maanantai 5. marraskuuta 2018

Kauneutta kotiin kierrättäen





Heissan ja ihanaa uutta viikkoa just sinulle!
Taas on viikonloppuna kerätty voimia tätä viikkoa varten.
Olen viettänyt aikaa kummankin lapsen kanssa erikseen ja ollaan myös koko perhe oltu yhdessä.
Mikäs sen parempaa kun saada olla omien rakkaiden kanssa.

Muistatteko vielä tämän kanavatyön ja tyynynpäällisen?
Ostin ne viimeisimmältä Karkkilan reissultani.
Kummatkin olivat euron kappale ja nyt ajattelin ne yhdistää yhdeksi!


Kiinnitin kanavatyön tyynynpäälliseen nuppineuloilla.


 Ompelun tein käsin.
Tyynynpäällinen on paksua sisustuskangasta ja se vaatikin aikamoisesti töitä, että sain kanavatyön siihen siististi kiinnitettyä.


Ompelutyö tehty.
Langan päättelyt sai hyvin tehtyä tyynynpäällisen sisäpuolelle.
Sitten vain etsimään tarpeeksi isoa tyynyä tähän sisälle.
Sattui niin hyvä tuuri, että sohvalla oli yksi pitkulaisen muotoinen tyyny, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt.
Ruttasin täytteen tiiviimmin paikoilleen ja muotoilin tyynystä neliön.
Valmiin tyynyn työnsin tyynynpäällisen sisälle.


Näin meillä on taas yksi kaunis tyyny sohvalla.
Tyynynpäällisen sävyt sopivat hyvin meidän olohuoneeseen ja sain samalla sen kamalan tyynyn piiloon tänne kauniin tyynynpäällisen sisälle.
Rakastan minun uutta tyynyä.
Sijoitin sen omaan sohvannurkkaani.

Mukavaa maanantaita teille kaikille!


22 kommenttia:

  1. Tuli upea, rakastan laiva-aiheisia juttuja ja noissa pistostöissä on sitä jotain, vanhanajan tunnelmaa ja nostalgiaa.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli kyllä värit niin kohdillaan. Onneksi löysin tämän. Vähän jäi kaivelemaan kaksi muutakin kanavatyötä, pitää käydä ensi kerralla katsomassa, että olisiko ne vielä Karkkilassa jäljellä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Tiia <3

      Poista
  2. Oih, arvaas olisiko täydellinen meidän merihenkiselle terassillemme, ihanaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti sopisi teidän Beach house teemaan tämä myös.
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinullekin Heli <3

      Poista
  3. Tulipa kaunis! Mukavaa alkanutta viikkoa, Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Satu ja ihanaa viikkoa myös sinulle. Kovasti jo odotan, että mitä ensi kerralla teet koulussa!

      Poista
  4. Tein noita kanavatöitä joskus kultaisessa nuoruudessani. Tulikin tästä mieleen, että voisin taas ostaa jonkun kivan työn ja sitten kun se on valmis keystää sen seinälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin uutta työtä tekemään. Minulla ei varmasti hermo riittäisi tuollaisen tekemiseen, joten ison hatun nosto sinulle tuosta taidosta <3

      Poista
  5. Ihana tyyny nyt sinulla. :)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä kiva piristys sohvalle <3
      Mukavaa tiistaita sinulle Minulle!

      Poista
  6. Tyynyt (varsinkin sohvatyynyt) ovat parhautta. Niitä iso läjä jotka pöyhitään ja voila, mahtava kotipesä sohvalla on valmis.
    Ihana tyyny.
    Muiskuja viikkoon Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on oma sohvannurkka, jossa on nyt 4 tyynyä, että luulis tässä kivasti köllöttävän :)
      Puspus ihana Taru <3

      Poista
  7. Siitä tuli tosi hieno:) Isoisäni alkoi eläkkeelle jäätyään tehdä kanavatöitä, ja teki niitä useitakin.Minulla on hänen tekemänsä tyynytkin jossain,mutta en muista minne olen sen laittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten taitava sinun isoisäsi on ollut. Toivottavasti löydät ne tyynyt!
      Ihanaa tiistaita sinulle Jael <3

      Poista
  8. Hieno idea! Sait kyllä kivan tyynyn aikaiseksi. Kivaa viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna ja kivaa viikkoa myös sinullekin <3

      Poista
  9. Kerrassaan sievä tyyny. Kanavatyön historia on minulta mennyt ohi. Siis ostitko sen kirpparilta valmiiksi tehtynä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin tosiaan tuon kanavatyön valmiina. Omat hermot eivät kestäisi noin tarkkaa puuhaa. Minullahan on tapana vain räiskiä valmista :D

      Poista
  10. Kaunis ja tunnelmallinen tyyny, minä tykkään kovin <3
    Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
  11. Ihan mieletön tuunausidea Outi! Tuskin itse keksisin vastaavaa, mutta nyt saatan ehkä alkaa tiirailla kanavatöitä itsekin kirppiksiltä sillä silmällä. Ihanan nostalginen tyyny <3.

    Ja leppoisat koti-illat ja viikonloput lempi-ihmisten kanssa todellakin OVAT arjen parhautta. Parasta akkujen lataamista <3.

    VastaaPoista
  12. Muistan kun mummuni teki kanavatöitä! <3 Ihania muistoja.

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtavaa, että vanhat kanavatyöt saavat uusia käyttötapoja! Vinkki painettu mieleen ja ei kun etsimään kivoja ristipistotauluja, kiitos!

    VastaaPoista