lauantai 4. huhtikuuta 2015

40 vuotta eikä ihan suotta!!!


Niin siinä kuulkaa kävi, että tämäkin nainen täytti 40 vuotta eilen.
Bileet oli pienet, koska niin halusin.
En ole oikein välittänyt juhlia synttäreitäni, mutta kun nyt kerran pyöreitä täytin niin pitihän sitä kaffet keitellä sukulaisille.


Kaksi tuntia ennen synttäreiden alkua tajusin, että pöydässä ei ole mitään suolaista.
Pieni paniikka ja action...leivoin kaksi patonkia.
Päälle vähän oivariinia, oltermania, kurkkua ja tomaattia. 
Hyvää oli!
Meillä synttäreihin kuuluu aina Muumi-mukit.
On kiva valita jokaiselle erivärinen muki.
Kattauksesta ei tule kuitenkaan liian kirjava, koska kakkulautaset ovat yksiväriset.
Äiti oli käynyt ostamassa Sacher-kakun, pullaa ja nuo ylemmällä tasolla olevat keksit Omnian (ammattikoulu) kaupasta. 
Itse leivoin taatelikakun, leivät ja tuon marjaisan vaniljacremi-tortun.
Olen tässä ollut sairaslomalla muutaman päivän ja se verotti kyllä reilusti leipomuksia, joten suuri kiitos äitille tarjoilujen hankkimisesta.
Sain lahjaksi aivan ihania kukkia.
Koti näyttää niin kauniilta kun on leikkokukkia esillä.
Nämä hempeät tulppaanit sain rakkaalta tyttäreltäni, poika oli tehnyt ihanan I love u-kortin.
Tämän kukkakimpun sain äidiltäni ja isäpuoleltani.
Aivan ihana!
 Tätini toi minulle mininarsisseja.
Ihanaa kun narsissiperinne jatkuu.
Isälläni oli tapana aina tuoda minulle narsisseja syntymäpäivälahjaksi.
Nämäkin istutan myöhemmin tuonne takapihalle.
 Tulppaanikimpun sain työkaverilta lahjaksi, samoin kun tuon ihanan rakkausrasian, joka muuten on täynnä tuikkukynttilöitä.
Ihanan hempeitä ruusuja ja aivan mahtava tuoksu. 
Nämä sain sedältäni ja hänen perheeltään.

Nyt toteutui minun suurin toive, koti on täynnä kukkia <3

Muitakin lahjoja sain, mutta niistä varmaankin kuullaan joskus toiste!

Suu suppuun ja kohti seuraavaa kymmentä!
Hauskaa viikonloppua.




44 kommenttia:

  1. Oi mitä herkkuja j akukkia ! Upeat juhlat!
    Paljon onnea tätäkin kautta vielä ja vielä ja vielä..

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon ♥. 40 on hyvä ikä.

    VastaaPoista
  3. Onnea, onnea! Olet vielä nuori :) Minua yli kymmenen vuotta nuorempi. Ihanat julat sinulla.

    VastaaPoista
  4. Lämpöiset onnittelut ja halaus!

    VastaaPoista
  5. Onnea vielä tätäkin kautta Outi ihana kukka-ja kakkumeri <3 <3 Täällä Porvoossakin on todella hyvä ammattikoulun ruokamyymälä, josta ajoittain käyn ostamassa herkkuja ja tekevät tilauksesta juhliin kakutkin. Ihana paikka, nimeä en nyt saa päähäni.

    Nauti kukista ja toivottavasti jäi hieman kakkuakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatekoiset meni kaikki, sacher-kakkua on vielä vähän jäljellä :)
      Kiitos onnitteluista ♡

      Poista
  6. Paljon onnea täälläkin <3. Aivan ihania kukkia!
    Mun pitäisi kanssa jonkunlaiset (pienimuotoiset) kekkerit järjestää eli perässä tullaan toukokuussa :)

    VastaaPoista
  7. Onnea onnea, Outi <3 Ihanat juhlat!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Ihan valtavasti kaikkia herkkuja, kukat mukaanlukien. Mä sain isältä keltaisia orvokkeja. Vieläkin niitä nousee aina sillointällöin siitä mihin niitä istuttelin. Se tuntuu todella ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu. Minulla ei koskaan kukat nousseet maasta kun isi eli, vasta hänen kuolemansa jälkeen kukkivat ensimmäisen kerran :)

      Poista
  9. Paljon onnea! Ihanalta näyttää tarjottavat ja oi mikä kukkien määrä! :)

    VastaaPoista
  10. Onnea valtavasti vielä kerran! Kaunista kukkaloistoa ja mitkä tarjoilut! Itse ohitin juhlimatta noi samaiset numerot vuosi sitten...; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kyllä mulle nuin mieluisia. Kiitos onnitteluista ♡

      Poista
  11. Onnea ihanainen Outi!
    Kukkaset saa kodin kevään asuun :D

    VastaaPoista
  12. Runsaat on olleet tarjoilut. =)

    VastaaPoista
  13. Lämpöiset onnittelut! Samat pyöreät on minullakin edessä ensi vuonna. :)

    VastaaPoista
  14. Myöhästyneet onnentoivotukset - 40 on hyvä ikä - muistaakseni;)
    Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä ikä tämäkin varmasti on :)
      Kiitos onnitteluista ♡

      Poista
  15. Paljon onnea! Ihana herkkupöytä ja niin kauniita kukkia!

    VastaaPoista
  16. Onnea kovasti Outi!! <3
    T. ikäkohtalotoveri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää on hyvä kohtalo. Naisia parhaassa iässä. Kiitos onnitteluista ♡

      Poista
  17. Ihanaa, että sait narsissit. Vaikka isä kulkee aina sun mukana niin tuollainen on sydäntä lämmittävää :) Ja mitkä herkut, oi oi oi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaa että narsissit toi isäni pikkusisko, eli rakas tätini <3
      Herkut oli niin herkkuja, että tulevana viikonloppuna teen tuota vanilja creme-torttua uudestaan :D

      Poista
  18. Oi, myöhästyneet onnittelut! <3

    VastaaPoista
  19. Vähän myöhässä tulevat onnitelut! Säkin olet itepäinen oinas niinkuin minäkin ;)

    VastaaPoista