sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Jalkapalloilua


Meidän poika aloitti jalkapallon elokuussa, treenit 3 kertaa viikossa + pelit .
Minä vannoin, ettei minusta tule mitään futismammaa, joka seisoo kentän laidalla huutamassa, mutta toisin kävi tässäkin.
Tätä harrastamista haittaa hieman se, että meidän perheessä kenelläkään ei ole ajokorttia eikä siis myöskään autoa.
Hyvä esimerkki eiliseltä.
Pojalla oli peli n.16km päässä meidän kodista.
Matkan tekoon tarvittiin kahta eri bussia.
Illan viimeinen peli päättyi klo:21.30.
Okei, onhan toi tosi myöhäistä jo, mutta hei ei hätää, meillä on siinä aikaa n.20min kävellä pysäkille pelin jälkeen.
Päästään pysäkille ja odotellaan.
Bussi on myöhässä, mikä tarkoittaa meille sitä, että myöhästymme vaihtobussista, jolla olisimme päässeet ihan kodin eteen.
Tämä vaihtobussi olisi tietenkin ollut myös illan viimeinen bussi suoraan kotiin.
Eipä siinä mitään sitten, mennään pysäkkiä pidemmälle odottamaan toista vaihtoehtoa, eiköhän siitä kohta tule toinen bussi, joka ajaa aika lähelle kotia.
JUUUH, se oli juuri mennyt myös, joten odotellaanpa seuraavaa melkein puolituntia.
Olimme loppupeleissä kotona noin klo: 23.10.
Poika nukahti melkein heti, onneksi edes vähän ehti syödä ja peseytyä.
Olipahan ilta, mutta on meillä vaan reipas jalkapalloilija perheessä.
Päivän kruunasi omalla nimellä ja pelinumerolla varustellut vaatteet ja reppu.


 Tässä toimitaan kapteenina illan toisessa pelissä.


Pelit ohi ja fiilis hyvä. Tässä vielä odotellaan sitä bussia, jonka takia koko loppuilta meni mönkään :(


Oli jo hiukka pimeää kun vihdoin kotiin päästiin.

Tänään pojalla taas harkat, mutta sieltä pitäisi päästä kotiin jo ennen yhdeksää :D

Muistakaa myös osallistua blogini arvontaan TÄSTÄ




8 kommenttia:

  1. Kyllä kiva harrastus palkitsee ja tuo iloa elämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri on kyllä ihan innoissaan ja tuntuu olevan myös kykyjä tähän peliin. Meidän hyökkääjä-peto <3

      Poista
  2. Ihana mummin muru ja reipas palloilija.Hyvä harrastus mutta harkka-ajat ihan sanonko mistä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkka-ajat on ihan jees, mut tää peliaika oli kyllä liian myöhään, tai siis ainakin meille, joilla kotiin meno kestää päälle puoltoista tuntia

      Poista
  3. Mahtavaa että on niin innoissaan :) Hankala kyllä tuon kuljetuksen näkökulmasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten menee hyvin treenit ym. Jos ovat päiväsaikaan, mutta viikonloppu illat on pahoja, niihin ei poikaa voi yksin laittaa kulkemaan.

      Poista
  4. Onkohan siellä yhtään joukkuekaveria, joka kulkee autolla ja asustaa teitä lähellä? Jos silloin kun menee kovin myöhäiselle saisi sovittua, että pääsee samalla kyydillä. Tuo oman nimen saaminen pelipaitaan on kyllä niin tärkeä ja ylpeyden aihe pelaajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä muutama, mutta heitä ei tässä pelissä ainakaan näkynyt. Kaikki ei ota tätä pelaamista ihan niin vakavasti kuin meiän poika, joten jättävät matseja ja harkkoja väliin.

      Poista