lauantai 22. helmikuuta 2014

Kello keittiöön


Pidemmän aikaa olen halunnut tehdä itse kellon tuonne keittiöön.
Lompakossa oli muutama euro ylimääräistä, joten ei muuta kuin kohti Clas Ohlsonia.
Ostin sieltä kellon koneiston ja valitsin simppelit viisarit kelloa varten.
Kellon koneisto maksoi alle 6€ ja viisarit 2€.
En tietenkään osannut katsoa koneiston kokoa oikein, joten olisi pitänyt ostaa sellainen, jossa tuo keskusta olisi ollut pidempi, mutta nyt taas piti vain vaihtaa suunnitelmia lennossa.
Alun alkaen olisin halunnut tehdä kellon vanhaan lautaseen, mutta se ei nyt väärän koneiston takia onnistunut.
Kaivelin siis kaappeja ja löysin sieltä vanhan maalauspohjan, johon olin maalannut auringonkukan.
Tietenkään tämä kuva ei sopinut sellaisenaan ja taas sinne kaappeja kaivelemaan, onneksi löysin printatun kuvan kruunusta, joten siitä sitten uutta suunnitelmaa tekemään.
Sain tädiltäni ihania uusia maaleja ja decoupage lakkoja ym. otin sieltä testaukseen metallisen hiekkamaalin. Näin työ sitten eteni:

 Tässä maalattu ensimmäinen kerros metallisella hiekkamaalilla,
 Kuva löytyi kaapista (huoh!) Päänumeroiden kohdalle liimasin koristekivet.
 Ei ne kivet olleetkaan kivat, joten irrotin ne ja laitoin tilalle numerot. Lopuksi päällystin vielä koko kellotaulun decoupage lakalla.
Siinä se nyt on...eihän tuo nyt kauneudella ole pilattu, mutta ihan itse tein kellon ja olen siitä suht ylpeä :D
Ihanaa viikonloppua kaikille ja muistakaahan osallistua arvontaan 
http://outislifee.blogspot.fi/2014/02/palkintona-on.html

2 kommenttia:

  1. Saat kyllä olla ihan kunnolla ylpeä, se on todella hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ens kerralla voisin siitä lautasesta yrittää sitä kelloa tehdä :)

      Poista