

  1. Oi miten söpö pöllö! <3
    Sulla ei ideat lopu taatusti koskaan. <3

    VastaaPoista
  2. Hieno oivallus ihan selvät pöllön siivet valmistuivat. Pöllötyttö on kyllä aivan ihana!

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihnan pöllö tuli:D Mulla on myös tuo sama huivi. Kenestähän minä viritteleisin sen pöllön!

    VastaaPoista
  4. Mistäpä ei täti luopuisi saadakseen pöllölle siivet =) Hienosti olet ideoinut, ihan näyttää pöllön siiviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude ♡
      Tämä neiti on kyllä hurmannut tädin ihan kokonaan :)

      Poista
  5. Näppärä! Noin meilläkin on improvisoitu naamiaisvaatteet, tuunataan mitä kaapista löytyy ja kaikki ovat tyytyväisiä. Loistokeino vähentää omia varastojaan :)

    VastaaPoista
  6. Hei, "törmäsin" blogiisi bittiavaruuden uumenissa ja on niin tarttuvaa ja hyväntuulista tekstiä, että jäin lukemaan ja katsomaan pidemmäksi aikaa :) ihania juttuja olet tehnyt ja duunaillut. Hyvää toukokuun alkua sinulle.

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka söpö pöllö! Kylläpä keksitkin hyvin mutta eikös sitä sanotakkin että hätä keinot keksii :)
    Kyllä kelpaa torstaina huhuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö itse oli ilmoittanut jo etukäteen, että täti tekee mulle asun :) Taitaa tää täti olla ihan vietävissä.

      Poista